Kuumia aaltoja

Surffailin eilen kerrankin muissakin blogeissa. Yleensä en sitä juurikaan ehdi tekemään. Sattui samakasa-blogisivustolla silmiin otsikko *Polariksen aallot* alla videolinkki, jonka pysäytyskuvassa komeilivat vanhat rouvat "Tyyne" ja "Martta". En kyllä lukenut tarinaa, sillä sotkeennuin muistelun puolelle. Minä nyt yleensäkin olen tunnettu ihmisenä, jonka kieli ei ole lähelläkään halvaantumistilaa. Se oli toissa kesänä, kun oltiin naapurin leijasurffaajan kanssa tulossa Venäjältä. Käytiin tutustumassa Jänisjärven mahdollisuuksiin. Venäjän tulliin tullessa lämmintä 35 astetta. Venäjän kielessä dobri den tarkoittaa hyvää päivää ja topli den taasen lämmin päivä. No huomasin autopapereita tarkastavan sellaisen puolessa välissä kuuttakymmentä käyvän naisen. Totesin topli den eli lämmin päivä, kun annoin auton paperit. Nainen tähän, että dobri den. Minä jatkoin, että hyvää päivää (dobri den), mutta on tämä kyllä lämminkin (topli den). Tullitäti tuhahti, että kuuma suorastaan. Minä siihen viattomasti kysymään, että onko kuuma aaltoina vai tasasesti? Nyt en ymmärtänyt, mitä tarkoititte? - sanoi tullitäti. Minä asiaa selventämään, että kun minun vaimoni aina kertoo hänellä olevan sellaisia kuumia aaltoja. Onko teillä kuuma aaltoina vai tasaisesti koko ajan. Tullitäti räjähti nauramaan: Täällä helkkarin kopissa ehdi mitään aaltoja huomaamaan, yhtä kuumaa pätsiä koko ajan. Latoi leimat papereihin ja sen minkä sai naurultaan puhuttua, kyseli vuoroin venäjäksi vuoroin suomeksi, että missä olette oppinut venäjää puhumaan. Hauskaa oli. En kuitenkaan suosittele yleisesti kokeilemaan vastaavaa. Vaatii aika paljon tilannesilmää ja jos silmä pettää, saattaa vierähtää kotvanen siellä tullin hallissa.

Jaha. Meinaa mennä vanhojen muisteluksi. Vanhojen muistelua hedelmällisempää on tulevien tuumailu. Se vain on aikalailla vaikeampaa kuin muistelu. Niinpä onkin ihan hyvä pitäytyä nykyisyydessä. Tänään oli kiire päivä. Toki etukäteen tiedossa ollut. Niinpä ruokakin piti olla nopeaa. Kaapista löytyi purkki garam masala -kastiketta. Ei muuta kuin 200 grammaa kanansuikaleita pannulla kypsäksi. Masalapurkin sisältö kaveriksi ja viiden minuutin kuumennus. Se oli siinä. Kaveriksi keitin basmatiriisiä.

Ruoka oli sinänsä ihan hyvää - äänin 3-1. Eli Äiskälle liian tulista ja muistakin vähän siinä rajoilla. Löysin mielestäni yhden tekijän, joka erottaa einesruuan itse tehdystä. Einesruuassa satsataan paljon siihen ruualle tyypilliseen makuun vivahteiden kustannuksella. Niin oli tämän masalankin kanssa. Selvä garam masalan maku, mutta ei muuta. Se vivahteiden moninaisuus jäi puuttumaan. Ei se mitään. Nopeaa oli kuitenkin ja kaikki tuli syötyä. Huomenna sitten taas kokkaillaan venäläisestä keittokirjasta. Saa nähdä mitä tulee, sillä en ole vielä lukenut muuta kuin aineslistan.

