Täällä sosiaalisessa mediassa kiertää milloin mitäkin haasteita. On vitutushaastetta, kahvikuppihaastetta, liharuokahaastetta, kasvisruokahaastetta ja niin edelleen. Minä olen aina vastannut, että haaste käräjille on ainoa, jonka otan vastaan. Ja senkin varsin vastentahtoisesti. Nyt olen kuitenkin löytänyt yhden teeman, johon voisin jopa harkita lähteväni mukaan. Se olisi reseptin muuttamishaaste. Kaikkihan muistavat lapsuudesta sen leikin, missä kuiskattiin tarina kaverille, ja sitten tarina eteni kuiskaamalla läpi koko ison pourukan. Lopuksi viimeinen ja ensimmäinen kertoivat tarinansa. Sitten ihmeteltiin, kuinka paljon juttu olikaan muuttunut. Tämä saattaisi toimia ruokaresepteilläkin, kunhan vain joku ideoisi, kuinka haaste käytännössä järjestettäisiin.
Innoituksen tähän ideointiin sain Kaikki äitinin reseptit -blogin Nannalta. Etsin nimittäin reseptiä ankan valmistukseen. Nanna oli hieman yksinkertaistanut yksinkertaistamisen kuningattaren Nigella Lawsonin Pekingin ankka -reseptiä. Minä sitä sitten hetken katselin, yksinkertaistin ja valmistin. Osin yksinkertaistin laiskuuttani, osin vajavaisen maustevarastoni takia.
Pekingin ankka Iskän tapaan
1 pakasteankka (tuorekin käy, jos sattuu pihalla juoksentelemaan)
pätkä tuoretta inkivääriä
4 tähtianista
iso teelusikallinen kanelia
iso teelusikallinen jauhettua neilikkaa
iso teelusikallinen fenkolia
iso teelusikallinen mustapippurirouhetta
2 isoa teelusikallista suolaa
4-5 tähtianista
viimeistelyyn
0,5 dl siirappia
4 cl votkaa
2 rkl soijakastiketta
kastike
1 prk hoisin-kastiketta (löytyy ihan tavan marketista)
Lisäkkeeksi riisiä
Sulata ankka jääkaapissa. Minulla on kylmäosaston lämpötila +3 astetta, ja sulamiseen meni puolitoista vuorokautta. Poista sisältä kurkkuputken ja sisäelimet sisältävä pussi. Tuoretta ankkaa käytettäessä tätä ei tarvitse huomioida. Kuivaa hyvin talouspaperilla niin sisältä kuin ulkoa. Raasta inkivääri. Murskaa huhmarissa tähtianikset ja sekoita joukkoon kaikki muut mausteet. Hiero ankan sisä- ja ulkopinnalle raastettu inkivääri ja mausteseos. Ota kurkkuputki ja sisäelimet muovipussista ja survo takaisin ankan sisään.
Lämmitä uuni 170 asteiseksi. Laita uunin pohjalle syvä pelti, johon rasva pääsee tippumaan. Paista ankkaa ritilän päällä neljä tuntia. Ja ankka selälleen ritilälle. Viimeisen puolen tunnin aikana sivele pintaa siirappiliuoksella. Viimeisen 10 minuutin ajaksi voi lämpötilan nostaa vielä 220 asteeseen, jotta nahka tulisi mahdollisimman rapeaksi. Yksi tämän ruokalajin isoista ideoista on juuri tuo mausteinen rapea nahka.
Kun ankka on kypsä, leikkaa rinta pituussuunnassa auki. Revi haarukalla lihaa tarjoiluastiaan. Lopuksi leikkaa nahan retaleet ohkaisiksi suikaleiksi ja pane nekin tarjoiluastiaan. Äläkä unohda sitä kurkkutorvea ja sisäelimiä, nekin tarjoiltaviksi. Ovat namia - jos sattuu niistä tykkäämään. Liha ei ole kuivaa, mutta vähän sen päälle voi lorauttaa pelliltä ankan paistorasvaa. Kuumenna mikrossa hoisin kastike. Tarjoile riisin kera. Hoisinia ankan päälle, ja riisin kastikkeeksi vaikka makeaa chilikastiketta.
Koristeeksi voi ripotella vaikka silputtua kevätsipulia. |
Tajuttoman hyvää äänin 4 - 0, Äiskä rankeerasi asteikollaan vahvaksi kakkosluokan ruuaksi.
Löysin nyt vasta blogisi ja kirjoitustapasi saa naaman hymyyn! Kiitos kovasti näistä hymähdyksistä :D
VastaaPoistaKiitos, teksti on itseni näköistä.
PoistaTajuttoman hyvää! Yksinkertaisesti samaa mieltä!
VastaaPoistaEnsimmäinen kerta, kun onnistuin ankan kanssa. Ehkä kiertoilmauunilla voisi käyttää aavistuksen alhaisempaa lämpötilaa.
Poista