Perinteinen pääsiäislammas?

Minä joka pääsiäinen pohdin sitä, että miten monen vuoden jälkeen jostakin tulee perinteinen. Jääkiekossa vastaavaan ei tarvita ensimmäistäkään vuotta. Aletaan vaan puhua talviklassikosta, joka ymmärtääkseni käsitteenä tarkoittaa, että tapahtuma olisi toistunut niin monena talvena, että siitä olisi tullut klassikko eli pysyvän, tunnustetun aseman saavuttanut tapahtuma. Perinteiseksi pääsyyn sentään tarvitaan hieman aikaa, mutta suurin osa jututtamistani ihmisistä kertoo, että heillä ei lapsuuden kodissa syöty pääsiäisenä lammasta. Vielä 80-lukukin vierähti pelkän mämmin lumoissa. Kunnes sitten 90-luvulla alettiin puhua pääsiäislampaasta ja vuosituhannen vaihteeseen päästäessä siitä olikin muodostunut jo perinne. Niinpä meilläkin syötiin perinteisesti lammasta, ja ihan oman reseptin mukaan kokeiltuna. Kaveriksi laitoin 

salaattia ja viinietikkakastiketta

salaatti oli tavallista perheemme perussalaattia: salaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa ja purjoa.

salaattikastike

2 kovaksi keitettyä munankeltuaista

1 raaka munankeltuainen (säästä valkuainen)

8 rkl öljyä

4 rkl viinietikkaa

1 tl Dijon-sinappia

1/2 tl jauhettua valkopippuria

1 tl hienoksi silputtuja kapriksia

2 tl kuivattua rakuunaa

2 tl kuivattua persiljaa

2 rkl punaviiniä

Sekoita ainekset hyvin vaikkapa sauvasekoittimella. Alkuperäinen saksalaisesta keittokirjasta luettu ohje neuvoi, että vatkaa se munanvalkuainen kovaksi vaahdoksi ja nosta valmiin kastikkeen päälle. En joko ymmärtänyt kieltä tai ohjetta, mutta idea ei minulle auennut. Kaadoin kastikkeen salaatin päälle ja lunttasin vaahdot pintaan. Komiaa oli ja syötyä tuli. Maku miehisen voimakas. Hipelöivä.

Niin, Vanhimmainen oli käymässä, joten kaikki herkut meillä valmistettiin jo pitkäperjantaina, kun oli sitten koko perhe kasassa eli syöjiä riittävästi. Sen verran piti kiirettä, että näihin kirjoitushommiin pääsin vasta lauantai-iltana.

Iskän pääsiäispässi 

Lampaanviulu, joka on ollut kaksi vuorokautta 15 prosenttisessa suolavedessä suolaantumassa.

Kuori

2 paahtoleipää (siis ei 2 palaa, vaan 2 kokonaista viipaloitua paahtoleipää)

10 murskattua valkosipulin kynttä

10 tl kuivattua timjamia

oliiviöljyä

1/2 dl sitruunamehua

suolaa

mustapippurirouhetta

Nosta lampaan viulu pois vedestä. Kuivaa. Sekoita kuoren ainekset ja kaada sekaan niin paljon öljyä, että vaivaamisen tuloksena syntyy notkea yrttitaikina. Nosta liha leivinpaperin päälle syvälle uunipellille ja taputtele taikina ympäri viulua. Pane paistolämpömittari viulun paksuimpaan kohtaan. Varo kuitenkin, ettei tapaa luuhun, silloin mittari ei näytä oikein. Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes mittari näyttää 85 astetta. Minä olin varautunut paistamaan noin seitsemän tuntia, mutta yllättäen kolmen tunnin kuluttua mittari huitoi jo 90 asteessa, joten kypsää sen ainakin piti olla.

Vaan eipä palanut, vaikka aluksi vähän ehdin säikähtämäänkin. Kuoren rapsin pois, ja koska lammas valmistui kolme tuntia etuajassa, käärin sen ensin folioon, sitten sanomalehtiin, pariin froteepyyhkeeseen ja lopuksi kietaisin vielä kylpytakin ympärille. Lihalle ja ja perunoille valmistin sitten hunajakastikkeen. Aikanaan kun muu ruoka oli valmista kolmen tunnin kuluttua ja porukka kasassa pöydän ympärillä, oli yllätys suuri, kun viulu oli vielä täysin kuuma.

Sitten se tärkein. Yhteen ääneen totesimme, että parasta lammasta, jota olemme koskaan syöneet! Mureaa ja mehukasta. Maistui lampaalle! Ja silti oli erotettavissa hyvin vieno yrttisyys, joka oli kuoresta tarttunut. Superhyvää äänin 6 - 0. Ja Äiskän asteikolla kakkosluokkaa. Kiitos junassa ollut Miellyttävän Oloinen Nuori Nainen, joka annoit innoituksen tähän kokeiluun.