Vanha suola janottaa

Vanhoihin heiloihin palaamista käsittääkseni melko yleisesti kuvataan sanonnalla "vanha suola janottaa". Kait sitä yksi jos toinenkin on joskus muistellut tätäkin puolta elämässään. Jotkut jopa käytännössä yrittäneet kääntää ajan ratasta taakse päin ja palanneet sen vanhan rakkauden luo. Mutta sama ilmiö on myös ruuissa. Ne lapsuuden maut ja ruuat palaavat välillä aina mieleen. Ja joskus pitää sitten ihan konkreettisesti palata aikaan entiseen. Aikaan, jolloin paistinpannut olivat valurautaa ja kattilat alumiinia tai emaloituja. Tuosta vanhan rakkauden luo paluusta minulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta ruuista kylläkin. Joskus huomaa oman maun muuttuneen rankasti: lapsuuden herkku ei enää olekaan herkkua - hyvä, että alas menee. Ja toinen asia on sitten keittokirjojen ohjeet: mitä vanhempi kirja sitä varmemmin suolan määrässä ei ole säästelty. Voi todeta, että vanha ruoka janottaa. Mutta sitten on näitä tällaisia päiviä kuin tänään. Mieleni on jo useita päiviä tehnyt lapsuudesta tuttua sillilaatikkoa, mutta kun tiedän sen maistuvan vain minulle. Niinpä valmistinkin tänään samasta ruuasta sellaisen miedonnetun version:

Savusilakkalaatikkoa viidelle

18 keskikokoista perunaa

2 sipulia

500 g savusilakoita

250 g pekonikuutioita

2 tl suolaa

5 dl maitoa

2 munaa

vähän voita

Kuori perunat ja siivuta ne ohuiksi siivuiksi. Kuori sipulit ja hakkaa ne hienoksi. Irrottele lihat silakoista. Voitele uunivuoka. Laita puolet perunoista vuoan pohjalle. Lisää sipulihake ja silakoiden lihat. Kouri sekaisin. Lisää loput perunasuikaleet ja puolet pekonikuutioista. Kouri uudelleen sekaisin. Levittele pinnalle loput pekonikuutiot. Sekoita munista, maidosta ja suolasta munamaito, jonka kaadat vuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa 15 minuuttia, jonka jälkeen laske lämpötila 150 asteeseen ja paista vielä 1,5 - 2 tuntia. Tarjoile.

Tähän ruokaan ei ole ajan hammas pystynyt. Anki oli kylässä ja äänin 4 - 1 todettiin hyväksi. Mari ei tykännyt. Äiskä antoi kolmosen - oikein sormilla näytti! Juniori otti lisää ja minä söin liikaa. Mutta se sillilaatikon kaipuu jäi. Ehkä sitten ensi viikonloppuna.

Kuinka vatsatauti muuttuu hääkeitoksi

Keskiviikkona heräilin Äiskän kanssa normaaliin aikaan. Kohta tulee Äiskän avustaja ja lähden töihin. Vaan eipä tullut. Puhelin soi: Olen vatsataudissa, menen lääkäriin. No eihän siinä mitään. Jäin kotiin odottelemaan tilanteen kehittymistä. Puolen päivän jälkeen tuli tekstari: sairaslomaa loppuviikko. Ei muuta kuin mol:n sivuilta sijaista etsimään. Nopeasti löytyikin. Tyttö (no joo joo, yli viisikymppinen mies saa sanoa kaikkia itseään nuorempia naisia tytöksi - ja oikeastaan vanhempiakin. Tämä tyttökin oli jo päälle 30) ilmoitti cv-netissä vielä olevansa innokas ruuanlaittaja. Sinänsä ymmärrettävä ja luonnollinen ominaisuus monilapsisen perheen äidille. Torstaina tuli töihin heti aamusta. Katsottiin perusasiat ja käytiin läpi ruokahommat: tee vispattua marjapuuroa pakasteen puolukoista. Asia oli sillä selvä. 

Illalla tulin töistä kotiin ja aloin laittamaan venäläistyylistä lihaperunaruukkua iltaruuaksi. Mutta kun mitään tarvikkeita ei enää löydy. Puhelinsoitto selvitti kaiken. Tyttö oli hoksannut keittiön seinältä viikon ruokalistani. Siinä luki aivan selvästi: lihaa ja pottuja. Oma-alotteinen kun oli, oli tehnyt iltaruuan samantein. Eihän siinä mitään, mutta olivat myös syöneet perunoita ja älyttömän hyvää lihakastiketta (pitänee kysyä joskus resepti) päivällä ja sitä pääruuaksi tarkoitettua vispipuuroa jälkiruuaksi. Kastiketta oli kyllä jäänyt tähteeksi, mutta ihan turha keittää enää lisää perunoita, sillä Äiskä ei kahta kertaa saman päivän aikana samaa ruokaa syö. No minulla oli sitten tänään hyvät eväät. Pari perunaa ja herkullista lihakastiketta.

