Rivissä jälleen. Koko viikonloppu meni reissussa ja tänään sitten kaikki kaatuu niskaan. Eli nopean toiminnan päivä käsillä. Ensiksi uuden listan suunnittelu.
Maanantai Pestopastaa
Tiistai Maksaa ilman laatikkoa uunissa ja perunamuussia
Keskiviikko Vegaanin maksaton maksalaatikko
Tosrstai Shsaverma
Perjantai Pestomunakoisovuoka
Lauantai Piparjuuriuunikala
Ja sitten kauppalista ja kauppaan.
Pestopasta:
Ainekset
Makaronia
Pestoa
Parmesanjuustoa
Keitä makaronit. Valuta. Sotke pestoa sekaan. Tarjoile. Lisää parmesanraastetta maun mukaan.
Noin viisikymppisenä sain yht'äkkiä hoitaakseni perheen koko ruokahuollon. Puolessa vuodessa tuli tympääntyminen jokapäiväiseen ruuanlaittoon. Ratkaisuksi löytyi pakon kääntäminen hauskaksi. Alkoi ruuanlaiton harrastaminen. Blogi kertoo seikkailuistani keittiön kummallisuuksien parissa ja jokapäiväisestä ruuanlaitostani kaikkine omituisuuksineen. Ohjeita olen yrittänyt tähtäillä neljälle. Joskus se onnistuu, useimmiten tulee tehtyä liikaa. Yhteydenotot: cooking.snowman(at)gmail.com
maanantai 7. helmikuuta 2011
perjantai 4. helmikuuta 2011
torstai 3. helmikuuta 2011
Curryperunoita ja bratwurstia
Tänään kokkasin perunacurrya ja bratwurstia. On muuten ruoka, josta meillä tykkää kaikki. Etenkin jos laittaa makkarat perunoiden sekaan valmiiksi. Aikaa valmistamiseen meni jotakuinkin 45 minuuttia.
Ainekset
8 perunaa
loraus öljyä
2 rkl mietoa currytahnaa
2 pingispallon kokoista kokkaretta fariinisokeria (jämähtää aina pussissa => ihan turha yrittä irrottaa kahta ruokalusikallista)
1 tl suolaa
purkki (400 g) kookosmaitoa
bratwursteja tai jotain muuta hyvää makkaraa (uunilenkki ei ole hyvää makkaraa)
Kuori perunat ja pilko pieniksi suikaleiksi. Kuumenna kattilassa öljy ja currytahna. Sotke hyvin. Lisää fariinisokeri ja suola. Kippaa perunanpalaset joukkoon ja sotke hyvin. Kaada kookosmaito päälle - kaiva sieltä purkin seinämiltä myös se kiinteämpi osa kookosmaitoa mukaan. Kiehauta. Vahdi alussa ettei pala pohjaan. Keitä pienellä lämmöllä noin 20 minuuttia eli kunnes perunat ovat pehmeitä. Keittämisen loppuvaiheessa pilko makkara palasiksi, ja ruskista kevyesti pannulla. Kun perunat ovat pehmeitä, lisää makkarapalat sekaan. Sotke. Nosta pöytään. Syö. Njam, sano meidän lapset.
Reseptin perusidea kopsattu joskus vuonna n+1 Kodin kuvalehdestä.
Seuraavan päivityksen yritän kirjoittaa maanantai-iltana. Viikonlopun vietän Helsingin moottoripyöränäyttelyssä ja sukulaisten luona. Hyvää viikonloppua kaikille.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Lohikiusausta ja tuliaisia
Aina ei ole aikaa värkätä gourmee aterioita. Eikä edes yrittää. Joskus nopeus on valttia. Monet uuniruuat ovat sillä tavalla nopeita, että valmistelu vie viisi minuuttia ja odotteluun lähes tunnin. Mutta sen tunnin aikana voi touhuta vaikka mitä, kunhan vain muistaa ottaa ruuan ajoissa pois uunista. Tänään oli nopean ruuan päivä; piti rassata sitä samperin Soliferia taas ajokuntoon.
Illemmalla sitten oli aikaa ja silloin valmistin tuliaisia kyläpaikkaan eli chilipipareita.
