tiistai 3. tammikuuta 2012

Hitsaillen...

Hitsaillen se on taas vuorokausi kulunut. On nimittäin pariin otteeseen pyrkinyt hermo hitsaamaan kiinni. Mari yleisesti touhuaa ihan asiallisesti. Meillä on tapana, että vaikka onkin 18, niin kouluaamua edeltävänä iltana tullaan kotiin viimeistään klo 23. Ja joka helvetin ilta kyllä täytyy jonnekin paeta. Niin kuin eilenkin. Eilen vain tuli kymmeneltä tekstari, että tuun kaheltatoista. No siinä vaiheessa vielä ymmärrykseni pelasi, vaan ei pelannut enää puolen kahden aikaan, kun tyttö kolisteli kotiin. Olihan siihen myöhäiseen tuloonkin muka ihan hyvä syy, jota tässä en enempää repostele. Olin vielä aamullakin vähän käpynä asiasta. 1.30 kotiin ja aamulla kasille kouluun. Mitä siinä enää oppii noilla unilla! Minä jotenkin odotin sellaista pientä tilanteen rauhoittamista tälle illalle. Ollaan niin kuin vaihteeksi kotona ja kerätään pisteitä. Mutta paskan marjat, kun olin kaupassa iltaruuan jälkeen käymässä, soi puhelin: "Kaikki tupahommat on tehty, minä lähden nyt kaupungille ja tulen yhdeltätoista." Aika suorasanaisesti mainitsin, että kyllä tuota voisi joskus olla kotonakin, tai ainakin tulla silloin kun sanoo. Sellainen rakentaa luottamusta. Mutta menköön! Puhelusta ehti kulua 5 - 10 minuuttia, kun jouduin kotiin. Astianpesukone pyörittänyt ohjelman läpi. Ruokapöydästä oli vain nostettu astiat tiskipöydälle: kyllä joku ne siitä korjaa. Silloin alkoi Iskällä ydinlanka palamaan! Soitin tytölle ja huusin kuin hinaaja! Ei se varmaan mitään korjannut, mutta auttoi hetkellisesti. Nyt on sitten minulla morkkis. Pitääkö se aina huutaa? Saisko tuota tolkkua noiden päähän jotenkin muutenkin...

Ennen riehumisia syötiin kuitenkin 

perunamuussia ja broilerinmaksahöystöä

600 g broilerinmaksaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
125 g pekonikuutioita
3 tl salviaa
3 punasipulia
loraus öljyä

Kuullota hienoksi silputut sipulit öljyssä. Lisää pekonikuutiot ja paista hetki. Kuivaa maksat talouspaperilla ja lisää ne pannulle. Mausta suolalla, mustapippurilla ja salvialla. Paista käännellen, kunnes neste on lähes kokonaan haihtunut pannulta. Tarjoile perunamuussin kera.


Jäin tappiolle äänin 1 - 3. Lapset eivät tykänneet ollenkaan. Äiskä onki jostakin syystä pekonit pois, jonka jälkeen rankkasi kolmoseen. Minä sen sijaan tykkäsin, vaikka broilerin maksa on ollut osaltani boikotissa vuodesta 1979.

13 kommenttia:

  1. Broilerinmaksaa ja salviaa kimpassa..hmmmm, taas uusi yhdistelmä. Salvia on kummallinen mauste minulle, kun en meinaa oppia millään sitä käyttämään.

    Oletkos muuten koskaan lukenut tutkimusta, kuinka muistaakseni 13-20-vuotiaitten nuorten aivot eivät oikeasti sopeudu normikellonaikoihin? Sille on tieteellisesti todistettu fyysiset perusteet. Nyt just en löytänyt linkkiä, mutta laitan sen heti kun löydän. Ei mielestäni ollut mikään nollatutkimus.

    VastaaPoista
  2. Aina sitä näköjään oppii jotakin uutta. Puolin jos toisin.

    Se on jännä, että kun viime yönä nukkui huonosti, kun ei kuullut tytön kotiin tuloa ennen puolta kahta, niin tänään väsymys selvästi vaikuttaa omaan kärttyilytasoon.

