Suomalainen small talk

Sanotaan, etteivät suomalaiset osaa niin sanottua small talkia. Lienee suomennettuna tyhjänpäiväistä jutustelua. Kyllä osataan, kunhan vain aihe on alussa oikea! Britit puhuvat säästä, mistä sitten suomalaiset. Tämä oli perusasetelma, josta lähdin 70-luvun lopulla liikkeelle, kun matkustin joka toinen viikko Simpeleen ja Riihimäen väliä junalla.  Valitsin aina paikkani kahdeksan hengen hyttivaunusta. Silloin oli moisia erikoisuuksia. Hetken aikaa paikallani istuttuani kysyin vieruskaverilta: "Mitenkä perunat viime syksynä? Paniko pakkanen vai runteliko rutto?" Jos vieruskaveri oli kasvattanut itse perunaa, hänellä oli mielipide asiaan. Jos hän sen sijaan oli ostanut perunaa kaupasta, hänellä oli silti mielipide asiaan. Kymmenen minuuttia, ja koko kahdeksan hengen porukka oli vilkkaassa keskustelussa perunan laadusta. Kaikilla oli siitä omakohtaisia kokemuksia. Ja puoli tuntia aloituksesta puhuttiinkin jo jostakin ihan muusta, mutta silti kaikki osallistuivat keskusteluun. Mikä lienee tänäpäivänä aihe, joka saa meidät syttymään?

Tänään perhe söi perunaa. Minä söin

keräsalaattia appelsiinin ja ananaksen kera

2 keräsalaattia

1 appelsiini

1 pieni purkillinen ananaspaloja omassa mehussaan

salaattikastike

kahden sitruunan mehu

ripaus suolaa

2-3 rkl sokeria

2 rkl vettä

1 rkl appelsiinimehua

3 rkl ruokaöljyä

Silppua kasvikset kulhoon ja lisää kastike. Sekoita. Nauti. Helveltillistä nälkää tuntien raavas mies pärjää yllä kuvatulla satsilla päivän. Hyvää.

Kunto ylös, paino alas!

Vuoden vaihtuessa moni teki uudenvuodenlupauksia. Minä sen sijaan asetin itselleni uudenvuoden tavoitteita. Kunnon ylös saaminen oli sinänsä asetettu tavoitteeksi jo syksyisen sairastumisen jälkeen. Sen verran alas se oli päässyt luiskahtamaan kuukauden sairaalassa makaamisen aikana. Myös toinen tavoite liittyy jollain tavalla päivärytmin uuteen kuosiin laittamiseen: ainakin yhtenä päivän on pitkästyttävä. Tästä jo on puhetta ollutkin, mutta kolmas tavoite oli tarkoitus pitää aivan omana tietonani, mutta kun Eilistä paistoa -blogin Johanna kertoi omastaan, niin rohkaistuin minäkin. Painoa pitäisi saada 20 kiloa alaspäin juhannukseen mennessä. Menetelmä on hyvin yksinkertainen: 20 kiloa jaetaan tasaisen pudotuksen tavoitteeksi 172 päivälle. Lopputuloksena on tavoitepaino alkuvuoden jokaiselle päivälle. Pudotusta syntyy 116 grammaa per päivä. Jos vaaka joku aamu näyttää liian paljon, syödään silloin vain salaatteja. Ja niitä on sitten syöty!

Andalusian salaatti

punainen, keltainen ja vihreä paprika

2 salaattisikuria

1 sipuli

1 dl majoneesia (kevytmajoneesia)

ripaus suolaa ja pippuria

1 jäävuorisalaatti

2 appelsiinia

täytettyjä vihreitä oliiveja

Silppua kulhon pohjalle paprikat, salaattisikuri ja sipuli. Sekoita. Sekoita majoneesiin suola ja pippuri. Levitä seos kasvisten päälle. Leikkaa salaatti seuraavaksi kulhoon. Paloittele kuoritut appelsiinit salaatin päälle ja lopuksi lisää 5 - 10 oliivia pinnalle. Ja sitten ei kun syömään. Edellä kuvatulla annoksella raavas mies pärjää kevyessä toimistotyössä päivän aamusta seuraavaan aamuun - koko ajan pientä nälkää tuntien.

