sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Afaattinen hanhiemo

Aivoinfarktin oheistuotteena Äiskä sai vaikean afasian. Afasia tarkoittaa yksinkertaisimmillaan puheen tuottamisen ja tai ymmärtämisen vaikeutta. Äiskällä on onneksi mennyt vain puhekyky. Siinä mielessä onneksi, että jos ihminen ei ymmärrä toisten puhetta eikä osaa itse puhua, niin silloin elämä muuttuu tosi yksinäiseksi. Vanhimmainen teki opiskeluaikoinaan kesätöitä ohjaajana eri vammaisjärjestöjen kesäleireillä ja heti kuultuaan äitinsä afasiasta kertoi, että afaatikot ovat tosi taitavia näyttelemään ymmärtämistä. Niinpä onkin ollut tavallaan tosi mielenkiintoista seurata, kuinka paljon Äiskä oikeasti ymmärtää puhetta. Välillä väittäisin jopa, että 99 prosenttia puhutusta puheesta menee perille. Näin varmasti pitkässä juoksussa onkin. Mutta hetkittäin sitten onkin aivan toisin. Ympärillä olevat ihmiset minä mukaan lukien luulevat Äiskän ymmärtävän kaiken puhutun ja olevan täysillä keskustelussa mukana. Sitten, jostakin aivan pienestä yksittäisestä asiasta, minä huomaan, että Äiskä ei ole ymmärtänyt puhutusta tuon taivaallista!  Eli tarkkana täytyy olla.

Äiskä on siis afaatikko. Ja hanhiemo. Aina kun Mari tulee käymään, Äiskä käy komerot ja jääkaapin läpi, mitä sieltä löytyisi, että saisi Marille muovikassin täyteen omaan jääkaappiinsa vietäväksi. Kait sitä sanotaan äidinvaistoksi. Minä olen enemmänkin sen linjan kannalla, että koitahan pärjäillä, jos nälkä tulee, niin ruoka-ajat tiedät. Tänään tosin ihan kutsuin Marin syömään, kun Juniori oli ilmoittanut syövänsä kylillä. Ruuaksi olin viritellyt pääsiäistä ennakoiden

yrttisen lammasrullan

1 kg lampaanlihaa
1 tl suolaa
1 tl rosmariinia
1 tl timjamia
1 tl minttua
1 tl mustapippuria
1 tl valkosipulijauhetta 
sitruunamehua
puolikas Aura-pala
voita

Leikkaa lampaanlihapala mahdollisimman isoksi levyksi. Minä tein seuraavasti: kolme senttiä paksu lihaköntti leikkuulaudalle, leikkaa vasemmalta alkaen noin sentin paksuinen siivu melkein oikeaan reunaan saakka, jätä kuitenkin kiinni könttiin, sitten oikealta alkaen sama uusiksi, nyt pitäisi syntyä lähes kolme kertaa alkuperäisen kokoinen lihalevy. Nuiji levy tasaiseksi lihanuijalla. Sekoita yrtit kupissa. Levittele kolme teelusikallista seosta lihan päälle. Ruilauta lopuksi hieman sitruunamehua lihalle. Jäljelle jääneen yrtti-suolaseoksen voit viskata tai säästää seuraavaan kertaan. Murustele Aura-palan puolikas lihan pinnalle. Rullaa lihalevy kääretortun tapaan ja köytä puuvillanarulla kiinni. Paista rulla nopeasti joka puolelta pannulla voissa. Laita rulla uunivuokaan, lämpömittari paksuimpaan kohtaan, ja paista 150 asteisessa uunissa kunnes mittari näyttää 82 astetta. Ota rulla pois uunista ja anna vetäytyä folion sisällä 15 minuuttia. Tarjoile perunamuussin, kastikkeen ja salaatin kera.

lampaan kastike

1 dl paistin paistolientä
1 lihaliemi fond cup
2 rkl smetanaa
1 dl maitoa
1 rkl ruskeaa maizena-kastikesuurustetta
1 rkl mustaviinimarjahyytelöä

Sekoita ainekset ja kuumenna kattilassa kiehuvaksi. Älä kuitenkaan keitä. Kaada tarjoilukannuun ja tarjoile lampaan ja muussin kera.

Salaatti oli jo syöty, kun muistin, että kuvahan se pitää tästä finedining-ateriasta ottaa.

maaliskuun salaattikastike:

Pariisilainen courmet-salaattikastike

6 rkl öljyä
2 kovaksi keitettyä munankeltuaista
1 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1 tl vahvaa sinappia
6 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl sitruunamehua
2 tl sokeria
1 tl valkosipulijauhetta

Murskaa munankeltuaiset hyvin. Lisää muut aineet. Sekoita hyvin. Tarjoile salaatin kera. 

Meillä oli tuon kastikkeen kanssa ihan perussalaattia: jääsalaattia, tomaattia, paprikaa, kurkkua ja purjoa. 

Kokonaisuus oli hemmetin hyvää äänin 3 - 0. Äiskän asteikolla kokonaisuus meni kolmanteen luokkaan ja kastike kakkoseen.

8 kommenttia:

  1. Enpä ole tällaista salaattikastiketta ennen nähnyht. Pitääpä kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kuuluu taas siihen sarjaan "Ensin tehdään pullollinen kastiketta ja sitten katsotaan millainen salaatti siihen sattuu." Tuon munankeltuaisen takia en oikein isoa pullollista viitsinyt tehdä.

      Poista
  2. Taas luin juttuasi milelläni, vaikka en ole kummoinenkaan kokki. Meillä ruoat valmistaa nykyään "vanhuuseläkkeellä" oleva Ukki. Eli juttujasi lukee muutkin kuin kokkailufriikit. Toivottavasti sielläkin on samanlaiset aurinkosäätkuin täällä Etelä- (koti) ja Länsi- (mökki) Suomessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ilma on ollut kaunis mutta kylmä. Ihan kuin naiset joskus.

      Osa lukijoista ei käsittääkseni lue noita reseptipätkiä ollenkaan.

      Poista
  3. Enpä oikein tiedä miksi en ole koskaan oikein tykännyt lampaasta. Se vaan ei ole minun juttuni. Ikinä en ole itse lammasta edes laittanut. Minusta on ihana lukea reseptipätkiäsi, vaikka tiedän että en koskaan tule jotain sellaista itse tekemäänkään. Saattaa tulla ihania deja vu - ilmiöitä, kun joku ruokalaji vaikuttaa osittain tutulta, osittain uudelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän ongelma ole tämän näköinen. Esimerkiksi tämän ruuan voi aivan yhtä hyvin valmistaa naudanlihasta tai hirvestä. Lopputulos tuskin kovin paljoa poikkeaa mauttomaksi jalostetusta uusiseelantilaisesta lampaasta.

      Ja toisaalta. Lammas loppuu aikanaan ja siirrymme uusiin intohimoihin.

      Poista
  4. Just eilen ostin mainitsemasi mauttomaksi jalostetun uusiseelantilaisen lammaspaistin.. Aion käyttää pääsiäisenä siihen näitä sinun tämänpäiväisiä mausteitasi, paitsi valkosipuli tuoreena. Ans kattoo kuin muijan käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii varmasti. Ja tuosta valkosipulista. Preferoin tuoretta, mutta laiskuuttani en aina viitsi käydä kuorimaan, niin silloin on hyvä olla kaapissa purkillinen jauhetta.

      Ja ei se hirveän voimakkaan makuista ole kotimainenkaan nuori lammas. Vaan minulla on kuusi vuotta makua kerännyttä Gunnar-pässiä.

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.