tiistai 1. toukokuuta 2012

Valpurin päivänä 2012

Oltiin illalla Äiskän kanssa lankomiehen luona vappujuhlissa. Kaikilla oli mukavaa. Minä sain nauttia kohtuudella viiniä. Ja mikä parasta, naiset ottivat Äiskän mukaan: No tytöt, eiköhän lähdetä parvekkeelle tupakalle. Ja vaikkei Äiskä poltakaan, niin niin vain hänet myös partsille auttoivat. Tuntui tosi hyvälle seurata, kun Äiskä sai olla aidosti akkojen jutuissa mukana. Ja silti iski aamulla pienessä pohmelossa katkeruus salakavalasti pintaan, kun en ollut varovainen. Miksi hemmetissä tässä näin piti käydä. Ensin koko ilta ikään kuin käsijarru päällä, että pystyy Äiskästä huolehtimaan. Ja sitten ei edes aamulla saa nukkua kerran vuodessa krapulaansa pois. Nimittäin, kun Äiskä nykäisee, että nyt ylös, niin silloin noustaan kanssa. Ei kannata ryhtyä arvailemaan, kuinka kiire toisella on sinne vessaan. 

No eipä siinä mitään. Harmitus hävisi, kun lapset pölähtivät puolen päivän jälkeen keittiöön. Nyt tehdään isä yhdessä ruokaa. Olihan asiasta jo aiemmin sovittu, mutta jotenkin tänään saavutimme sellaisen toisistamme välittävän yhteisen tekemisen hengen, että alkoivat velatkin tuntua saataville. Pääruuaksi valmistimme

Kalatäytteisiä kreppejä

kreppitaikina
5 dl maitoa
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl ohrajauhoja
3/4 tl suolaa
2 rkl öljyä

täyte

600 g savulohta
4 kovaksi keitettyä munaa
pippurituorejuustoa
1 rkl tilliä (kuivattua)

Vatkaa taikinan ainekset sekaisin ja siirrä sivuun turpoamaan siksi aikaa, kun teet täytteen. Poista kalasta ruodot ja silppua pieniksi palasiksi. Murskaa munat joukkoon. Lisää tilli ja sekoita hyvin. Paista kuumalla pannulla rasvassa taikinasta ohuita kreppejä (en ymmärrä miksi suolaisia lettuja pitää sanoa krepiksi? Vissiin hienompaa. Minulle tulee mieleen vain kreppipaperi, jota käytettiin 60-luvulla koulussa virpovihtojen koristeluun.). Laita valmis kreppi lautaselle, sivele sen pinnalle tuorejuustoa. Ja sitten reilusti muna-kanamössöä täytteeksi. Rullaa torvelle ja tarjoile.


Minä ja Mari tykättiin. Juniori ja Äiskä söivät ilman kommentteja. Tosi täyttäviä olivat. Reseptin alkuperäinen ohje löytyy kirjasta K-Supermarketin kesäherkut. Tarkemmat julkaisutiedot ovat kadonneet. Reseptiä vähän fiilasin itselleni sattuvammaksi.

Tuttavalta olin ostanut vappua varten perunapiiraita, joiden kaveriksi Mari valmisti lohimoussea. Juniori söi moussen tosin kreppien lisäkkeenä. Soveltui siihenkin tosi hyvin, vaikka minä ja Mari tykätään enempi piiraan päällä syötynä.

Ja jälkiruoka oli tämän kerran spesiaali. Ei kannata kokeilla, ellei ole tottunut mausteisiin ruokiin.

pekonihabanerot

8 kpl hollantilaisia habaneroja (Lidlissä myyvät, eivät ole niitä ihan kaikkein tulisia)
Valion Mustaleima emmentalia
ohuita pekonisiivuja

Laita kumihanskat käteen. Halkaise habanerot ja poista siemenet. Täytä sisus juustolla ja laita puolikkaat taas yhteen. Pyörittele pari pekonisuikaletta ympärille. Paista 225 asteisessa uunissa 10 - 15 minuuttia eli kunnes juusto sulaa ja pekoni alkaa käpristellä.