Kaksi vuotta ja se on siinä?

Kun Äiskä viisi ja puoli vuotta sitten sairastui, luin paljon aivoverenkiertohäiriöihin liittyviä artikkeleja ja kirjoja. Erityisesti olin kiinnostunut kuntoutumisesta. Kirjat antoivat selkeän viestin. Alussa suurin osa kuntoutumisesta tapahtuu itsestään. Kuntoutuksellisten toimenpiteiden vaikutus kuitenkin kasvaa koko ajan siten, että kahden vuoden kuluttua ollaan saavutettu taso, johon voidaan päästä. Neuronin apulaisylilääkäri kuitenkin kertoi minulle, että kehitys ei välttämättä jää siihen, jos ympäristö on virittynyt näkemään pienenkin edistymisen. Ja meillähän sitten ollaan viritytty. Tänään taas havaittiin, että se on kannattanut.

Äiskä on aina pitänyt joulusta. Jouluksi koti koristeltiin ja sitten loppiaisena kannettiin kuusi ulos ja koristeet taas vuodeksi laatikkoon. Sairastumisen jälkeen meni viisi joulua siten, että Äiskä ei olisi mitenkään raaskinut vielä loppiaisena luopua joulusta. Vaan tänä vuonna olikin yllättäen ensimmäisenä komentamassa, että kuusi on vietävä ulos ennen tiistaita! Minä olin liekeissä! Herkistyin. Kuntoutumista tapahtuu vieläkin. On todella ilahduttavaa nähdä, kuin pienen pienin askelin Äiskä palautuu lähemmäs sitä ihmistä, joka hän oli ennen sairastumistaan. 

Vaan ilahduttavaa ei ollut tämän päivän ruokailu - ainakaan kaikilta osin. Menu oli suoraan Chef Jonesilta lainattu. Toteutuksessa vain pari pientä eroa: Jones on ammattikokki ja minä innokas harrastelija, ja Jones käytti lihaa, minä pässin kiveksiä. Kylään oli rohkeasti kutsuttu Anki ja lankomies vaimonsa kera.

Menú

Uunissa haudutettuja ja voissa paistettuja pässin kiveksiä

Palsternakkamuussia

Sipulikastiketta

Jälkkärinä kahvia ja jäätelöä.

Uunissa haudutetut ja voissa paistetut pässin kivekset

2 kg pässin kiveksiä

suolaa

mustapippuria

lihalientä

0,5 l tummaa olutta 

Poista kiveksien kalvot ja mausta ne suolalla ja pipurilla. Pane kivekset uunivuokaan. Lämmitä uuni 200 asteiseksi ja vuoka uuniin15 minuutiksi. Ota vuoka uunista ja lisää lihalientä sen verran, että sitä on noin sentti pohjalla. Kaada olutta joukkoon niin paljon, että pallit peittyvät olueeseen. Peitä vuoka foliolla ja laita se takaisin uuniin ja käännä uunin lämpötila 110 asteeseen. Kannattaa käyttää lämpömittaria sähköuunissakin, sillä useimmiten nappulan asteikko ei pidä todellisen lämpötilan kanssa yhtä. Anna pallien hautua uunissa 10 tuntia.

Kun 10 tuntia on kulunut, ota vuoka uunista ja muussaa kivekset haarukalla.  Kumoa massa pellille, jossa on leivinpaperi, reilun kaksi senttiä paksuksi levyksi. Päälle leivinpaperi ja lopuksi parin kolmen kilon paino. Sitten paketti viileään yön yli. Kun massa on jäähtynyt suhteellisen kiinteäksi levyksi, leikkaa siitä sopivan kokoisia palasia, jotka paistat vehnäjauhoilla leivitettynä voissa pannulla. Kaveriksi sopii hyvin palsternakkamuussi ja sipulikastike. Niiden ohjeen voi katsoa suoraan tuolta Jonesin blogista. Niiden mukaan minäkin yritin onnistua. Sitten ei muuta kuin syömään!

Kaiken lisäksi ammattikokki osaa asetella ruuan paljon kauniimmin esille kuin innokas harrastelija.

