sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Murheen päiviä, osa 1

Kolme vuotta sitten elettiin torstaita. Äiskän kanssa oli sovittu, että tänään soittelemme. Huomenna sitten mennään käymään. Minä olin prepannut lapset puheluun: "Kun äiti kysyy, mitä kuuluu, niin siihen ei vastata 'Ihan hyvää.' Kerrotte sitten kaikenlaisia kivoja juttuja, mitä tänään on koulussa tapahtunut. Ja kyselette, miten äiti on voinut." Istuimme työpäivän jälkeen olohuoneen sohvalla. Mari vasemmalla ja Juniori oikealla puolellani. Puhelu. "No Ilkka tässä moi." "No moi! Mitäs sinne kuuluu?" Aloitan kuulumisten kertomisen. Äiskä yrittää siihen jotain sanoa: "asjgaqwågjw. No!" Uusi yritys: "awqjgpwg. Hö!" "Jaana. Lopetetaan puhelu. Anna puhelin hoitajalle!" "agjpognsnvåoasgiHämeenlinnaveugnp..." Kops........Tajusin valtimon taas lytistyneen. Tiesin, että Äiskä on tehostetun valvonnan osastolla, jossa hoitaja on jo paikalla kuultuaan puhelimen putoamisen. Rauhoittelin lapsia ja hätyytin läksyjen tekoon. Tiesin Kuopiossa olevan täyden rähinän päällä. Turha minun on sinne soitella. Häiritsen vain. Odotellaan. Kyllä ne sieltä soittavat, kun on jotain kerrottavaa.

Klo 23 soi puhelin. "Neurologi Jokujonka Nimeäenmuista Kuopion yliopistollisesta sairaalasta iltaa!" Neurologi kertoi valtimon tosiaan taas lytistyneen. Kertoi myös sen, että perinteisen lääketieteen keinot ovat loppuun käytetty. Siirrytty kokeelliseen lääketieteeseen. Reisivaltimon kautta mikrokatedria pitkin syötetään lytistymiskohtaan ylisuurta määrää lääkettä. On kuulemma tehty muutaman kerran maailmalla aiemminkin. Ja tulokset olleet hyviä. Äiskän tilannetta neurologi piti erityisen hyvänä, koska muut tapaukset ovat olleet ennen ja jälkeen operaation melko sumeita. Äiskä sen sijaan oli pystynyt vastaamaan yksittäisillä sanoilla tilaansa koskeviin kysymyksiin sekä ennen että jälkeen operaation. Toki puhekyvyn palautumisen hän arvioi vievän nyt muutamia viikkoja.

Kysyin, onko menehtymisen riskiä. Neurologi kierteli ja kaarteli. Täsmensin: "Jos ykkonen tarkoittaa ei riskiä ja vitonen erittäin suuri kuoleman mahdollisuus, niin mille kohtaa janaa asettaisitte Äiskän tilan?" Hetken miettimesen jälkeen neurologi totesi liikuttavan kakkosen ja kolmosen välillä. Hyvä. Soitellaan huomenna tilanteesta lisää.

Menin keittiöön ja kaadoin juomalasin puolilleen pirtua ja loput vettä. Ja ääntä kohti. Parin kolmen toiston jälkeen tupakalle ja sitten nukkumaan. Huomenna Vanhimmainen menee käymään. Niin varmasti illalla mekin. Jospa se tästä lähtee kohenemaan. 

Tällaisia muistellen vietimme syyskuista sunnuntaita 2011. Lapset kokkasivat uunissa ranskalaisia ja nakin pätkiä. Juniori teki vielä salaatin.

Minä tein viikon ruokalistan jo torstaina, mutta en ole ehtinyt sitä kirjoittelemaan. Tässäpä tämä:

Lauantai     Pastaa ja broilerikastiketta
Sunnuntai   Nakit ja ranskalaiset
Maanantai  Päivä       kalapuikkoja ja kasviksia
                  Ilta          kesäkurpitsamoussaka
Tiistai         Päivä       tonnikalasalaatti
                  Ilta          risonnoa ja riistakäristystä
Keskiviikko Päivä     marjapuuroa
                   Ilta         ankan rintaa omenakastikkeessa
Torstai        Päivä
                  Ilta          perunat ja jauhelihakastike
Perjantai     Päivä
                  Ilta          paahdettuja punajuuria ja lampaanlihaa

Ruokaan on tässä kuussa mennyt rahaa (käytännössä kaikki talousmenot [sis. terveyssiteet, pesuaineet, saunakaljat, yms.]) 545 euroa, aterioita meillä on naposteltu 107 kappaletta. Noin suurin piirtein.

6 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että tämä on jännittävin jatkokertomus, minkä koskaan olen lukenut. Siitäkin huolimatta, että tämän hetkinen tilanne on tiedossa.

    VastaaPoista
  2. Moro,

    muistan vielä ajat, kun elettiin tätä "livenä" yhteisessä työpaikassa. Tekee hyvää meille kaikille, kun jaksat vielä työstää asiaa täällä.

    Eikun hyvää syksyä, hymyillään kun tavataan

    Leena

    VastaaPoista
  3. Silloin kun tätä livenä elettiin, ei jännitystä ehtinyt huomaamaan. Paitsi nukkumaan käydessä. 2,5 cl pirtua + 2,5 cl kylmää vettä ja ääntä kohti. Niitä neljästä kahdeksaan yhdeksän ja yhdentoista välillä. Nuppi oli täysin selvän oloinen, kun hätä oli niin suuri, mutta kroppa ilmoitti, jotta nukkumaan voi mennä. Nukuin koko prosessin läpi todella hyvin ilman uni tai muita lääkkeitä. Turrutin illan yksinäisinä hetkinä omalla lääkkeellä mieleni.

    Olin koko syksyn todella hajalla. Minulla kävi vain mielettömän hyvä tuuri, sillä olin töissä työpaikassa, missä esimies ymmärsi tilanteen ja yhdessä kollegoiden kanssa tuki minua elämäni vaikeana hetkenä. Kiitos vielä kerran Joensuun Metlan väelle. Se esimies muuten oli prof. Pekka Ollonqvist.

    VastaaPoista
  4. On tämä tarinaa, jatkokertomusta joka olisi saanut jäädä toteutumatta oikeesti livenä :( Aika sanattomaksi vetää. Voit uskoa, että monessa kohdin täällä koulussa kädentaitoja aikuisena opetellessa ja tehdessä mietin tuota Äiskän kohtaloa... Lämpimiä ajatuksia teille!

    VastaaPoista
  5. Voimia sulle ja koko teidän perheelle <3 T: Anu Leinonen

    VastaaPoista
  6. Anu. Ihminen tottuu kaikkeen. Täytyy vain olla sopeutuvainen. Tämä päivä on meidän normaalia arkea. Aika ennen Äiskän sairastumista on sitä vanhaa hyvää aikaa. Minkä näille mahtaa. Murehtimalla asiat vain pahenevat.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.