sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Liika on liikaa!

Vanhimmainen tykkäsi aikanaan syödä maksalaatikkoa sellaisena alle kouluikäisenä. Äiskä sitä sitten syötti niin paljon, että ei ole sen koommin kelvannut. Ei ole tullut kysyttyä, mikä on tilanne tällä hetkellä. Minulle kävi mustaherukkamehun kanssa vähän samalla tavalla. 60-luvulla sitä juotettiin aina kun tuli kipeäksi. Ja lääkkeiden kaverina. Kun aikuistuin, olin varmasti 15 vuotta, etten maistanutkaan koko tököttiä. Lapsena vaikka oli tervekin, niin tuli sellainen sairaan olo, kun mustaherukkamehua ryyppäsi. No iän myötä on sitten oppinut uudelleen juomaan, mutta lähinnä vain syksyllä heti mehuksi keittämisen jälkeen. Jotenkin se maku pakastettaessakin muuttui sellaiseksi, että tulee suuhun se lapsuuden sairaana ollessa koettu maku.

Suklaaluumujen kommenteissa Ope neuvoi kuitenkin taustoista tietämättä tekemään luumukiisselin mustaherukkamehuun. Tänään sitten söimme varsinaiseksi ruuaksi makaronihässäkkää ja jälkiruuaksi

mustaherukkaluumukiisseliä

1 l juomavahvuiseksi laimennettua mustaherukkamehua
3/4 dl sokeria
kanelitanko
200 g kivettömiä luumuja
3 tasaista ruokalusikallista perunajauhoja
1/2 lasillista vettä

Laita kattilaan mehu, luumut, sokeri ja kanelitanko. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä mahdollisimman pienellä teholla puolisen tuntia. Ongi kanelitanko pois. Kaada kylmään veteen sekoitetut perunajauhot sekaan ja kuumenna vain sen verran, että kiisseli kirkastuu. Nauti.

Äänin 3 - 1 hyvää. Äiskä ei tykännyt yhtään.

PS. Mielenkiinnolla olen seurannut tuota makean maidon keskustelua. Vuonna -93, kun Venäjän meijeriteollisuus tuotti laadultaan luvalla sanoen epämääräistä maitoa, käytimme Pietarissa tuota makeaa purkkimaitoa kahvimaitona. Kesti kaksi viikkoa jääkaapissa käyttökelpoisena!

PS 2. Rytmin vaihdos tuntuu olevan yllättävän vaikeaa. Tarkoitan tällä sitä, että kun yrittää suunnitella näitä sapuskoja sellaisella joka toinen päivä jotakin uutta -rytmillä. Ja sitten sovittaa ne omiin iltaan venyviin työjuttuihin. On tosi mielenkiintoista havaita, kuinka suuressa määrin olen tapojeni orja!

3 kommenttia:

  1. No voi ähh... Mustaherukkamehu, edesmennyt mummoni keitti sitä ja paljon kuten muitakin herukkamehuja. Ja mustaherukka no se oli kipeysjuomaa, vieläkin puistattaa se maku :D rakas mieheni tykkäsi mummon mustaherukkamehusta paljon ja sitä sitten tuotiin meille aina syksyllä. Eli en ole ainoa jolle noin on käynyt.

    Maksis no se kuuluu niinä harvoina ruokina joita en edes maista taikka laita. Syy on vain ja ainoastaan lapsuuden karmea kokemus, koskaan en ole maksiksesta pitänyt, perhepäivähoito täti laittoi kyseistä ruokaa lautaselle, maistoin ja sanoin kiitos ja kysyin voisinko poistua (ikää oli 4v.) täti sanoi lautanen tyhjäksi, itkeskelin ja söin tosi kauan ja oksensin, täti sitten syötti kaiken uudestaan... sitten mätkäisi puolukkavispipuuroa kulhollisen eteen, kyseinen herkku syötiin sitten samalla kaavalla ja syön yhtä mielelläni nykyään kuten maksista, mutta teen kyseistä herkkua perheelleni ja kuulemma hyvääkin :)

    Omiani en muuten ole jostain syystä pakkosyöttänyt :D Ja sitä kamalaa hoitotätiä pelkään vieläkin ;)

    Meillä muuten luumuja syötiin vain ummetukseen, minulla lapsena sitä oli paljon joten voidaan kuvitella mitä luumut tuo mieleen... tosin syön nykyään niitä ;)

    VastaaPoista
  2. Iskä, en edelleenkään syö maksalaatikkoa.

    Milloin saadaan lempiruokani, oikean lanttukukon ohje?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuo kukkopuoli on ollut Äiskän heiniä, mutta jahka noheva apukokki on paikalla, niin voidaan yhdessä opetella.

      Eli minä en ole koskaan tehnyt oikeita kukkoja. Vain niitä pieniä kämmenen kokoisia lanttukukkosia.

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.