sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Lähtökuopissa

Äiskä Kuopiossa. Mukava oli viedä, sillä ensimmäistä kertaa Äiskä selkeästi ilmaisi vetävänsä roolia "miks pittää lähtee, siel on rankkaa". Aikamoinen humoristi. Vedätti minua kaksi vuotta. Lapsille on laki luettu. Uskallan jättää keskenään kotiin ja luotan, että kaikki menee putkeen. Mennessä nähdään. Sauna lämpiämässä. Tavaroiden pakkaus eli pyörän lastaus menossa. Ja mielessä ikävä Äiskää sekä syyllisyys siitä, että minulla on tavoitteena viettää hauska ja ikimuistoinen pyhätön viikko Itä-Karjalan kylissä. Eli huomenaamulla starttaan ja palaan matkalta viimeistään torstaina. Jos hotelleissa on nettiyhteyksiä käytettävissä, kertoilen matkan etenemisestä, muuten olen hiljaa.

Kaiken touhuamisen välissä piti yhdessä Juniorin kanssa (Juniori muuten totesi syödessä, että oikeastaan ihan mukava välillä olla kotonakin päiviä ja iltoja) pyöräyttää yllättävän hyvän makuinen

tonnikalarisotto (kolmelle) 

5 dl keitettyä basmatiriisiä (noin 1,5 dl keittämätöntä)
purjo
2 valkosipulin kynttä
2 rkl öljyä
0,5 dl kapriksia
nippu tilliä
10 aurinkokuivattua tomaattia
2 prk tonnikalaa
1 tl suolaa

Suikaloi purjo ja silppua valkosipuli. Kuullota öljyssä. Lisää kaprikset ja silppua tilli sekaan. Seuraavaksi kaada joukkoon keitetty riisi. Suikaloi tomaatit ja valuta tonnikala. Lisää molemmat pannulle ja mausta suolalla. Kuumenna. Tarjoile.


Äänin 2 - 0 helvatun hyvää. Katotaan mitä Mari tuumaa, kun lämmittää oman annoksensa mikrossa.

4 kommenttia:

  1. Hyvää lomaviikkoa kaikille! Toivotaan että jokaisella menee tahollaan hyvin ja Juniorikin on ruodussa kotona Marin valvonnassa :) Aurinkoa päiviin!

    VastaaPoista
  2. Myöhästyneesti hyvää lomaa ja hyviä ajokelejä!
    Basmatirisotto on pikkukeittiöni listalla heti huomenna.

    VastaaPoista
  3. Todellakin helevatun hyvää risottoa tulee tällä ohjeella! Basmatiriisi passaa kuin nenä päähän.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.