maanantai 13. lokakuuta 2014

Mititei - laiskan nakit

Ulkomailla asuvat kertovat joskus tulevan hirmuinen halu saada jotakin suomalaista, kuten salmiakkia tai ruisleipää. Minut valtasi aina joskus Pietarissa asuessani pullan himo, tai piimän. Vaan osaa se kova mieliteko tulla kotimaassakin. Viime viikonloppuna minuun iski aivan mahdoton makkaran himo. Sunnuntaille ostin valmiita raakamakkaroita, mutta lauantaina päätin tehdä makkarat itse. Olenhan minä niitä tehnyt ennenkin, mutta tällä kertaa oli rajoittavana tekijänä laiskuus ja vähäiset raaka-aineet. Pelastukseksi löytyi moldavialainen resepti, jossa varsin pelkistetysti kerrottiin kuinka valmistetaan

Mititei - moldavialainen kuoreton makkara

500 g naudan paistijauhelihaa, Kotitilan paistijauhelihaa löytyi jääkaapista, käytin sitä. Ohjeesta riippuen voi käyttää sika-nauta-lammas-sekoitusta vaihtelevassa suhteessa.
1 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta (Ja jälleen reseptistä riippuen mausteeksi voi valita myös minttua, korianteria, anista, paprikaa)
1/2 tl ruokasoodaa
(ohje neuvoi käyttämään myös ruokalusikallisen perunajauhoja, mutta kun paistijauheliha kestää kasassa ilmankin, jätin pois.)
1/2 - 1 dl maitoa
1/2 kpl silputtua sipulia
ainakin 5 valkosipulinkynttä murskattuna

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna taikanan tekeytyä jääkaapissa pari tuntia, niin maut tasaantuvat. Jos tykkäät liata lihamyllyn, niin laita makkarasuppilo paikoilleen ja tee taikina makkaroiksi. Älä kuitenkaan käytä kuorta, se ei oikeaoppiseen mititeihin kuulu. Minua laiskotti, ja taputtelin taikinan märillä käsillä pyöreiksi pötkylöiksi. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 - 20 minuuttia. Tarjoile.



Lisäkkeenä tarjosin riisiä, johon olin sekaan keittänyt wokkivihanneksia. Hyvää äänin 3 - 1. Äiskä rankeerasi asteikollaan neljännen luokan ruuaksi. Itse luulen seuraavalla kerralla käyttäväni tuota mausterepertuaaria vähän laajemmin. Muutoin varsin onnistunut kokeilu.

4 kommenttia:

  1. Kokeille seuraavalla kerralla tehdä ne lihapulliksi. Ulkonäkö houkuttaa enemmän ja äiskä varmaan tykkää paremmin niistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi jo nyt mielessä, mutta makkaran täytyy edes etäisesti muistuttaa makkaraa.

      Poista
    2. Njoo, mutta uskon silti että pyöreä makkara voittaa tässä tapauksessa :D Voithan toki tehdä molempiakin, niin sitten saa valita.
      Meillä on jostain syystä niin, että jos teen jauhelihapihvejä, niin syödään vaan pakollinen määrä ja jos teen lihapullat, niin ahmitaan.....ja samalla taikinalla teen molemmat :)

      Poista
    3. Jotenkin voin uskoa tuon sanomasi. Muodolla ja sen tuomalla ennakkoasenteella on todella suuri merkitys siihen, että maistuuko ruoka vai ei.

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.