Mutta kun lihat oli valmistettu, ei lihaperunaruukustakaan tullut mitään. Lidlistä ostettu puolen kilon spätzle-pussi kiehumaan ja paistettua makkaraa kaveriksi. No tänään sitten piti olla tuorehernekeittoa, mutta kun puolet spätzlestä jäi tähteeksi. Ei muuta kuin googlettamaan alasaksilaisen hääkeiton reseptiä. Olisi mennyt turhan monimutkaiseksi ihan pilkulleen tehdä, joten valmistin niintä spätzlen tähteistä sellaisen wanna be hääkeiton. Että kaikkea se nuorten naisten aktiivinen oma-aloitteisuus teettää. Iloisen mielen lisäksi.

melkein saksalainen melkein hääkeitto

1,25 l kanalientä

250 - 300 g keitettyä spätzleä

vajaa 100 g kukkakaalia (näissä pienissä määrissä valmiit pakasteet ovat käteviä)

porkkana pieniksi palasteltuna

noin desi herneitä

1/4 purjo viipaloituna

100 g tankoparsaa pätkittynä

100 g siskonmakkaraa

4 munaa

korppujauhoja

1,25 dl maitoa

muskottia

1/2 nippu persiljaa

Valmista munista, korppujauhosta ja maidosta munakas. Sellainen senttiä paksu on hyvä. Alkuperäinen resepti neuvoo keittämään munakkaan kokoon vesihauteeseen upotetussa pakastusrasiassa. En viitsinyt ryhtyä kikkailemaan, vaan tein ihan tavallisesti pannulla. Olisi pitänyt kikkailla, niin munakkaaseen ei olisi tullut pohjan ruskistymisen myötä sitä paistetun munan makua. Teitpä miten tahansa, leikkaa munakas kuutioiksi. Laita spätzlet kiehumaan kanaliemeen. Kullota kukkakaali, porkkanat, herneet, purjo ja parsa nopeasti pannulla sillä aikaa kun spätzlet kiehuvat. Kuullota laji kerrallaan ja lisää sitä mukaa keittoon. Kun kasvikset ovat keitossa ja alkavat pehmetä, pudottele siskonmakkara sellaisina peukalonpään kokoisina klöntteinä keittoon. Lopuksi silppua persilja joukkoon ja kumoa munakaskuutiot sekaan. Mausteeksi teelusikallinen muskottia. Tarkista maku - kanaliemen pitäisi sisältää tarpeeksi suolaa, mutta lisää tarvittaessa. Tarjoile heti.

Äänin 3 - 1 hyvää. Munakkaan ruskistaminen häiritsi niitäkin, ketkä tykkäsivät. Kannattaa tehdä vesihauteessa. Äiskän asteikolla vitonen. Äiskä ei tosin suostunut edes maistamaan, kun näki spätzlet. No, ei se mitään. Jääkaapissa on vielä sitä vispipuuroa. Hyvää viikonloppua kaikille.

Einekset vs. itse tehty

Tälläkin foorumilla on jossain vaiheessa käyty keskustelua einesruokien edullisuudesta. Itsekin olen todennut, ettei itse laitettu hyvä ruoka kalliiksi tule. Tietää myös mitä syö. Ja bonuksena tulee juuri oman suun mukainen maku. Toisin on kaupan valmisruuissa. Maultaan ovat mitä ovat ja vaikka olisivatkin joskus hyvän makuisia, ei niistä ainakaan tiedä mitä lisäaineita niihin on mätetty. Tiedä vaikka syöpää aiheuttaisivat.

Onhan se noinkin. Mutta, mutta... Elämä yleensäkään ei ole täysin mustavalkoinen. Väliin mahtuu myös harmaa sävy. Olen mielestäni löytänyt sen harmaan myös tähän eineskeskusteluun. Ensinnäkin huomaan aina, kun kuun loppu lähenee ja rahat vähenee, valmisruuat houkuttelevana vaihtoehtona. Kyllä siinä edullisuuden tuntu iskee pintaan, kun kolmella eurolla saat purkin ruokaa, millä ruokkii koko perheen. Jossain määrin on kyse mielikuvasta, koska leivät, juomat yms. joutuu silti ostamaan ja tämä nostaa aterian kokonaishintaa. Silti ei voi per nuppi hintaa kalliiksi haukkua. Ja niin kuin olen joskus aiemminkin sanonut, ovat einesruuat joskus ihan hyvän makuisia.

