lauantai 27. joulukuuta 2014

Rajakokemus

Aikoja sitten hyvä ystäväni, Sokerivaltakunta -blogin kirjoittaja, Sonja A. esitteli blogissaan ruuan, joka ei ole sieltä tavallisimmasta päästä. Muulla forumilla sitten esitti provosoivan kommentin, että odottaa minun joskus kokeilevan. Olen kuulemma outojen ruokien ystävä. Ei tiennyt, että minua ei moiseen tarvitse isommin yllyttää. Kipinä jäi elämään. Erinäisistä syistä kokeilu on vain jäänyt ja jäänyt. Nyt kuitenkin kaikki palikat loksahtivat kohdalleen, ja Marin kaverin Eveliinan kanssa kokkasimme tänään

Uunissa paistetut lampaan päät
(ohje kahdelle)

2 lampaan päätä
suolaa

Nylje ja huuhdo päät huolella. Erityistä tarkkuutta noudata suun puhtaudessa. Siellä on kuitenkin heinää, mikä ei tunnu mukavalta syödessä. Eli huuhdo heinät suusta. Hiero suolaa päihin ja pane päät öljyllä voideltuun vuokaan. Peitä vuoka foliolla ja paista kaksi tuntia 200 asteisessa uunissa. Poista folio ja paista vielä sen verran, että pintaan tulee kaunis ruskea väri. Tarjoile.




Oliko ruoka hyvää? Vastaus lienee jossain määrin kiinni makumaailmasta, johon on tottunut. Kieli ja alaleuka olivat parhaat. Posket yllättävän rasvaisia. Kokanaisvaikutelmana totesimme, että ei ole hirmuista hinkua löytää lisää lampaan päitä. Ehkä se johtui siitä, että jätimme parhaat palat eli aivot ja silmät suosiolla syömättä. Mutta kokeilkaa ihmeessä joskus itsekin.

5 kommenttia:

  1. Tässähän on oikein sitä todellista äijäruokaa!

    VastaaPoista
  2. No nyt ei voi muuta sanoa kuin että aika kammottavaa. Kaikkea muuta melkein näistä siun resepteistä voisin kokeilla, mutta en tätä. Hui!

    VastaaPoista
  3. Hyvää uutta vuotta, iskä! Toivottavasti se tulee olla täynnä onnea ja uusia kokeillua oudossa makumaailmassa!

    VastaaPoista
  4. Enpä ole ennen nähnyt Suomessa lampaan päitä tarjolla. Algeriassa tämä olisikin ihan normisettiä. Siellä osataan käyttää lampaasta kaikki mahdollinen hyödyksi - jopa mahalaukusta keitetään keittoa!

    VastaaPoista
  5. En ole saanut mistään lampaan mahalaukkuja. Olisi kokeilulistalla.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.