perjantai 30. syyskuuta 2011

Uudenlaista tonnikalakastiketta

Levoton olo. Juniori kotiin tulossa ja pitäisi vähän selvitellä näitä asioita. Oli Juniorin porukan vetäjille sattunut paha moka. Junaliput nuorten parissa kiertävän huhun mukaan päivää liian myöhäiseen junaan. Olivat meinanneet jäädä Moskovaan. Juniori kertoi puhelimessa, että kuusi tuntia odotelleet Moskovan rautatieaseman laiturilla. Että silleen. Ja sitten minä olen ihan väsynyt. Odotan vain lomaa. Sitten annetaan ensiksi pään huilata ja loppulomasta kropan vuoro.

Tänään syötiin Äiskän kanssa makaronia ja 

tonnikalakastiketta (kolmelle)

1 sipuli hienoksi silputtuna
1 valkosipulin kynsi murskattuna
1 prk herkkusieniviipaleita
1 rkl öljyä
1/2 prk tomaattimurskaa
1 pikkupurkki tomaattipyreetä
1 prk tonnikalaa
1 dl vettä
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 tl sitruunapippuria
ripaus chilijauhetta
1 tl sokeria
1 rkl kuivattua basilikaa

mozzarellaraastetta
makaronia

Kuullota sipuli ja valkosipuli pannulla öljyssä. Lisää herkkusieniviipaleet, tomaattimurska- ja pyree, tonnikala ja vesi. Lisää myös mausteet. Sekoita hyvin ja keitä pienellä teholla kymmenisen minuuttia.

Keitä kaveriksi makaronia ja ripottele annoksen päälle mozzarellaraastetta. 2 - 0 hyvää. Äiskän asteikolla kolmonen, johon voin kyllä minäkin yhtyä. Perusruokaa.

Ja tämän kuun ruokamenot (lue: talousmenot) olivat yhteensä 790 euroa! Ja tuolla rahalla saatiin aikaiseksi yhteensä 180 ateriaa eli yhden aterian hinnaksi tuli noin 4,30 euroa. Minulle oli yllätys, kuinka paljon aterian hinta on keväästä noussut. Silloin se oli 3,65 euroa per ateria. Nousua lähes viidennes! No, hinnat ovat nousseet ja kyllä meillä on materiaalien tasokin noussut.

8 kommenttia:

  1. Hintojen nousu todettiin myös työporukassa, kun laskettiin, että valmisruokaa on halvempi syödä kuin alusta asti itsetehtyä. Vaikka tekisi isoja annoksia. Se on niin väärin!!

    VastaaPoista
  2. Kuullostaa hyvältä aterialta. Itse asiassa minäkin syön tuon tapaisia pastakastikkeita suurimman osan ajasta. Kotona työtä tekevän on kätevää kiehauttaa äkkiä pastaa ja sen kypsyessä valmistuu kastike - josta jää taas tähteeksi seuraavalle päivälle. Yhdelle hengelle kattilallisesta tuleekin ainakin neljä ateriaa, mutta mikäpä estää vaikka pakastamasta jämiä. Pieni ero on kyllä siinä, että minä laitan pastan päälle parmesania, en mozzarellaa (se on meidän perheessä pizzajuusto).

    VastaaPoista
  3. Aili Inkelille huomautan, että vaikka jotain tarjousruokia saakin halvalla, on kotiruuan laatu sentään sitä mitä itse haluaa. Minä esimerkiksi vältän kovia rasvoja, sillä saan niillä kolesterolin heti kohoamaan. Valmisruuissa on yleensä kovia rasvoja ja transrasvoja, jotka ovat niitä kaikkein haitallisimpia. Sitten vältän myös suolaa - en verenpaineen vaan suolan turvottavan vaikutuksen vuoksi. Ja onhan silläkin merkitystä, että kotiruoka ei sisällä lisäaineita!

    VastaaPoista
  4. Mozzarellaa nyt vain sattui olemaan jääkaapissa.

    Ja tämähän on jo vanha totuus, että maninoitu broileri on halvempaa kuin marinoimaton. Sama koiruus taitaa sisältyä valmisruokiin. Mutta ne ovat joskus ihan hyvän makuisia ja käteviä. Ja halpoja.

    Saarioisten einespizza on sitten nuorison kielenkäytössä pulipizza. Opin tässä päivänä muutamana. Itse en allekirjoita mielipidettä, sillä en ole tavannut puleja aikoihin.

    VastaaPoista
  5. En missään nimessä aio siirtyä valmisruokiin, vaikka ovatkin halpoja, ja kuten Iskä totesi joskus hyviä. Tuore kolesterolimittaus näytti 4,9 eli eikun pekonia vaan entiseen tapaan maun antajaksi kotikeittiössäni! Kokkaaminen on rakas harrastukseni ja myös pysyy, maksoi mitä maksoi.

    VastaaPoista
  6. Hyvä Aili Inkeli! Ja pekonille löytyy käyttöä, kun kokkaillaan uusavuttoman kalakukkoa. Mutta sitä ennen Itä-Karjalan kierros.

    VastaaPoista
  7. Hihih. Jos minä (tällä perimällä) söisin pekonia, kolesteroli olisi seitsemän. Saan sen nimittäin pelkällä suklaalla ja juustollakin kohoamaan yli kuutoseen. Sitten ryhdistäydyin ja jäti molemmat em. nautintoaineet pois - ja kolesteroli puolittui. Mutta kaikilla ei ole tällaista sukurasitetta, joten nauttikaa täysin siemauksin mitä haluatte! Mutta kyllä kotiruoka on eineksiä paremman makuistakin. No tosin pakastepizzat ovat aika herkullisia...

    VastaaPoista
  8. Minä muuten tein tätä kastiketta, tosin vähän soveltaen. Yllättävän hyvin tonnikalan ja herkkusienen maut sopivat toisiinsa :)

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.