Lohikiusaus
Ainekset
500 g sipuliperuna sekoitusta
300 g lohisuikaleita
tilkka öljyä
suolaa
valkopippuria
tilliä
ruohosipulia
4 dl ruokakermaa
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele vuoka tilkalla öljyä. Sotke vuuassa sipuliperuna seos ja lohisuikaleet. Lisää suolaa ja varovasti valkopippuria, kunnon tupsaus tilliä ja ruohosipulia. Kaada kermaa niin paljon, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Ripottele päälle vähän korppujauhoa. Tekee ruuasta nätin näköisen ja sitoo ylimääräistä kosteutta. Paista uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. En ole laittanut noita mausteita kovin tarkasti, sillä olen niin laiska etten viitsi käydä niitä lusikalla mittailemaan. Parempi aloittaa kokeilu pienillä määrillä ja sitten lisätä oman suun mukaiseksi.
Lohikiusaus. Kuvat on otettu kännykkäkameralla joten eivät ole järin kaksisia.
Chilipiparit
Chilipipareihin tarvitset kaupan normaalia siirappipiparitaikinaa ja cayennepippuria. Anna taikinalevyjen sulaa ensiksi ohjeen mukaan. Ripottele pinnalle cayennea. Vähän siihen tapaan kuin laittaisit riisipuuroon kanelia (muista kuitenkin kohtuus, ellet ole kokenut chili-harrastaja). Kauli taikinaa sen verran, että cayenne kiinnittyy siihen. Käännä kaksin kerroin taikinalevy. Kauli levy noin 2 mm paksuksi. Painele piparimuotilla pipareita niin kauan kuin taikinasta saa sopivia levyjä. Paista ohjeen mukaan (5-8 min)noin 200 asteessa.
Valmis pipari maistuu ensin aivan tavalliselta, mutta noin kymmenen sekunnin kuluttua iskee pippuri. Cayennen määrä riippuu aivan kokonaan siitä, miten tulisesta pidät.

Tunnisteet:
kahvipöytään,
kalaruoka,
perunaruoka,
pääruoka,
uuniruoka
tiistai 1. helmikuuta 2011
Nuudeliwokki
Lapset aina pyytävät nuudeleita. Vanhin poika tosin piti pitkän tauon syötyään ensimmäisenä opiskelusyksynä lähes kaksi kuukautta pääasiassa nuudeleita. Nykyään kyllä taas kokkailee omassa keittiössään lapsuutensa herkkua - tosin vähän monimutkaisempana versiona. Minä kyllästyin parin kokeilun jälkeen kaupan valmispaketteihin. Tänään valmistin nuudeliwokkia, jota meillä useimmiten saa nykyisin, jos tilaa nuudeleita.
Ainekset
100 g riisinuudeleita
reilu ruiskautus sitruunamehua (esim. Sicilica)
250 g pakasteherneitä
1/2 tl cayennepippuria
3 suurehkoa salottisipulia
loraus (n.3 rkl) öljyä
2 rkl kasvisfondia
1 rkl fariinisokeria
1/2 dl pähkinärouhetta
Kypsennä nuudelit paketin ohjeen mukaan. Kannattaa vähän pätkiä ennen keittoa, niin on helpompi käsitellä niin valmistusvaiheessa kuin syödessäkin. Pätkiminen on kyllä aika siivotonta hommaa: pätkiä lentelee ympäri keittiötä.
Kuumenna öljy pannulla. Lisää jäiset herneet ja kuoritut, palasiksi silputut salottisipulit. Kääntele herneitä ja sipuleita pannulla, jotta kypsyvät tasaisesti. Ruilauta sitruunamehua sekaan. Lisää cayennepippuri. Cayennen määrää kannattaa säädellä oman maun mukaiseksi, mutta tästä on hyvä aloittaa. Valuta nuudelit ja kun sipulit alkavat olla kuullottuneet, lisää nuudelit sekaan. Jatka paistamista hetki. Mausta fariinisokerilla ja kasvisfondilla. Ripottele päälle pähkinärouhe.
Aika mitäänsanomattoman näköinen ruoka, mutta näinhän se usein on, että ulkonäkö pettää. Hellalla näkyvät ne aiemmin mainitut nuudelin pätkät.
Nuudeliwokki on aivan mainio kasvisruoka sellaisenaan makean chilikastikkeen tai soijakastikkeen kera. Toki ruokaisampi tulee, jos viitsit paistaa esimerkiksi broilerisuikaleita kaveriksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)