Nautiskele hyvässä seurassa. Ruokajuomana piimä, jugurtti tai maito hyviä. Mari söi puolikkaan. Vaikeni varttitunniksi, kunnes vihdoin totesi: oli aika tulinen, ihan tuli hiki päähän. Minulle sama reaktio ilman vaikenemista. Ja varttitunnin kuluttua piti vielä santsata yksi kokonainen lisää. Ei maistunut enää läheskään niin tuliselle kuin ensimmäinen.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Päivä ennen vapun aattoa (F)

29. huhtikuuta. Telkusta tulee Idols. Nuoret laulavat tosi hyvin. Äiskä katsoo ja tykkää. Minä viikkaan viikon kirjopyykkejä. Huomenna on vapun aatto. Ennen se oli iso juhla. Aattona riehuttiin Punkaharjun Kultakivessä hulluna kännissä. Vapun päivänä sitten yritettiin ehtiä johonkin torijuhliin. Aatetta oli mukana - kenellä minkäkin väristä. Myöhemmin alkoi tulla vaikutteita myös ylioppilaiden vapusta. Joka tapauksessa vappu oli iso juhla. Ei ole enää. Aate on liudentunut kaikilta. Ja ylioppilaatkin ryyppäävät ja bilettävät pitkin vuotta siinä määrin runsaasti, että eiköhän tuo ole vappukin vain muun humun jatketta. Minusta ei tunnu yhtään päivältä ennen isoa juhlaa. Minusta tuntuu sunnuntaille. Siivooja tulee aamulla kasilta. Pestään ylimääräisenä ohjelmanumerona sauna.

Tänään oli vihoviimeinen Ranska-päivä. Resepti oli alunperin kanille, mutta kun Äiskä ilmoitti, ettei ole hyvä ajatus ryhtyä pihasta kaava-alueella jalkajousella ikkunasta rusakoita ampumaan, niin käytin broileria. 

Broileria ja oliiveja - Poulet aux olives

400 g broilerin rintaleikkeitä
2 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
pippuria
2 sipulia
1 rkl vehnäjauhoja
2 laakerinlehteä
4 dl kuivaa valkoviiniä
noin 100 g vihreitä oliiveja

Leikkaa rintaleikkeet reilun kokoisiksi paloiksi. Ruskista voi-öljyseoksessa. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää hienonnetut sipulit. Ripottele jauhot lihojen päälle, kääntele ja lisää viini. Lisää laakerinlehdet ja hauduta 30 - 40 minuuttia. Pane joukkoon oliivit ja anna vielä kiehahtaa. Oliivit lisäävät lihan ja liemen suolaisuutta, joten käytä suolaa harkiten ruskistusvaiheessa. Tarjoa lisäkkeenä keitettyjä kasviksia ja patonkia.

3-1 syötävää perusruokaa. Juniori ei suostunut syömään kasviksia.

Alkuperäisen ohjeen lähde: Ranskalaisia talonpoikaisruokia, WSOY, Porvoo, 1980. Iskän tämän ohjeen pohjalta muokkaama.  

Tomaatin taimet opiskelevat ulkona elämistä.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kuuleeko Montpellier (F)

On se tämä sosiaalinen luonne jännä mukana kuljetettava. Valtion virastossa on kaikenlaisia jänniä käytäntöjä. Kuten nyt tämä vuosilomasääntö meidän putiikissa. Vanhat lomat on pidettävä huhtikuun loppuun mennessä pois. No sehän tarkoittaa, että tällä viikolla ei ole ollut töissä väkeä kuin murto-osa normaalimäärästä. Eihän se varsinaiseen työntekoon vaikuta, kun kaikki omissa keljoissaan tutkimusta vääntävät. Vaikka meikeläisen työtehoon vaikuttaa. Nimittäin talo huokuu tyhjyyttään kahvi ja ruokatunneilla. Ei ole ketään kenen kanssa suutaan pieksäisi. Metla on nimittäin siitä hauska paikka, että 12 minuutin kahvitunteja ei pääsääntöisesti tuhlata työasioista puhumiseen. Ne ajat käytetään henkiseen rentoutumiseen ja jonnin joutavien puhumiseen. Nyt, kun kaikki ovat lomalla viimeisiä vanhoja lomiaan pois pitämässä, ei synny puutaheinää  puheitakaan. Eikä nuppi rentoudu taukojen aikana. Ja työteho laskee entisestään. Onneksi ensi viikolla taas on väkeä vinoilemassa toisilleen.

Otsikolla viittaan siihen, että ranskan teema alkaa vedellä viimeisiään. Jos agenttimme ranskassa lukevat näitä F-tarinoiden reseptejä, niin olisi kiva kuulla jokunen ihan ranskalaisuuteen perehtynyt kommentti. Muualtakin kuin Montpellierin kulmilta, mutta erityisesti sieltä.

