maanantai 19. marraskuuta 2012

Oikosulku Pilkon Alkossa Joensuussa

Kirjasta Hunajakeittiö (Vladimirova, L., 2003, Rostov-na-Donu, Feniks) löytyi mielenkiintoinen resepti.

Hunajainen kalapata

1 kg haukifileetä
1 nauris
2 porkkanaa
1 persiljanoksa (tai sellerinvarsi)
1 sipuli
1/2 lasillista sitruunamehua (1,25 dl)
2 rkl hunajaa
2 lasillista valkoviiniä (5 dl)
suolaa ja pippuria maun mukaan
2 rkl voita

Paloittele kala. Pane palaset astiaan ja lisää suolaa. Anna suolautua jääkaapissa tunti. Kuori ja paloittele nauris, porkkana ja sipuli. Laita kuutiot kattilaan, jonka pohjalla olet sulattanut voin. Lisää vielä pätkitty sellerin varsi. Paista hetken aikaa kasviksia kattilassa käännellen. Kun sipulit alkavat hieman kuullottumaan, käännä virta pois. Lisää kalapalata kattilaan, samoin kaikki loput aineet. Sekoita hyvin. Laita kansi päälle ja pane kattila uuniin. Hauduta 175 asteisessa uunissa noin tunti. Tarjoile.

Näin sen piti mennä. Minä kun en viineistä mitään ymmärrä, kun olen enempi oluen ystävä, niin perjantaina Alkossa myyjältä kysyin, mikä olisi sopiva ja edullinen valkoviini kalaruuan valmistukseen. Nätti nuori nainen vielä ensin luuli minun tarvitsevan viinin ruokajuomaksi, mutta kun kerroin tarvitsevani puoli litraa viiniä kalaruuan valmistukseen, siirtyi esittelemään viinejä. Ongelma oli, että viinejä ei ole puolikkaan pulloissa. Mutta hetken asiaa pyöriteltyämme hän esitteli, että tätä viiniä hän on itse tykännyt käyttää ja tätähän saa 0,25 litran pulloissa. No sitä minä sitten ostin.

Tänään kävin Pilkon City-Marketista ostamassa tuoreen kalan, ja sitten ei muuta kuin keittiöhommiin. Kaikki meni täysin käsikirjoituksen mukaan siihen saakka, kunnnes tuli aika lisätä viini. Korkki auki molemmista pulloista ja pullot alassuin kattilan päälle. Punaviiniä perkele! Eihän siinä mitä. Vahinko oli tapahtunut, joten laitoin padan kyllä uuniin, mutta lopputulos oli niin paha, että edes minä en halunnut sitä syödä. Niinpä keitin koko porukalle riisipuuron riisihiutaleista. Siitä tykkäsimme kaikki. Tarinan opetus: cabernet savignon ei ole valkoviiniä ja vanha konsti ottaa aina ruuanlaitossa käytetystä alkoholista hömpsyt ennen ruokaan käyttöä, on oikein toimiva. Ja senkin opin, että juodessa oluen voi korvata viinillä ja valkoviinin punaviinillä, mutta ruuanlaitossa on pysyttävä ohjeen mainitsemassa lajissa.

JK. Alkossa Heikki pahoitteli asiaa tosi kovasti. Asiasta keskusteltuamme vakuutuin, että myyjäressukalle oli sattunut ilmiselvä oikosulku perjantaisen kaupanteon yhteydessä. Kyse ei ollut tietämättömyydestä. Tekevälle sattuu. 

JK2. Eli ruokaa ei laitettu ohjeen mukaan, joten pieleen meni. Enkä nyt ihan heti huomenna raaski uusia tarveaineita ostaa, joten jos joku kokeilee reseptiä, kertokaa ihmeessä lopputuloksesta. Ensimmäinen ohjeen mukaan valmistetusta ruuasta otettu ja sähköpostiini kommenttien kera lähetetty valokuva palkitaan pienellä venäläiseen ruokaan liittyvällä palkinnolla. Sähköpostiosoitehan on cooking.snowman@gmail.com

7 kommenttia:

  1. Aion kokeilla, mutta epäilemättä niin pitkällä viiveellä, ettei palkinto jää käsiin:). Mikä se olisi ollut?
    Oma venäjäni on vaiheessa, taistelin viimeksi numeroiden kanssa, kun ei jää päähän, vaikka genetiivinkin osaan. Miekin opiskelin 2000-luvun alussa Joensuun yliopistossa tutkintoani täydentämässä; siellä oli mukavaa väkeä.
    Mutta tuo ruoka siis: kokeilen.
    anne

    VastaaPoista
  2. Palkinnosta kuva siinä vaiheessa, kun joku on ruuan oikeaoppisesti kokeillut.

    Ja mitä tulee Joensuun yliopistoon, niin mehän olemme sitten opiskelleet mahdollisesti samoihin aikoihin. Minä aloitin 2003.

    VastaaPoista
  3. Ok, odotellaan...
    Mie lopetin 2004. Tosin siinä vaiheessa olin enää harvemmin Joensuussa, kun tein gradun.
    anne

    VastaaPoista
  4. No niinpä. Jos kerran venäjän kielestä ja kulttuurista gradun tehnyt, niin siellähän me Kirilkassa on nähty. Näillä näppylöillä nousee verkostoista esiin sukunimi Hakulinen.

    VastaaPoista
  5. Hm, tähän vastasin jo, mutta lienen taas tehnyt jotain väärin, kun ei näy.
    Venäjä on harrastus, gradun tein englannista.
    anne

    VastaaPoista
  6. Onko tätä reseptiä joku kokeillut ? Kiinnostaisi tietää lopputulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole uudelleen muistanut kokeilla, ja olisi todella mukavaa kuulla, jos joku on kokeillut.

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.