Joulu tulee - ahistaa

Minä olen aikaisemmin kovastikin tykännyt joulusta. Äiskän kanssa aina yhdessä laitettiin, kun lapsetkin olivat vielä pieniä. Siinä oli jotain idyllistä. Mutta jotenkin viime vuosina ja etenkin Äiskän sairastumisen jälkeen jouluista on mennyt hohto. Lapset ovat kasvaneet sen verran isoksi, että niitä lähinnä kiinnostaa, josko joku olisi laittanut viiskymppisen joululahjana kirjekuoreen. Ja välittömästi jouluaaton aterian jälkeen kysymys: saaks lähtee kavereitten luo? ABC on auki. Ja muutenkin tuntuu niin turhalta epätoivoisesti yrittää keksiä kaikenlaisia lahjoja ihmisille, joilta ei oikeastaan mitään puutu. Minä en ole koskaan ollut mikään lahjanostajatyyppi. Äiskä on hoitanut meillä ne asiat. Aiemmin ahisti jo sekin, kun piti Äiskälle joku joululahja keksiä. Ei kuulemma voinut itse ostaa itselleen. Ruokapuolta olen ajatellut siihen tapaan, että tämä joulu mennään sellaisella vanhanaikaisella ja yksinkertaistetulla sabluunalla läpi. Toki appiukon perinteisesti ostama kinkku täytyy toki ottaa vastaan. Päästäänpähän testailemaan niitä viime joululta jääneitä kinkkureseptejä.

Tänään käytiin Äiskän ja kaverinsa Mellan kanssa konsertissa - Illan hämyssä -liedkonsertti Joensuun taidemuseon salissa. Sopraano Sanna Heikkinen ja pianisti Risto-Matti Marin antoivat konsertin, jossa esittivät muun muassa Katri Valan runoihin sävellettyä musiikkia. Kokonaisuutena oikein piristävä kokemus. Erityisesti Äiskä eli tosi vahvasti mukana ja tykkäsi. Itse musiikista voi sen verran sanoa, että Marin soitti varsin mallikkaasti, mutta myös eleettömästi. Lumo jäi puuttumaan. Heikkinen paransi otettaan kohti loppua. Alun forte- ja fortissimo-kohdissa puuroutunut artikulaatio toimi lopussa varsin selkeästi. Kotiin tultuamme yritin opetella uuden uunin käyttöä, mutta ajoitus ei vielä toiminut. Uuni oli noin tunti ruokien paistoajankohdan jälkeen valmis. Niinpä hätäisinä käytimme sähköuunia. Listalla oli tänään

Sienipiirasta

(Lähde: Hopsu-Neuvonen et al.: Penninvenyttäjän keittokirja, Marttaliitto ry, 2006 [vähän muokkasin])

Perunavoitaikina

100 g keitettyä perunaa

100 g margariinia

1 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte

1 hienonnettu sipuli

öljyä

2 - 4 dl hienonnettuja, kokoonkeitettyjä mietoja sieniä. Minä käytin suppilovahveroita, niitä Lehmon Laptonin keräämiä. 

2 dl kermaviiliä

3 munaa

1 tl suolaa

ripaus valkopippuria 

juustoraastetta

Sekoita hienonnettu peruna, margariini, leivinjauho ja jauhot taikinaksi. Painele taikina matalan piirakkavuo'an pohjalle. 

Kuullota sipulit öljyssä, lisää sienet ja hauduta vielä hetki. Lisää juustoraastetta lukuun ottamatta loput ainekset. Munat täytyy vatkata kevyesti ennen lisäämistä. Sekoita hyvin koko seos ja kaada se vuokaan taikinapohjan päälle. Kypsennä 200 asteessa 30 - 40 minuuttia.

Hyvää äänin 3 - 2. Juniori ei edes maistanut, kun havaitsi sienet. Mari ei muuten tykännyt, ja me aikuiset syötiin melkein koko piiras kolmistaan. Oli niin hyvää, että Äiskän asteikollakin meni kakkosluokkaan!

Ja kun vauhtiin olin päässyt, niin samaan rytäkkään piti kokeilla Hellapoliisin uudesta lehdestä napattua Mehevän punajuurileivän reseptiä. En käy reseptiä tähän kirjoittelemaan, kun sen voi käydä tuosta edellä olevasta linkistä lukemassa alkuperäisenä. Sen virheen tein, että tein tupla-annoksen yhdelle uunipellille. Lopputulos oli se, että vaikka hieman pidensin paistoaikaa, jäi leipä aavistuksen raa'aksi. Ja toinen asia mitä ihmettelen, on leivän väri. Hellapoliisin leivässä punajuuri näkyi punaisina pilkkuina taikinassa. Minulla se varjäsi koko taikinan. Syntyi todellinen joululeipä!