Sunnuntaina on viimeinen Ranska-päivä. Tänään oli toiseksi viimeinen ja ruokana oli

Keitettyä parsaa ja kinkkua - Asperges au jambon

500 g tankoparsaa, vihreää
2 pientä sipulia
200 g kinkkua
suolaa
voita
viinietikkaa
2-3 dl kuohukermaa
mustapippuria
persiljaa

Keitä parsaa suolalla maustetussa vedessä lähes kypsäksi. Kuullottele hienonnettua sipulia 1 - 2 rkl:ssa voita, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Kuutioi kinkku ja lisää pannuun.  Lisää 1 - 2 tl valkoviinietikkaa, kiehauta ja lisää kerma. Mausta suolalla (1/2 tl) ja mustapippurilla (1/4 tl). Nosta parsat vedestä, valuta hyvin ja pane lämpimälle vadille. Kaada päälle kinkkukastike. Ripottele pinnalle komistukseksi persiljaa. Tarjoile.

Hävisin äänin 1 - 3. Juniori ei edes koskenut parsaan. Mari kohteliaisuudesta söi yhden, mutta kehui kastiketta. Äiskä rankeerasi asteikollaan kolmoseen. Minulle taitaa maistua kaikki! Itse asiassa kastike jäi niin luiruksi, että tuli mieleen muutta seuraavaan kertaan reseptiä: Pätkitään parsat keittovaiheessa tuumaa pitkiksi, niin saadaan kätevästi lusikalla syötävää ruokaisaa keittoa. Nyt ei oikein tiennyt, että olisiko lusikka- vai haarukkaruokaa.

PS. Alkuperäisessä reseptissä luki Keitettyä purjoa ja kinkkua - Poireaux au jambon, mutta kuvissa oli aivan selvästi parsaa - asperges. Niinpä meillä oli ruokana parsaa eikä purjoa.

Vähän pirttiviljelyä:


Kirsikkatomaatin taimet altakasteluämpärissä. Ämpäreiden pohjassa reikiä, joista vesi pääsee multaan. Näitä alkaa olla ympäri mökkiä!
Parsan alkuperäisen ohjeen lähde: Ranskalaisia talonpoikaisruokia, WSOY, Porvoo, 1980. Iskän tämän ohjeen pohjalta muokkaama.
 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Läpyskähäntää

Jokunen viikko sitten, kun tein itä-saksalaisia kebakoita, joku kehui materiaalilistan lyhyyttä. Äiskän kamun kanssa katseltiin tämän päiväistä majava-reseptiä. Pitkä lista tavaraa ja suurin osa sellaista, että aiheuttaa kamulle allergisia reaktioita. Aikamme pohdittuamme päädyimme varsin filosofiseen ratkaisuun: Ruuanlaitossa pyritään liian usein peittämään varsinaiset maut runsaalla maustamisella ja muilla vastaavilla kikoilla. Majavaakin kehotetaan liottamaan päiväkausia piimässä tai maidossa. Päätimme yksinkertaistaa reseptiä mahdollisimman paljon, mutta ei yhtään enempää. Tarkoituksemme oli päästä maistamaan aito majavan maku. Niinpä alunperin ruokala.net -sivustolta kopioidusta reseptistä muotoutui ihan omamme.

Liekitetty majavapata

800 g majavaa
1,4 kg juureksia (porkkanaa, lanttua, perunoita ja palsternakkaa)
10 - 15 katajanmarjaa
2 tl suolaa
5 cl giniä
voita

Kuutioi majavanliha. Kuori ja kuutioi juurekset. Ruskista lihat runsaassa voissa kuumalla pannulla kevyesti. Mausta suolalla ja katajanmarjoilla. Paista myös juureksia hetki pannulla voissa. Pane juurekset uunivuokaan pohjalle, ja pinnalle lihat. Lisää kolme desiä kiehuvaa vettä vuokaan. Hauduta kannen alla 175 asteisessa uunissa 1,5 tuntia. Painele välillä lihoja pinnalta ja tarkkaile, etteivät pääse kuivamaan. Tosin kansi vaikutta sen verran, ettei kuivumista pitäisi päästä tapahtumaan.


Tarjoile sellaisenaan pääruokana. Kun alat nostaa vuokaa pöytään, kaada gini lihojen päälle ja sytytä palamaan. Liekitys antaa hyvän loppusilauksen lihan voimakkaalle maulle. Äänin 5 - 1 yllättävän hyvää. Mari piti vain syötävänä - ressukka kun tiesi, mistä eläimestä on kysymys. Juniori taas piti erittäin hyvänä.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Pieni oivallus (F)

Äiskän lapsuuden ystävä tuli käymään. Päivä on mennyt varsin rattoisasti. Erityisesti Äiskä on ollut onnessaan. Ruokapuoli hoidettiin kyllä ajallaan, mutta tämä kirjoituspuoli jäi niin myöhään, että tarinaa ei kovin kummasti enää irtoa.

