Ostettiin Äiskän kanssa ensimmäinen paritalon puoliskomme kesällä 1988. Siitä lähtien olenkin sitten tehnyt remonttia. Jossain vaiheessa totesin, että yksi nainen suunnittelee enemmän kuin kaksi miestä ehtii toteuttamaan. Olen myöhemmin saanut miespuolisilta ystäviltäni vahvistusta mielipiteelleni. Näin on, ja Äiskä ei poikkea tässä mielessä keskivertovaimosta ollenkaan. Puutarha-askareissa tuon epäsuhdan saa aika pitkälle tasoittumaan käyttämällä pyörällisiä pensaslaatikoita. Kun sitten keväällä iskee se vimma, että tuo norjanangervo sattuukin paremmin tuohon sireenin paikalle, niin ei tarvitse muuta kuin pikku tuuppaus ja homma on hoidettu. Vaan toisin on remontissa, ei auta muu kuin tehdä. Tällä hetkellä asumme toisessa omistusasunnossamme. Välillä olimme muutaman vuoden vuokralla, kun odotimme sopivaa hetkeä Varkaudesta irtautumiselle. Remontti loppui kuin seinään, kun Äiskä sairastui! Eivätkä puuttuvat listat häirinneet yhtään. Ennen kuin nyt. Eli viisi ja puoli vuotta meni huilia pidellessä, mutta nyt on kaiken keskeneräisyys alkanut häiritsemään minuakin. Ei kait siinä muu auta kuin kaivaa taas timpurin vehkeet esille ja naputeltava viimeiset fiksaukset paikoilleen. On sitten mukavampi aloittaa muutaman vuoden kuluttua se seuraava kierros.
Sitä odotellessa söimme tänään
Tonnikalarisottoa (aika hyvä satsi kolmelle)
2 dl riisiä
5 dl vettä
1 purjo
2 valkosipulin kynttä
öljyä (tuosta tomaatipurkista sitä vapautuu)
1 prk (50g tai 0,5 dl) kapriksia
ruukku tilliä
10 - 12 aurinkokuivattua tomaattia
2 prk tonnikalaa vedessä
1 tl sitruunapippuria
Laita riisi kiehumaan. Sillä aikaa kun riisi kiehuu, viipaloi purjo ja kuoritut valkosipulin kynnet. Valuta vesi tonnikaloista. Leikkaa tomaatit suikaleiksi ja varusta muutkin ainekset valmiiksi. Kun riisi alkaa olla kypsää, lorauta tomaattipurkista ylimääräiseksi jäävää öljyä pannulle. Kuullota purjo ja valkosipulit. Lisää kaprikset ja silppua tilli joukkoon. Kaada kypsä riisi pannulle, samoin tomaattisuikaleet ja tonnikalat. Sekoita, kuumenna ja mausta sitruunapippurilla. Tarjoile.
Tehtiin Äiskän kanssa yhdessä. Minä valmistelin, ja Äiskä hoiti hellapään. Tykättiin äänin 2 - 0. Äiskän asteikolla meni toisen luokan ruuaksi, mikä sinänsä on hyvä saavutus. Saattaisi muuten toimia lohellakin.
Touko- kesäkuun vaihteessa voisin ehtiä listoittamaan ;-)
VastaaPoistaPitänee katsoa tilannetta ihan vakavissaan uusin silmin.
PoistaTällä reseptillä ja purkillisella creme fraicheä tein spagetille kastikkeen ja haarukoin sitä juuri nyt mielihyvällä nassuuni. Vatsa täynnä hyvää ruokaa kelpaa panna pää tyynyyn, että jaksaa nukkua aamuun. Maut passaa kohdalleen!
VastaaPoistaJoskus ne vaan menee putkeen!
Poista