    VastaaPoista
  3. kyllä niillr väliin pitää huutaa kuin hinaaja... ja siltikään ei kaikille mene järki päähän... mutta josas ne joku päivä yks kaks viisastuu :O

    VastaaPoista
  4. Toissa yönä päästin kissan ulos 2:30 ja samalla huomasin että poika ja tyttöystävä vielä pelasi (makasivat sängyssä ja pelasivat jotain älypuhelinälytöntä peliä).
    Ilmoitin että NYT nukkumaan ja eilen selvitin heille rautalangalla vääntäen, että vaikka on joululoma, niin nukkumaan mennään ihmisten aikaan ja jos ei mennä, niin minä kyllä osaan herättää kello kun oma kello soi kuudelta.
    Poika tietää, että minä en uhkaile...joten hän sammutti silmänsä todella nopeasti....katsotaan jos se muistuu vielä tänään.
    Menee hermot heidän kanssa, kun sitten nukkuvat koko päivän.....grrrrrrr....

    Mutta päivän ruoka jää kokeilematta, maksaa en syö.

    VastaaPoista
  5. Näyttää ihan sille, että minä en ole yksin!

    79 pakastettu broilerinmaksapaketti oli ainoa, jota perjantai-illalta säästyneillä opiskelijan pennosilla sain ostettua. Paketin kupeessa oli ohje "Souvarin herkku". Valmistin ohjeen mukaan ja totesin, että aika kova täytyy nälän olla, että tätä syö. Sen jälkeen olen pitänyt taukoa broilerin maksasta. Tämä oli ensimmäinen kerta tuon kokeilun jälkeen. Ihan hyvää.

    VastaaPoista
  6. Olen tätä jonnii aikaa lukena, ja täytyy sanoa et oot iha top3sessa ruokablogeista! Ohjeet selkeitä että mieki ossaan ja uskallan kokeilla moisia.

    Noista kotiintuloajoista (itte oon aikaine akka jo, eikä tenavia) että miut vaikka haettiin kottiin kyliltä jos ei oltu ajoissa kotona. (ja kun olin teini ei ollunna kännyköitä..)Ei tarvinna hakea ko pari kertaa ni joha olin kiltisti kotona sillo ko piti.

    Keep up the good work!

    -taikis

    VastaaPoista
  7. On pitänyt monesti kysyä :
    Tietääkö nuoresi, että kirjoitat tätä? Lukevatko?

    Ihana lukea muidenkin taistosta nuorten kanssa. Jatketaan ja jaksetaan!

    VastaaPoista
  8. Molemmat tietävät, että kirjoitan. Juniorin maailmassa kuuluu kategoriaan evvk, Mari lukee säännöllisesti.

    Teidän lukijoiden kirjoittamat kommentit puolestaan auttavat minua. En olekaan ainoa isä maailmassa, joka taistelee nuorisonsa kanssa.

    VastaaPoista
  9. Minäkin löysin tänne blogiin eilen ja tuumin alkaisinko ihan alusta asti lukea:)

    VastaaPoista
  10. Davai, sanoi veli-venäläinen. Eli lue ihmeessä. Nykyisyyttä on helpompi ymmärtää kun tuntee menneisyyden.

    VastaaPoista
  11. Lasten kanssa aikansa "taisteltuaan" sitä antaa jossain vaiheessa ikäänkuin periksi. Ei niin, ettei välittäisi ja huomauttaisi asioista. Pikemminkin niin, että keskittyy rauhalliseen järkipuheeseen. Tähän tulokseen olen päätynyt muutama vuosi takaperin. Pojat nyt jo nuorinta lukuunottamatta täysi-ikäisiä.

    VastaaPoista
  12. Näinhän se on. Olen kuitenkin löytänyt itsestäni vaimoni sairastuttua uuden puolen: huolehtija. Jos ei olla yöllä sovitusti kotona, huolehdin tahtomattani enkä saa nukuttua. Sitten seuraavana päivänä väsynyt. Ja kun olen väsynyt olen ilmiselvästi myös kärttyinen ja huudan ja kiukuttelen kaikesta mahdollisesta. On aikamoinen pois opetteleminen.

    VastaaPoista
  13. En mie nyt kantaisi niin huonoa omaatuntoa lapsille huutamisesta. Ei kai sitä aina voi olla itsekään niin täydellinen. No, mie sanon tietenkin näin, koska olen itse jo perusluonteeltani kärttyinen huutaja. Ne huutaa miulle takaisin, ihan äitiinsä tulleet. Vaikea on omaa perusluonnettaan muuttaa tässä iässä, vaikka kuinka yrittäis itteensä hillitä.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.