Ruokana oli 

Porkkanoita ja siansivua - Carottes au lard

1/2 kg porkkanoita
10 salottisipulia
noin 400 g vähärasvaista sian kylkeä
3 rkl voita
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippurirouhetta
3 dl vettä
1,5 rkl riistafondia
hienonnettua persiljaa

Paloittele porkkanat ja sipulit. Kuutioi liha ja ruskista kevyesti paistinpannulla. Rasvaa ei tarvitse. Lisää porkkanat ja sipulit, anna paistua hetken aikaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää vesi ja riistafondi. Anna kypsyä osittain kannella peitettynä, kunnes liemi on haihtunut. Lisää voi ja persilja. Tarjoile.


Äänin 4 - 1 hyvää. Äiskä ei tykännyt sipuleista, rankkasi asteikollaan neljännen luokan ruuaksi!

Äiskän kamulla on monenlaisia ruoka-aineallergioita. Muun muassa porkkana ja sipuli ovat pahoja. Niinpä sitten tein hänelle ranskalaisen munakkaan, jonka täytteeksi käristin pekonikuutioita.

Ranskalainen munakas, perusohje - Omelette naturelle

4 munaa
1 rkl voita
1/2 tl suolaa
(hiven valkopippuria, tätä ei allergian takia laitettu, ei haitannut)

Lämmitä paistinpannu. Sekoita munat ja suola haarukalla. Kuumenna voi kullanruskeaksi. Kuun vaahto katoaa, kaada pannuun munaseos. Lisää lämpöä. Vedä munaseosta haarukalla muutamia kertoja ristiin rastiin, samalla kun kallistat ja ravistelet pannua. Väin valuva munaseos hyytyy tasaisesti. Munakas on valmis, kun pohja on kullanruskea ja päälys juuri ja juuri hyytynyt. Tässä vaiheessa kumoa toiselle laidalle täyte, meidän tapauksessa paistetut pekonikuutiot. Liu'uta se puoli munakkaasta, jolla täyte on, lautaselle. Käännä paistinpannun reunan avulla toinen reuna munakkaasta täytteisen reunan päälle. Tarjoile.

Oli kuulemma ihan hyvää.

En yleensä veivaile jälkiruokia, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen.  Ostin viime kesänä jäätelökoneen, sillä olen aina tykännyt tosi paljon jäätelöstä. Olin päättänyt, että jos nyt ei onnistu, niin vien koneen kirpparille.

Mustikkajäätelö

300 g mustikoita
120 g sokeria
1 rkl appelsiinitäysmehua
4 dl kahvikermaa
1/2 tl vanilliinisokeria

Kuumenna mustikat, sokeri ja appelsiinimehu pannulla kiehuvaksi koko ajan lastalla hämmennellen. Litistele samalla niitä mustikoita hajalleen. Anna kiehua välillä sekoittaen viitisen minuuttia. Laita seos korkeareunaiseen astiaan jäähtymään. Kun se on jäähtynyt jääkaappikylmäksi, sekoita vielä sauvasekoittimella. Lisää kerma ja vanilliinisokeri, sekoita hyvin. Valmista jäätelöksi jäätelökoneesi ohjeen mukaan.

Ei tarvinnut lähteä viemään konetta kirpparille. Hyvää äänin 3 - 0. Vieläkin oli hieman sorbetin oloista, mutta kyllä se jo jäätelönä meni.

Ja se pieni oivallus

Äsken kuvattu jäätelömassa toimii todella hyvin sellaisenaan jälkiruokana ilman jäätelökoneella kylmänkuohkeaksi veivaamista. Itse asiassa, kun massa oli jääkaappikylmää, siinä tuntuivat kaikki maut paljon täyteläisemmin, kuin jäätelössä. Vielä kun ripauttaa pinnalle muutaman sokeroidun sulan mustikan, niin oiva jälkiruoka on valmis.

Mustikkajäätelöä lukuun ottamatta  alkuperäisen ohjeen lähde: Ranskalaisia talonpoikaisruokia, WSOY, Porvoo, 1980. Iskän tämän ohjeen pohjalta muokkaama.