lauantai 11. toukokuuta 2013

Iltanäkäräiset

Tietokoneen kello näyttää 0:19 lauantai-aamuna. Äiskä kävi hetki sitten nukkumaan. Minä sekoittelin pienen yömyssyn itselleni. Lasillinen Saaremaata ja rusina. Oli tippunut pöydälle kiisseliä keitellessä. Se rusina. Kiisselin keittelin aamupalaksi eilisestä omenoiden keitossa käyttämästäni siideristä.

omenainen siiderikiisseli

omenoiden keittämisestä  tähteeksi jäänyt siideriliemi
1 omena kuorittuna ja kuutioituna
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl perunajauhoja

Keitä omenat liemessä pehmeiksi. Lisää sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita perunajauhot tilkkaan kylmää vettä ja kaada koko ajan sekoittaen kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja poista liedeltä. Anna jäähtyä ja tarjoile. Lämpimänä maistui ihan hyvälle. Aamulla kuullaan tarkemmat kommentit.

2 kommenttia:

  1. Teit sitten pikasimaa yömyssyksi! Toi sun siideribisnes on enemmän kuin mielenkiintoinen. Meillä on koivut hiirenkorvalla, kevät on tullut, ihanaa. Mukavaa viikonloppua. Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli et sitten ole Kuopiosta, niin kuin olen luullut. Kuopiossa eivät koivut voi vielä olla hiirenkorvalla.

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.