maanantai 10. marraskuuta 2014

Laiskuutta liikkeellä

Minä olen sellainen periodi-ihminen. Löydän jonkin aiheen, johon paneudun 110 prosenttisesti kolmesta viiteen vuoteen ajaksi. En ole ajatellut, kuinka kauan olen tätä blogia pitänyt, mutta aivan selvästi on ollut pientä innon hiipumista ollut havaittavissa. Ruokaa on pitänyt siitä huolimatta laittaa - ainakin viikonloppuisin. Kulunut viikonloppu oli varsin hyvä esimerkki normiviikonlopustamme. Lauantaina syötiin kylässä, ja sunnuntaina menin siitä ali, missä aita oli korkeimmalla. Ruokana oli Ritva Lehmusoksan  "99 suomalaista kotiruokaa" -kirjasta napatun reseptin mukaan valmistettuja

jauhelihapihvejä

500 g naudan paistijauhelihaa
2 sipulia
1 muna
2 rkl voita
1 tl timjamia
1/2 tl mustapippuria
1 tl suolaa
vehnäjauhoja
voita ja öljyä

Kuori ja silppua sipulit. Ruskista sipulisilppu kevyesti pannulla. Ja nimenomaan ruskista äläkä pelkästään kuullota. Sekoita keskenään jauheliha, sipulisilppu, muna, voi, mausteet ja suola. Taputtele pyöreän pulleita pihvejä puolenkymmentä kappaletta. Kuumenna voin ja öljyn seos pannulla. Pyörittele pihvit vehnäjauhoissa ja paista noin kolme minuuttia puoleltaan pannulla. Laita sivuun ja pidä kuumana.

kastike

1 dl vettä
1/2 lihaliemikuutio
2 dl ruokakermaa
veitsen kärjellinen muskottia
ruilautus sitruunamehua
1 rkl kuivattua persiljaa
1 rkl kuivattua ruohosipulia

Kaada pihvien paistamisen jäljiltä rasva pois pannulta. Lisää vesi ja liemikuutio. Keitä vähän kasaan. Lisää kerma ja keitä reilulla tulella sen aikaa, että alkaa hieman saostua. Lisää sitruunamehu ja mausteet. Siirrä pihvit kastikkeeseen ja tarjoile vaikka perunamuussin kera.



Hyvää äänin 3-0, Äiskän asteikolla kakkosluokan ruokaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.