tiistai 25. tammikuuta 2011

Slow food

Tämänpäiväinen ruoka vaatii aikaa ja kärsivällistä mieltä. Olemme tottuneet saamaan kaiken pikana. Myös kaurapuuron (mukaanlukien "hitaat" Elovenat, joita täytyy keittää 10 minuuttia). Tämänpäiväiseen kaurapuuroon menee aikaa noin tunti ja kolme varttia. Ainekset neljään annokseen:

2,5 dl kokonaisia kauraryynejä
3 dl    vettä
8 dl punaista maitoa
suolaa maun mukaan

Kippaa ryynit kattilaan ja vesi päälle. Virrat täysille siksi aikaa, kunnes vesi alkaa kiehua. Keitä pienellä tulella niin kauan, että kaikki vesi imeytyy ryyneihin. Minulta meni tähän vaiheeseen 15 minuuttia. Lisää maito. Ja taas saa virran kiertää isolle (muista kuitenkin hämmentää koko ajan) niin pitkäksi aikaa, että maito alkaa kiehumaan. Pienennä virta niin pienelle, että maito juuri ja juuri kiehuu. Hämmennä silloin tällöin. Jatka tätä niin kauan, että syntyy puuroa. Minä sain tähän maidon kanssa häsläämiseen kulumaan puolitoista tuntia eli kokonaisajaksi muodostui 1 tunti 45 minuuttia.

Mutta kärsivällisyys kannatti: olen ollut saman naisen kanssa naimisissa 24 vuotta. Tänä aikana vaimo ei ole suostunut syömään kaurapuuroa. Lapset eivät ole puuroon koskeneet alakouluiän jälkeen. Mutta nyt kelpasi tosi hyvin kaikille ja toiveena oli, että voisko tätä tehdä joskus toistekin. Iskä iloitsi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.