Armeijaa käymätön reservin kersantti

Joskus tulee aina miesten kesken tarinoitua varusmiespalveluajoista. Kun paikalle sattuu sopiva porukka, esitän mielelläni kysymyksen: Kuinka on mahdollista, että en ole ollut päivääkään armeijassa, mutta silti minulla on sotilaspassi, ja olen sotilasarvoltani kersantti? Minkä kauemmas rajaseuduilta mennään, sen vähemmäksi käyvät oikeat vastaukset. Suomessa nimittäin puolustusvoimat eli armeija on puolustusministeriön alainen. Sisäasiainministeriö sen sijaan hallinnoi Rajavartiolaitosta, jonka erityistehtävänä on maa-, meri- ja ilmarajojen vartioinnin lisäksi sotilaskoulutuksen antaminen rajaseutujen nuorille miehille. Koulutuksessa toteutetaan soveltuvin osin samoja lakeja, asetuksia ja säädöksiä kuin puolustusvoimien antamassa sotilaskoulutuksessa. Ja minä olen suorittanut varusmiespalveluni Kaakkois-Suomen Rajavartioston Sissikomppaniassa Imatran Immolassa. Eli en ole ollut armeijassa.

Immolassa meillä oli varuskunnan pienestä koosta johtuen todella maittavat ruuat. Noin yleensä. Yhtenä ruokana oli puuro, jota tarjottiin sokerin ja näkkärin kera. Toiset tykkäsivät, toiset eivät. Minä tykkäsin. Vuosia jälkeenpäin opin, että kyseessä oli kattilassa maitoon keitetty 

tattaripuuro

3 dl kokonaisia tattariryynejä

1 l punaista maitoa

1 tl suolaa

Kuumenna maito kiehuvaksi. Lisää tattariryynit ja keitä kunnes puuroutuu. Minulla keittämiseen meni noin 40 minuuttia, aika riippunee jossain määrin tattarista. Lisää suola ja tarjoile.

Meillä todettiin hyväksi äänin 4 - 0. Äiskän asteikolla kakkosen ja kolmosen väliin. 

No voi hitsi!

Minä puhun kovalla äänellä ja suoraan. Jos on jotain hyvää sanottavaa, sanon sen ilman imarteluja todeten. Ja jos joku menee pieleen, niin sama suoruus ilman kiertelyjä. Ja kaikki yleensä kovalla äänellä. Mari on oivaltanut isänsä luonteen yhden perusominaisuuden. Osti syksyllä syntymäpäivälahjaksi Kiroileva Siili -mukin, jossa luki: "Minen oo ilikiä! Moon vaan suorapuheinen!" Kyllähän minä yleensä ihmisten kanssa pärjäilen ihan hyvin, mutta väkisin aina sattuu joukkoon ihmisiä, joilla vain ei yksinkertaisesti ole silmät samalla korkeudella kanssani. Eikä aina Äiskänkään kanssa. Sitten minä en malta mieltäni ja huomautan jostakin asiasta. Kovalla äänellä ja suoraan! Eihän siitä seuraa muuta kuin kyyneliä ja ahdistusta. Kommenttieni kohde hoitaa nuo kyyneleet, ja minä poden sitten sitä ahdistusta muutaman päivän tapauksen jälkeen. Enkä nuku kunnolla. Nyt sitten ahistaa ja väsyttää yhtä aikaa. Vaan kyllä se siitä taas iloksi muuttuu...

Tänään lievitimme tuskaamme

kylmäsavukirjolohipastalla

(lähde: Lehmusoksa Ritva, 2003, 99 suomalaista kotiruokaa, Gummerus Kustannus Oy)

300 g makaronia (ohje sanoi nauhapastaa tai spagettia, minä käytin tagliatellea ja hyvin toimi)

300 g kylmäsavustettua kirjolohta

1 sipuli

öljyä

2 dl ruokakermaa (ja ohje yllytti kuohukermaa, mutta kun minä olen dieetillä)

0,25 dl valkoviinietikkaa + 0,75 dl vettä (ohjeessa 1 dl kuivaa valkkaria, mutta kun ei sattunut hyllyssäni olemaan)

1 tl paprikaa

1/4 tl jauhettua valkopippuria

1 rkl kuivattua persiljaa

Laita makaronit kiehumaan. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipulisilppu öljyssä. Lisää viinietikka-vesi-seos ja hetken kuluttua kerma. Kiehauta. Leikkaa kala suikaleiksi ja lisää se kermasipuliseokseen. Sekoita ja keitä pienellä tulella kymmenisen minuuttia. Valuta kypsät makaronit tai pasta tai tagliatelle hyvin ja lisää kalakastike joukkoon. Lisää vielä persiljaa ja sekoita hyvin. Tarjoile.

