perjantai 14. lokakuuta 2011

Viimeinen lomailta

Se oli sitten tässä. Tämä kesäloma. Kroppa ei paljon ehtinyt lepäilemään, mutta mieli lepäsi ja selvitteli suhdettaan elämään. Minä haluan elää terveen ihmisen elämää terveen ihmisen kanssa ja kun se ei ole mahdollista, niin välillä vituttaa ja meinaa vetää katkeraksi. Suurimman osan aikaa kuitenkin harmittaa. Eilen kävin tuossa vähän autoilemassa naapurikaupungin puolella. Siinä sitten tietä pitkin ajellessa pääsi pitkästä aikaa silmäkulma kostumaan. Tämmöistä se on, kun on aikaa ja tilaa. Ja siinä mielessä positiivinen asia, että ensimmäistä kertaa pystyn myös tunnustamaan moisen negatiivisen asian kuin katkeruuden. Olen minä sen olemassa olon aavistanut jo aiemminkin, mutta en ole antanut sille tilaisuutta iskeä pintaan. Enkä muuten anna jatkossakaan. Se on vaan yhdessä Äiskän kanssa etsittävä iloinen mieli elämään ja positiivinen eteenpäin menon henki. Huominen meneekin sitten siinä, että haen Äiskän Kuopiosta kotiin.

Tänään Mari paistoi pakastepiiraita ja minä veivasin kaveriksi

Lohimoussea (riittää ainakin kahdeksalle)

200 g graavilohta                                    leikkaa pieniksi suikaleiksi tai kuutioiksi
200 g kylmäsavulohta                             leikkaa pieniksi suikaleiksi tai kuutioiksi
2 sipulia                                                 silppua pieneksi
2 dl kuohukermaa                                  vatkaa vaahdoksi
1 tlk rahkaa
1 tlk kermaviiliä
1/2 tl sokeria
1 tl sitruunapippuria
1/4 tl valkopippuria
2 rkl kuivattua tilliä tai 0,5 - 1 dl silputtua tuoretta tilliä
ripaus suolaa


Sekoita ainekset keskenään siten, että kermavaahdon nostelet viimeksi joukkoon ja sotket vielä varovasti. Tätä ruokaa tehdessä et varmasti tallaa miinaan. Onnistuu pomminvarmasti ja vie kielen mennessään. Laitatpa sitten kylmäksi alkupalaksi tai leivän päälle.

9 kommenttia:

  1. Satakympillä tsemppiä katkeruutta vastaan, Iskä! Pirullinen tunne.

    VastaaPoista
  2. Energiaa täältäkin katkeruutta vastaan! Koeta tsempata iloa pintaan vaikka hampaat irvessä ja kyynel (joskus) silmäkulmassa. Katkeruu on pahasta, se ei tiiä kellekkään hyvää, vähiten sulle ittelles.
    (tänään se on kammennut urakalla minunkin niskaani, mutta pois on hätisteltävä ...)
    Toivottavasti saat itsekin iloa siitä, kun näet miten mielellään äiskä tulee kuntoutuksesta kotio :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustuksesta, ystävät.

    VastaaPoista
  4. Tuo lohimousse on todella herkkua!! Mulla on tasan kaksi reseptiä teipattuna keittiökaapin sisäpuolelle, ja tämä on toinen niistä. Oli joku kevät Hesarissa.

    (Toinen kaapin resepteistä on pääsiäisen persikka-rahka-vaniljavaahto-pähkinärusina -viritelmä.)

    sonja

    VastaaPoista
  5. Ja minä sain reseptin tiistaina työkaverilta. Näin ne kiertävät.

    Onko kenelläkään käsitystä, kuinka nämä reseptien tekijänoikeudet ja lähdeviittausten tarve/tärkeys kulkevat. Suurin osa resepteistähän on jostakin muualta otettuja, mutta useimmiten alkuperäistä lähdettä ei ole tiedossa. Mutta mitenkä, jos se on ihan selvästi ja tietoisesti kopsattu jostakin keittokirjasta ja sitten julkaistaan uudelleen. Pitääkö sitä yrittää jotenkin muuttaa, jotta uskaltaa julkaista ilman pelkoa perään huutelusta? Kertokaa ketkä tiedätte.

    VastaaPoista
  6. Minä en oikein usko, että reseptien perään kukaan huutelee. Tietysti, jos ohje on esim. jonkun toisen yksityishenkilön blogista ja hänen itsensä kehittämä, niin onhan se kohteliasta ja asiallista ilmoittaa lähde silloin. Reseptin kehittäjällekin tulee tässä tapauksessa erittäin hyvä mieli, jos sattuu hoksaamaan, että ohjetta on käytetty! Uskon saman pätevän myös keittokirjojen laatijoihin.
    Jos taas alkuperäistä lähdettä ei ole tiedossa, niin eihän sille mitään voi. Aika hyvin sinä mun mielestä kerrot reseptien taustaa, mutta ei taitaisi kovin montaa sekuntia viedä keittokirjan nimen kirjoittaminenkaan, jos vähänkin epäilet tekijänoikeuksien rikkomista.

    Eri asia on, jos julkaiset täällä vaikkapa Kirsi Kunnasta omana tuotoksenasi. Siitä voitaisiin jopa me blogin lukijat pikkusen mainita :)

    Lohimoussen ohje menee ensi joulun ruokalistalle ehdottomasti.

    VastaaPoista
  7. Suorista lainauksista varsinkin keittokirjoista tai lehdistä kannattaa laittaa viittaus ja jos muokkaa reseptiä, niin sitten maininta, että resepti on sieltä, mutta muokkasin näin. Ja hyvä olisi linkittää oma lainaama ruokaohje siihen blogiin tai nettisivuun, mistä sen otti. :)

    VastaaPoista
  8. Kirjoitan mieki joskus kokkaamisesta. Useimmiten kehittelen omia versioitani, mutta jos kierrätän ohjetta esm. kirjasta, kerron siitä.

    Tsemppiä ja voimia elämäänne täältä Etelä-Hämeestä. Elämä on. Elämä vaan kertakaikkiaan on, eikä sille paljain käsin mitään muuta voi tehdä kun elää!

    VastaaPoista
  9. Oikeassapa taidat AnnaY olla. Käyhän toistekin kommentoimassa.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.