Ja sitten on se helppous. Tässä pari kuukautta sitten kerroin Äiskän sairastumisen ajoista. Ajoista jolloin einespizzan haku lähikaupasta oli suoritus isoilla kirjaimilla. Enempää ei jaksanut. Nyt jaksaa. Tiedän kuitenkin omasta tuttavapiiristäni ihmisiä, joiden voimavarat ovat syystä tai toisesta sen verran vähissä, että riittää kun kupu on täynnä. Ja usein tuo raha ja voimavarat vielä kietoutuvat yhteen. Silloin valmisruoka on oikein oiva vaihtoehto!

Ai, että miksi moinen taivastelu. No siksi, että aikani asiaa taivasteltuani tulin siihen tulokseen, että on meillä asiat aika hyvin. Voidaan valita ja jaksetaan touhuta. Lienee sitä arkipäivän hyvinvointia. Hyvää viikonloppuun laskeutumista kaikille. Niin einespizzan purijoille kuin hifistelijöillekin ja kaikille siltä väliltä.

Kauppareissu

Jääkaappi on täynnä ruokaa. Pöydällä on hedelmiä. Lähes täysi kahvipaketti kahvinkeittimen vieressä. Mitään ei pitäisi puuttua. Äiskä alkaa tunti ruokailun jälkeen illalla näyttää, että laitetaan ulkokengät jalkaan. Mennäänkö lenkille? Pään pyöritys. Lähdetäänkö johonkin kylään? Edelleen pää pyörii.  Käydäänkö kaupassa? Joo-o! Ja terhakka nyökyttely vahvistaa sanallisen viestin. No eihän siinä mitään. Vaatteet päälle molemmille ja menoksi. Vielä kun arvaisi, että mihin kauppaan ja mitä ostamaan. Ja nimenomaan tuo jälkimmäinen on aina arvoitus. Oikea kauppa löytyy sillä, että Äiskä aina risteyksessä näyttää, mihin käännytään. Tänään päädyimme Prismaan. Murohyllylle! Mukaan lähti neljä pakettia erilaisia muroja ja muromyslejä. Yhteisenä tekijänä niissä oli suklaa. Kyllä minä tiedän, että jos yrittää saada painoa laskemaan, niin noita pitäisi välttää. Siksihän minä niitä en ostakaan. Mutta ei ainakaan minun luonnolla ryhdytä pitämään esitelmää murojen painoa nostavasta vaikutuksesta, kun toinen silmät ilosta hehkuen valitsee mieleisiä paketteja hyllystä. Silloin ostetaan sitten muroja ja päälle vielä vähän suklaata ja toivotaan, että seuraavaan kertaan menisi mahdollisimman kauan aikaa. Tällä periaatteella meillä oli oikein mukava kauppareissu.

Ennen kauppan lähtöä söimme kasviksia ja munia. Resepti löytyi täältä, mutta oli vaihteeksi niin hankala kääntää, että tukeuduin reseptiin hyvin lievästi.

öljyä loraus

1 sipuli silputtuna

1 purjo suikaloituna ja silputtuna

2 valkosipulin kynttä murskattuna

300 g nuppuvihanneksia

2 - 3 dl esikypsennettyjä kanttarelleja

suolaa maun mukaan

1/2 tl mustapippurirouhetta

reilu ruukullinen persiljaa silputtuna

6 munaa

Kuumenna öljy paistokasarissa. Kuullota siinä sipuli ja purjo. Lisää valkosipuli ja nuppuvihannekset. Kuumenna käännellen 6 - 8 minuuttia. Lisää kanttarellit. Jatka kypsentämistä  kunnes neste alkaa kadota pannulta. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää persiljasilppu. Sekoita. Riko munat melko nopeasti kasvisseoksen pinnalle siten, ettei keltuainen rikkoonnu. Voit vielä ripotella munien päälle hieman suolaa. Nyt kannattaa laittaa hetkeksi kansi paistokasarin päälle. Odota, että munan valkuaiset alkavat jähmettyä. Seuraavaksi riko varovasti keltuaiset, laita kansi päälle, virta pienelle ja odota, että munat ovat kokonaan jähmettyneet. Tarjoile.

Äänin 4 - 0 syötävää. Lapset totesivat, että nälissään syöhän tätä. Samoilla linjoilla oli myös Äiskä: rankkasi asteikollaan kolmoseen. Minusta oli tosi hyvää.