Erinomaiseksi todettiin äänin 5 - 0. Äiskäkin rankeerasi asteikollaan kakkosluokan ruuaksi. Minusta ruuassa parasta oli sen valmistuksen nopeus.

Hunajaista ruokaa

Äiskän eksä nuoruusvuosilta kävi. Tuliaiset mukanaan niin kuin aina. Kuten tuossa toissa keväänä kertoilinkin, hän kasvattaa mehiläisiä. Niinpä tuliaisinakin oli herkullista hunajaa. Tämä tuttavuus on saanut minutkin seuraamaan hunajatuotannon käänteitä varmaan enemmän, mitä muutoin olisi tullut tehtyä. Erityisesti Venäjällä liikkuessani olen törmännyt kymmeniin erilaisiin hunajalajikkeisiin. Esimerkiksi akaasiasta tai lehmuksesta kerätystä medestä syntyy mieto ja kuumentamattakin melko juokseva vaalea hunaja. Lempiviljastani tattarista syntyy taas hyvin voimakkaan makuinen, mutta kova hunaja. Eli hunajaa on hyvin monenlaista. Voisi kuvitella toisten lajikkeiden sopivan paremmin esimerkiksi leivonnaisten tai jälkiruokien tekoon. Ja toiset taasen soveltuisivat paremmin suolaisten pääruokien joukkoon. Onhan oluttakin trappistia, bockia, lageria, porteria ja niin edelleen. Miksiköhän hunajaa sitten myydään pääasiassa vain hunajana?

Meillä syötiin tänään omenapuun kukista alkunsa saaneella hunajalla maustettuja

Hunajaisia uunijuureksia

(Lähde: Maa- ja metsätalousministeriön ja Mehiläishoitajien rahoittama Elämäniloa hunajasta -vihkonen. Vähän muokkasin)

4 porkkanaa

4 naurista

1/2 purjoa

200 g palsternakkaa

2 sipulia

öljyä

2 tl suolaa

1/2 tl valkopippuria

4 isoa ruokalusikallista hunajaa

Kuori juurekset ja lohko ne kuutioiksi. Pana kuutiot öljyllä voideltuun uunivuokaan. Lisää joukkoon suola ja valkopippuri. Kuumenna hunaja mikrossa juoksevaksi, hunajaa pitäisi olla sellainen 1 - 1,5 desilitraa juoksevaksi kuumennettuna. Kaada hunajakin vuokaan. Sekoita hyvin. Hauduta 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. (Minä laitoin 200 asteiseen puu-uuniin ja annoin olla puolitoista tuntia. Lopussa oli Kerman saven uunissa lämpöä 100 astetta.) Kerran hauduttelun aikana kannattaa ottaa vuoka pois uunista ja käännellä juureksia. Tarjoile liha- tai kalaruuan lisäkkeenä. Tai pannulla paistettujen nakkimakkaran pätkien kera, niin kuin me teimme.

Hyvää äänin 4 - 0. Äiskä rankeerasi kolmannen luokan ruuaksi.

Siipi maassa ja sieniruokaa

Tulevana tiistaina on viimeinen päivä töitä. Jatkosta ei hajuakaan. Joulu tulossa. Liiton rahat ehtivät näillä näkymin loppiaisen jälkeen. Hyvää joulun odotusta kaikille. Lanttulaatikko on hyvää, halpaa ja terveellistä. Ja silakka mainio joulukala.

Tänään löytyi pakasteesta niitä Lehmon Laptonin lahjoittamia suppilovahveroita. Olin ostanut joskus aiemmin syksyllä Lidlistä späzleä eli saksalaista munamakaronia pussillisen. Niinpä päätin harjoitella tulevaa omavaraistaloutta ja keitin makaronit ja tein kaveriksi 

sienikastiketta

300 g suppilovahveroita tai mieluummin kanttarelleja

200 g palvikinkkua

1 sipuli

2 tl timjamia

öljyä

suolaa

pippuria

2,5 dl lihalientä

125 g ranskankermaa

125 g smetanaa

4 rkl tummaa Maizena kastikesuurustetta

Kuullota pannulla sipuli. Lisää sienet (minulla oli pakasteessa vahveroita, joista olin syksyllä paistanut nesteet pois ja sitten pakastanut), samoin suikaloitu kinkku. Paista hetkinen pannulla ja lisää timjami, suola, pippuri, lihaliemi, ranskankerma ja smetana. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä pari kolme minuuttia. Lisää Maizenat, sekoita ja tarjoile makaronin kera.

