sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Hampaattomat opettajat ja muita hankaluuksia

Eräs nimeltä mainitsematon isä sai poikansa koulun uskonnon opettajalta sähköpostia. Poika oli koulussa tehnyt jotain täysin idioottimaisia hölmöilyjä. Kun asiasta oli ryhdytty kyselemään, poika oli kieltänyt kaiken. Luokkatoveri oli ilmoittanut nähneensä tapahtuman, ja kertoi pojan olevan syypää siihen, mistä häntä syytettiin. Uskonnon opettaja oli keskustellut asiasta pojan luokanvalvojan kanssa. Olivat yhdessä tulleet siihen tulokseen, että näillä eväillä ei pojalle pystytä antamaan jälki-istuntoa! Opettaja purki katkeruuttaan pojan isälle ja pyysi keskustelemaan kotona. No isä puhui pojan kanssa ja poika totesi häpeävänsä tekemisiään ja joutuvansa jälki-istuntoon. Isä ei kertonut pojalle, että ei tule mitään jälki-istuntoa. Ajatteli vain, että kyllä täytyy olla opettajien hampaattomia. Ensin niiltä on viety kaikki työkalut ja lopulta meidän vanhempien pelossa ovat myyneet vielä jäljelle jääneetkin Keltaisessa Pörssissä. Vanhempien pelossa kommentti siksi, että tiedän meistä vanhemmistakin löytyvän kaikenlaisia. Myös niitä, jotka eivät usko mitään pahaa lapsistaan ja ovat koko ajan viemässä opettajia suurin piirtein oikeuteen.

Minä olen kohdannut hankaluuksia aikuisten maailmassa. On tosi hankalaa saada nopeasti työntekijä yhdeksi päiväksi. Se tuli jo käsiteltyä, että työppärin sivuilla ihmiset eivät näytä puhelinnumeroitaan. Nyt on sitten ilmennyt seuraava taso hankaluuksissa. Jos joku uskaltaa ilmoittaa nimensä, niin puhelinnumeroa ei löydy mistään hakupalvelusta! Ja ennen kuin sähköpostilla löytyy tekijä, on tilanne jo mennyt ohi. Ja ylipäätään yhdeksi päiväksi töihin tulo on monta kertaa taloudellisesti hyvin arveluttava teko. Saattaapi käydä niin, että talous menee ihan sekaisin.

Urputukset olivat siinä. Viime aikoina on jäänyt muutaman kerran ruokaa aika paljon yli tarpeen. Onneksi on voinut heittää kattilan pihalle suureen sosiaalipakastimeen. Tänä viikonloppuna olen sitte pitänyt helppoa ja sulatellut niitä tähteitä. Vähän viritellyt eteenpäin. Niinpä tänään ei suoranaista reseptiosiota tule ollenkaan. Helmikuu alkaa kuitenkin olla lopuillaan. Se tarkoittaa Neuvostoliitto-teeman vaihtumista joksikin muuksi. Tutkailin tuossa päivemmällä vaihtoehtoja: minulta löytyy 14 eri maan, kaupungin tai maanosan ruokaan paneutunut keittokirja. Niinpä tuossa oikealla sivupalkissa on viikon ajan äänestys siitä, millä teemalla jatketaan. Käykää vaikuttamassa tulevien kuukausien sisältöön!


4 kommenttia:

  1. Täälläkin on äänestetty ja lisäksi täytyy todeta, että löysin mielenkiintoisen vivahteen (???) suomenkielestä.
    Eli teilläpäin sana on "työppärin" ja meilläpäin "työkkärin".
    Mielenkiitoiset nämä suomenkielen monen muodot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se meilläkin taitaa enimmäkseen olla työkkäri. Kielen rikkautta kuitenkin on vaihtelu. Enkä oikeastaan ole tuota työppäri-muotoa sen kummemmin ajatellut. Saattaa jopa olla ihan omaa mikrokieltäni.

      Poista
  2. Noniin, äänestety on!

    Meillä se on työkkäri! :D

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.