Syötävää äänin 3 - 2. Anki ja Äiskä eivät koskeneetkaan. Lämmittivät mikrossa jauhelihapihvejä. Yllättäen maku oli hyvin lähellä kalapuikkoja! Ihan syötäviä, mutta yhteisesti totesimme, että saattaa toimia paremmin lihan kanssa. Palsternakkamuussi sen sijaan oli ihastuttava kokemus. Tehdään varmasti toistekin.

Taas lipesi

Vuosi on lähtenyt rauhallisesti alulle. Pidän ilotulituksista, etenkin isoista ja näyttävistä. En niinkään pelkästä paukkeesta. Niinpä nykyinen lainsäädännöllä ruotuun pakotettu ilotulituskäytäntö on mieleeni. Ei nimittäin Joensuun Noljakassa ennen kello 18 kuulunut yhtään paukkua, ja meno hiljeni kuin leikaten 24 jälkeen. Vartin yli koirakin veteli jo sikeitä, vaikka pauke olikin pelottanut koko illan. Hyvä näin. Ihan mukavaa, että tämä kaksi töitä yksi vapaa kaksi töitä kolme vapata jne. rytmipompottelu loppuu. Tulisi vain lunta edes vähän. Minulle on nimittäin muodostunut sellainen tapa, että kun Äiskä katsoo lauantaina telkusta Avaraa luontoa, minä käyn sillä aikaa heittämässä tunnin lenkin motskarilla. Joskus lipeää puoleentoista tuntiin. Nyt vaan on pyörässä jo nastarenkaat alla, ja niillä ei viitsi ihan asfaltilla ajella. Eivät oikein pidä ja kuumenevat ja tippuvat sitten pois. Niinpä odottelen lumen tuloa kuin lehmä laitumelle pääsyä.

Vaan tuo lipsahdus tapahtui keittokirjan valinnassa. Minulla on WSOY:n 1980 julkaisema Ranskalaisia talonpoikaisruokia -kirja. Ranskalaista ruokaa tuntevat ovat sanoneet aiemmin, että kovasti on suomalaistettuja ohjeita. No, sehän sattuu vielä 80-luvun henkeen, mutta ei oikein tähän päivään. En vaan muistanut, kun käsi lipsahti kirjaan ja otin siitä tämän päiväisen lounaan reseptin.

Arkinen kalapata - Colin aux petits pois

1/2 kg ahvenfileetä

500 g pakasteherneitä

25 - 50 g voita

2 tl paprikajauhetta

suolaa

2 naurista

1 dl vaaleita rusinoita

1 dl kuivaa valkoviiniä

Mausta kalafileet suolalla ja anna tekeytyä jääkaapissa vajaa varttitunti. Kuori ja kuutio lantut ja keitä suolalla maustetussa vedessä vajaa varttitunti. Sulata herneet mikrossa kuumaksi asti. Ruskistä kalapalat padassa voissa. Mausta paprikalla. Paprikaa kannattaa ehkä laittaa huomattavasti enemmän. Lisää nauriskuutiot, rusinat, viini ja desi vettä ja keitä pienellä tulella kypsäksi. Ei vie kuin muutaman minuutin. Lisää herneet, mausta suolalla ja sekoita. Tarjoile.

Pahaa äänin 2 - 1. Äiskän asteikolla neljännen luokan ruokaa. Söi kuitenkin. Juniori maistoi ja antoi loput koiralle. Minä söin mahan täyteen. Söihän tuota, vaikkei ollut kyllä missään nimessä hyvää.

2013 - katse peruutuspeiliin

Tämä tarina piti julkaista jo eilen, uudenvuoden päivänä. Vaan niinhän siinä kävi, että kun Dna:n tukiasema naapurista pimeni, niin juttukin jäi kirjoittamatta ja julkaisematta. Vaan mennyttä vuottahan minun piti muisteleman. Siinä tuntuu käyneen hyvin. Olen säilyttänyt nuoruuteni. Vanhuuteenhan nimittäin kuuluu se, että muistaa vanhoja asioita, muttei eilistä päivää. Minulla on onneksi juuri toisin päin. Alkuvuodesta muistan tuskin mitään, mutta loppuvuosi on jo paljon kirkkaampaa.

