sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Jauheliharisottoa

Tänään sitten tuli viriteltyä kotikokki.netistä löytynyttä risottoa.

Aineet

3 dl tummaa riisiä
400 g naudan paistijauhelihaa
3 sipulia
280 g:n purkki herneitä (Lidlistä)
280 g:n purkki maissia (Lidlistä)
kaksi grillattua ja säilöttyä paprikaa (Lidlin purkista)
Mausteita

Laita riisi kiehumaan. 7 dl kiehuvaa vettä johon on lisätty yksi lihaliemikuutio, riisit sekaan ja kansi päälle. Ala nyhräämään loppuja.

Ja nyt ota kunnon iso paistokasari, muuten tulee ahasta loppuvaiheessa. Kuullota pienityt sipulit oliiviöljyssä, lisää jauheliha. Paista kypsäksi. Lisää valutetut herneet ja maissi. Kääntele välillä. Lisää pieneksi viipaloidut paprikat. Kun riisi on kypsää, lisää muiden tavaroiden sekaan. Sotke.

Mausteeksi käytin suolaa, reilusti mustapippuria, ihan vähän valkopippuria ja tosi reilusti paprikajauhetta (antaa kivasti väriä) sekä cayennepippuria niin paljon kuin uskalsin. Mausteet täytyy vain opetella oman maun mukaan.

Ruokaa riitti kuudelle ja vielä jäi huomiseksi muovirasiaan laitettavaksi eväätkin. Ja lapsetkin tykkäsivät. Kotikokki.net ohje tosin väitti reseptillä tulevan kolme annosta. Olen joskus tehnyt orjallisesti ko. ohjetta noudattaenkin risoton ja kyllä isompi porukka kylläseksi tulee. Tai sitten niiden kolmen on oltava useampi päivä syömättä ennen pöytään käyntiä.

Lidl ei sponsoroi minua, mutta tulee aika paljon käytyä, koska käytännön sormituntuma on, että noin kolme kymppiä viikossa säästää sieltä ostamalla. Toki kaikkea ei sieltä saa eli täytyy käyttää kahden pysähdyksen taktiikkaa.

Tänään laitoin myös kotikaljan käymään, mutta sen valmistuksesta sitten, kun on tehty.

2 kommenttia:

  1. Hei Iskä!

    Olipa hyvä ruoka ja resepti. Kiitos siitä! Tehdään varmasti toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinkertainen on usein paras. Niin ruuassa kuin meissä miehissä.

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.