Käytiin pikkuveljen kanssa Lykynlammella. Vaikkei veli ole kuin kolme vuotta nuorempi ja 20 kiloa kevyempi, pisti se portaat ihan uuteen ojennukseen. Siinä kun me maisteri Siiskosen kanssa rämmimme portaita viisi kertaa ylös ja alas ajassa noin 25 minuuttia, pikkuveli vetäisi ne aikaan 13.03! Ensimmäiset minuutteja, toiset sekunteja. Ja ensimmäiset kaksi kierrosta oikeasti juosten. Minulla olisi ollut vielä kaksi kierrosta jäljellä, kun velimies sai urakan suoritettua. Keskeytin.
Ilta sitten vietettiin Äiskän suostumuksella shaslikkeja grillaillen ja kaljaa juoden. Shaslikkeihin löytyi taas ihan uusi marinadi - hemmetin hyvä kaiken lisäksi.
shaslikit majoneesimarinadissa
1600 g porsaanlihaa, joko niskaa tai karjalanpaistilihoista kuten meillä
2 rkl sinappia
4 rkl majoneesia
1 tl mustapippurirouhetta
4 sipulia
1 sitruuna
4 laakerinlehteä
(hienoksi jauhettua humalaa, meillä sitä ei ollut, joten jätettiin pois. Yritettiin illalla löytää lähiö-pubista.)
2 tl suolaa
Paloittele liha suupalan kokoisiksi paloiksi. Pane kulhoon lihat, sinappi, majoneesi, pippuri, viipaleiksi silputtu sipuli ja laakerinlehdet. Halkaise sitruuna ja puristele mehut mahdollisimman tarkkaan kulhoon. Sekoita hyvin. Laita kansi päälle ja pane kulho jääkaappiin marinoitumaan seuraavaan päivään. Kun grillaussessio alkaa muuten olla valmis aloitettavaksi, lisää suola lihojen joukkoon ja sekoita hyvin. Pujottele lihat shaslikvartaisiin ja grillaa kypsäksi. Tarjoile KGB-salaatin ja lohkoperunoiden kera.
Hyvää äänin 6 - 0. Pikkuveli laittoi eteen vielä etuliitteen superhyvää. Meillä muut ovat sen verran tottuneita näihin Iskän outouksiin, että Äiskäkin rankeerasi ainoastaan kakkosluokan ruuaksi. Ei sen puoleen, aika hyvin sekin.
Ensi vuonna palataan portaille kevyempänä, enemmän harjoitelleena ja uudella innolla. Nyt on lyöty tiskiin haastetta...13.03! Jumaliste, tuohon aikaan tarvitaan kyllä parin viikon korkean paikan leiri.
VastaaPoistaT. magister Siiskonen
Varokaa nyt ihmeessä jos dopingin kiusaus astuu peliin, ettei jää vain lääkelaukut paikallisen huoltoaseman pihalle ;)
VastaaPoistaKannattaa pitää vähintään parin viikon korkeanpaikan leiri. Tosin maisterien suoritukset, kuntoilun määrä huomioiden, ansaitsevat hatunnoston.
VastaaPoista