Vuosi 2013 alkoi opettelulla kolmistaan elelemiseen. Mari muutti pois kotoa. Hyvinhän tuo tuntuu pärjänneen. Minäkin olen oppinut laittamaan ruokaa riittävän vähän. Ilahduttavia hetkiä ovat erityisesti olleet ne viikonloput kun Mari on käynyt kaverinsa kanssa lounaalla. Ennakkoluulottomia nuoria nykyään! 

Keväällä sain kuulla ilouutisen. Minut oli valittu vuoden kestävään projektiin tutkijaksi. Nythän elämä alkaa hymyillä. Saan hieman rahaakin säästöön seuraavan työttömyysjakson varalle. Juniorin kanssakin oli alettu pärjäilemään. Vaikkei poika kesätöitä saanutkaan, niin sen verran järkevää tekemistä keksi, ettei isälle tullut aiheuttaneeksi harmaita hiuksia enää lisää. Kesäkuussa vanhimmainenkin virallisti parisuhteensa ja meni naimisiin. En ole ollut 20 vuoteen niin kipeä kuin hääpäivää seuranneen päivän aamuna! Juhannuksen jälkeen Äiskä lähti Punkaharjulle kuntoutukseen ja minä maisteri Siiskosen ja Pasin kanssa Venäjälle moottoripyöräilemään. Ja sitten uuden työn kimppuun.

Vajaan kaksi kuukautta ehdin pakertamaan ja pääsin juuri kiinni hommaan kun tuli elämäni suuri pysähdys. Sairastuin keuhkokuumeeseen ja olin kuolla. Kaksi kuukautta sairaslomalla, josta kuukausi sairaalassa, josta kaksi viikkoa teholla, josta viikko koomassa hengityskoneessa. Tuloksena kuukauden nettopalkkaa vastaava lovi budjettiin ja aika paljon uusia elämää arvostavia ajatuksia päähän. Täytynee unohtaa ne säästötalkoot. Tai ainakin suuri osa säästämisestä menee siihen, että pistää talouden kuntoon. No, nyt se alkaa sitä kohta olla. Parasta sairastumiseni jälkeisessä ajassa on mielestäni ollut se, etten ole voinut sanoa elämänarvojeni menneen uusiksi tapahtuman johdosta. Tulkitsen asian niin, että arvot ovat olleet aiemminkin minua miellyttävällä mallilla. Muut arvioikoot, ovat ne olleet kohdallaan.

Joulun tienoo oli yhtä juhlaa. Kaikki lapset yhtä aikaa kotona. Ja vanhimmaisellakin vaimo ja tytär matkassa. Sinänsä olisi kait ollut aika huono merkki, jos joulun viettoon olisi yksin tullut. Äiskältä hyvä, ettei itku päässyt, kun oli niin iloinen, kun kaikki lapset istuivat joulupäivän iltana yhtä aikaa olohuoneessa. Oma äitinikin vietti joulua kanssamme. Oikein lämminhenkinen juhla - kerrankin. Ja joulun juhlinnan huipentumana maisteri Siiskonen alias Willimies saapui tapaninpäivän ajelulle Lappeenrannasta Willileidinsä kanssa. Oli tosi mukava rauhassa turista kaikkea jonninjoutavaa ja väliin vähän asiaakin. 

Vuosi vaihtuikin sitten Äiskän kanssa kahden. Kaksi tavoitetta olen itselleni asettanut alkaneelle vuodelle: ensinnäkin yritän pitkästyä edes yhtenän päivänä vuodessa ja lisäksi yritän saada painoni alas ja kuntoni ylös. Kaikki itseni tuntien varsin haasteellisia tavoitteita! Tänään olen kuitenkin syönyt pelkkää salaattia ja kuntoillut. Sunnuntaina sitten on tuhdimman ruuan vuoro, kun nuorisoa tulee kylään ja pidämme pallibileet, mutta niistä sitten omassa jutussa.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille. Teiltä eri kanavia pitkin saamani palaute saa minut aina palaamaan tänne näppäimien ääreen, vaikka välillä on toisenkinlaisia ajatuksia kirjoittamisen suhteen päässä pyörinyt.