Meillä ei hirveästi tykännyt kukaan. Minusta oli ihan syötävää, muttei mitään erikoista. Tavallista perusruokaa. Marin kaveri taas tykkäsi tosi kovasti. Resepti pohjautuu saksalaisen keittokirjan ohjeeseen, mutta ymmärsin siitä niin vähän, että taisi tulla ihan oma versio. Kokeilkaa itse.

Oikosulku Pilkon Alkossa Joensuussa

Kirjasta Hunajakeittiö (Vladimirova, L., 2003, Rostov-na-Donu, Feniks) löytyi mielenkiintoinen resepti.

Hunajainen kalapata

1 kg haukifileetä

1 nauris

2 porkkanaa

1 persiljanoksa (tai sellerinvarsi)

1 sipuli

1/2 lasillista sitruunamehua (1,25 dl)

2 rkl hunajaa

2 lasillista valkoviiniä (5 dl)

suolaa ja pippuria maun mukaan

2 rkl voita

Paloittele kala. Pane palaset astiaan ja lisää suolaa. Anna suolautua jääkaapissa tunti. Kuori ja paloittele nauris, porkkana ja sipuli. Laita kuutiot kattilaan, jonka pohjalla olet sulattanut voin. Lisää vielä pätkitty sellerin varsi. Paista hetken aikaa kasviksia kattilassa käännellen. Kun sipulit alkavat hieman kuullottumaan, käännä virta pois. Lisää kalapalata kattilaan, samoin kaikki loput aineet. Sekoita hyvin. Laita kansi päälle ja pane kattila uuniin. Hauduta 175 asteisessa uunissa noin tunti. Tarjoile.

Näin sen piti mennä. Minä kun en viineistä mitään ymmärrä, kun olen enempi oluen ystävä, niin perjantaina Alkossa myyjältä kysyin, mikä olisi sopiva ja edullinen valkoviini kalaruuan valmistukseen. Nätti nuori nainen vielä ensin luuli minun tarvitsevan viinin ruokajuomaksi, mutta kun kerroin tarvitsevani puoli litraa viiniä kalaruuan valmistukseen, siirtyi esittelemään viinejä. Ongelma oli, että viinejä ei ole puolikkaan pulloissa. Mutta hetken asiaa pyöriteltyämme hän esitteli, että tätä viiniä hän on itse tykännyt käyttää ja tätähän saa 0,25 litran pulloissa. No sitä minä sitten ostin.

Tänään kävin Pilkon City-Marketista ostamassa tuoreen kalan, ja sitten ei muuta kuin keittiöhommiin. Kaikki meni täysin käsikirjoituksen mukaan siihen saakka, kunnnes tuli aika lisätä viini. Korkki auki molemmista pulloista ja pullot alassuin kattilan päälle. Punaviiniä perkele! Eihän siinä mitä. Vahinko oli tapahtunut, joten laitoin padan kyllä uuniin, mutta lopputulos oli niin paha, että edes minä en halunnut sitä syödä. Niinpä keitin koko porukalle riisipuuron riisihiutaleista. Siitä tykkäsimme kaikki. Tarinan opetus: cabernet savignon ei ole valkoviiniä ja vanha konsti ottaa aina ruuanlaitossa käytetystä alkoholista hömpsyt ennen ruokaan käyttöä, on oikein toimiva. Ja senkin opin, että juodessa oluen voi korvata viinillä ja valkoviinin punaviinillä, mutta ruuanlaitossa on pysyttävä ohjeen mainitsemassa lajissa.

JK. Alkossa Heikki pahoitteli asiaa tosi kovasti. Asiasta keskusteltuamme vakuutuin, että myyjäressukalle oli sattunut ilmiselvä oikosulku perjantaisen kaupanteon yhteydessä. Kyse ei ollut tietämättömyydestä. Tekevälle sattuu. 

JK2. Eli ruokaa ei laitettu ohjeen mukaan, joten pieleen meni. Enkä nyt ihan heti huomenna raaski uusia tarveaineita ostaa, joten jos joku kokeilee reseptiä, kertokaa ihmeessä lopputuloksesta. Ensimmäinen ohjeen mukaan valmistetusta ruuasta otettu ja sähköpostiini kommenttien kera lähetetty valokuva palkitaan pienellä venäläiseen ruokaan liittyvällä palkinnolla. Sähköpostiosoitehan on cooking.snowman@gmail.com