lauantai 26. tammikuuta 2019

Kukonjalkoja

Tuossa vähän ennen joulua sain tuttavaltani neljä kukkoa. Tuttavan kanat olivat munineet kesällä hyvin ja tarkoitus oli haudottaa puolenkymmentä munaa kanoiksi. Kävi kuitenkin niin, että kaikki olivat kukkoja. Kukkopojat tulivat kyllä hyvin toimeen keskenään, mutta yhteiseen suosioon päässyt kana joutui liian koville. Ja kun kaveri ei syö lihaa ollenkaan, niin minä sain kukot, kun ensin kävin ne omakätisesti teurastamassa. Koko päivä menikin äkkinäiseltä sitten kynimiseen ja muuhun siivoamiseen. Varsinaisten kukkojen lisäksi pakasteeseeni päätyivät jalat, sydämet, maksat ja kivipiirat. Sydämet tulivat jo aikoja sitten paistetuksi ja herkkupaloina nautituiksi. Nyt oli sitten kokeiluvuorossa ne varpaat.

Kukonjalat

tarjolla oleva määrä kukonjalkoja - minulla oli neljät jalat
3 rkl suolaa
3 rkl etikkaa
2 rkl sokeria
1/2 dl soijakastiketta
2 rkl kalakastiketta tai kalafondia
2 rkl öljyä - sesamöljy olisi parasta, mutta minä käytin ihan oliiviöljyä
1 rkl tulista chilitahnaa - eihän minulla sitä ollut, joten käytin La Anita -habanerokastiketta
1 rkl savustettua paprikajauhetta
1 kpl puristettu valkosipulinkynsi
vähän inkivääriä

Huuhdo jalat hyvin. Laita ne kattilaan ja kaada kiehuvaa vettä päälle niin paljon, että jalat peittyvät kokonaan. Anna kiehua poreilevassa vedessä neljä minuuttia. Kaada vesi pois, ja kun jalat vähän jäähtyvät, nylje ne. Katkaise myös kynnet.

 

Laita kulhoon jalat, suola ja etikka. Hiero seosta huolellisesti jalkoihin ja jätä tekeytymään siksi aikaa kun valmistat marinadin. Sekoita loput ainekset keskenään marinadiksi. Huuhdo kylmällä vedellä etikka-suola -sekoitus jaloista. Hiero marinadi huuhdottuihin kukonjalkoihin. Anna tekeytyä hetkisen. Asettele jalat uunipellille ja paista 190 asteisessa uunissa 20 minuuttia.



No, tulipahan kokeiltua. Itse jaloista ei paljon muuhun ole kuin kaljan kanssa imeskeltäviksi. Marinadi sen sijaan sai kaikkien maistelleiden varauksettoman hyväksynnän. Tultiin yksimielisesti siihen tulokseen, että kannattaa kokeilla grillatun lihan ja broilerin kanssa.

4 kommenttia:

  1. Onpa erikoinen ruokalaji! En ole ennen edes kuullut tuollaisesta. Taas oppi jotain!

    Maistaisin mieluusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon löysin aiheeseen liittyviä ohjeita.

      Poista
  2. Kyllä miehet hallitsevat näköjään kana- jos kukkoruuatkin. Itse olen pelkästään helppopaistanut uunissa silloin harvoin kun olen päätynyt broileriraukkoihin, saattaa olla että ovat olleet tarjouksessa päivämäärän vuoksi, mutta nyt mies on keittänyt ja tehnyt soossia ja avot sehän käy riisin kanssa täydellisesti tai kylmänä vaikka leivän päällä. Hävettää tunnustaa eläinrakkaana että tykkäsin:( Hyvvää kessää iskän populaatiolle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpahan mukava kuulla, että Puurtilan tyttökin täällä blogimaailmassa pyörii. Havaitsin tuossa viime talvena, että ennen niin aktiivinen fb:n MyTaste-ryhmäkin on nykyään ihan kuollut. Harmi.

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.