tiistai 1. marraskuuta 2011

Facebook-täti

Tylsä päivä. Töissä rutiinia. Kotona kaikki ok. Eipähän jäänyt tästä päivästä paljoa taivasteltavaa. Päivän ilopilkku oli vanhan luokkakaverin tapaaminen. Edellisen kerran nähtiin -78 kesällä. Oltiin molemmat aikamoisen vauhdikkaita nuoria. Facebookissa ollaan oltu kamuja jonkin aikaa. Profiilikuvasta päättelin, että aika syönyt vauhdin pois. Ilokseni huomasin, että yksi kuva oli taas valehdellut enemmän kuin tuhat sanaa: sama vauhdikkaan räväkkä tyttöhän siellä oli tallella. Päivästä jäi oikein mukava mieli.

Illalla laitoin ruuaksi venäläisestä keittokirjasta kopsatun reseptin mukaan 

pihvilihaa emännän tapaan neljälle

400 g naudanlihaa (minä käytin palapaistilihoja)
öljyä
sipuli silputtuna
4 rkl jauhoja
4 munaa
2 tl suolaa
3 dl lihalientä
perunoita

Kuutioi lihat. Pyörittele ne suolassa ja jauhoissa. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja ruskista lihat nopeasti. Kumoa ne kulhoon ja laita noin puoleksi tunniksi uuniin - kiertoilmauunissa käytin 200 asteen lämpöä. Sillä aikaa kuullota sipulit. Paista munat ja keitä perunat - tai ehkä perunoiden keitto kannattaa aloittaa ensimmäisenä. Ota lihat uunista ja kaada paistin pannulle. Lisää kuullotetut sipulit ja vähän kerrassaan koko ajan sekoitellen lihaliemi. Keitä sen verran, että kastike hieman sakeutuu. Tarjoile: muna, perunoita ja lihakastiketta. Kaveriksi voit tietysti kikkailla jotain maukasta salaatti.


Äänin 3 - 1 hyvää. Äiskä ei tykännyt kokolihasta tälläkään kertaa.

1 kommentti:

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.