sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Lipeäkalaa norjalaisittain

Lipeäkala on niitä ruokia, joita joko rakastaa tai inhoaa. Minä tykkäsin lapsena syödä voisulan ja pippurin kera. Aikuisiällä sitten alkoi tuntua kaikki variaatiot lähinnä sammakon kudulle. Nyt tilanteeseen löytyi Norjasta korjaus, joka saa minut tekemään lipeäkalaa muulloinkin kuin jouluna.

1. laita reilusti karkeaa suolaa kalan päälle 20 minuutiksi.
2. huuhdo suola pois ja paloittele sopivan kokoisiksi paloiksi.
3. 225 asteeseen uuniin. 850 g:n pala tuli hyväksi 15 minuutissa. Aika riippuu vähän myös uunista. Kokeilua ja sormituntumaa.
4. Anna valua vähän ennen lautaselle nostoa.

Kaveriksi sopii oikein hyvin sinappi tai siirappi. En ole vielä osannut päättää, kummasta tykkään enemmän. Tänään meni tuo 850 g:n pala yksin syötynä, puolet sinapilla ja puolet jälkiruokana siirapilla.

Ohje perustuu norjalaisen tv-kokin tekeleisiin. Sama kaveri kertoo myös lisukkeista, mutta minä palaan niihin myöhemmin. Ja kiitokset serkulle linkeistä avautuvien filminpätkien kääntämisestä.

Kuten kuvasta näkynee, suolaa saa laittaa mieluummin reilusti.

Siirappia vai sinappia, siinäpä kysymys!

4 kommenttia:

  1. Ostitko sä ihan sen lipeäkalapussin jonka voi laittaa sellaisenaan kattilaan ja keitinveteen? Kuinka tarkkaan sä putsasit suolat pois, huuhtelitko sä kalan vedellä saadaksesi suolan pois vai pyyhitkö vain paperilla? Mulla oli 97 vuotias kaveri, joka opetti mua syömään lipeäkalaa, jota lapsuudesta muistamani "löylyn" ja makumuistojen takia olen visusti vältellyt. Kala oli hyvää,me tehtiin se pussissa keittämällä. Siksi haastattelen miten osaisin sitä myös muuten tehdä. Pirjo

    VastaaPoista
  2. Suolan saa ihan keveästi huuhtoa kylmällä vedellä pois. Ja sitten ihan sellaisenaan uuniin ilman mitään pusseja. Ne kuuluvat keittämiseen ja tässä reseptissä ei kalaa keitetä.

    VastaaPoista
  3. Norjassa muuten syödään lutefisk (lipeäkala) pekonin kanssa.
    Ihan yllättävän hyvä yhdistelmä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norjalaisesta lipeäkalakulttuurista olisi paljon opittavaa.

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.