lauantai 17. elokuuta 2013

Olihan päivä

Ravintolapäivän tulo jänskättää. Aamu oli tavanomainen. Äiskän kanssa käytiin päivällä kaupassa ja iltapäivästä kävin laittamassa Marin motskarin kaasarin paikoilleen. Loppupäivä onkin sitten mennyt puutarhakatoksen pysytyksessä ja hirmuisen salaattimäärän silppuamisessa. On todella vaikeaa arvioida mahdollisten kävijöiden määrää. Lopulta päädyin odottamaan 50 kävijää. En ole koskaan tehnyt niin isolle porukalle ruokaa! Valmisteluissa on sitten kaasarihommien jälkeen mennytkin koko päivä. Jossain välissä kuitenkin syötiin

Vähän erilaista perunalaatikkoa (riittä varmaan kuudelle)

1 kg perunoita viipaloituna
suolaa
paketti pekonisiivuja
100 g sipulia silputtuna
öljyä
400 g jauhelihaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl muskottipähkinää 
1 tl mustapippurirouhetta
400 g tomaattimurskaa
voita vuuan voitelemiseen
Liemi: 2 dl jogurttia, 2 dl kermaa, 2 munaa, 2 rkl vehnäjauhoja.

Ruskista perunaviipaleet pannulla öljyssä, lisää hieman suolaa. Siirrä sivuun. Silppua pekoniviipaleet ja ruskista sipulisilpun kanssa pannulla. Lisää sipulin ja pekonin sekaan jauheliha. Jatka ruskistamista. Kun jauhelihakin on ruskistunut, mausta paprikalla, muskottipähkinällä ja pippurilla. Lisää tomaattimurska ja keitä viitisen minuuttia. 

Voitele uunivuoka. Pane pohjalle kerros perunoita, sitten jauhelihasipulimössö, ja lopuksi jälleen kerros perunoita. Kypsennä 180 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Sekoita liemen ainekset ja kaada ne vuo'an pinnalle. Kypsennä  vielä kymmenisen minuuttia tai sen aikaa, että pinta saa kauniin ruskea värin. Tarjoile.


Ihan hyvää perusruokaa äänin 3-0. Äiskän asteikolla komannen luokan ruokaa. Tästä se talvi taas lähteen.

6 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa! Tuo liemikin, kun siihen menee jogurttia. Tätä kokeilen heti tällä viikolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää se olikin. Mutta tuo liemi ei ainakaan minun tekemänäni ollutkaan perinteisessä mielessä laatikkoruuan liemi, vaan se jäi laatikon pintaan ikäänkuin kanneksi.

      Poista
  2. Miten meni??? -anne

    VastaaPoista
  3. Ostin kirpparilta Iiriksen 5/13 ja törmäsin jännään haastatteluun. Hetken luettuani tajusin että Iskä kokkaa! Mukava juttu! Ja tomeria olette, kun ravintolapäiväkin järjestyi.

    VastaaPoista
  4. Kokeilin tätä perunalaatikkoa viikonloppua. Olikin oikein hyvää, meillä tykkäs koko perhe tästä. Kiitos hyvästä reseptistä :)

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.