perjantai 20. huhtikuuta 2012

Pirttiviljelyä 2 ja viikon ruokalista

On se tämä maailman meno vaan mielenkiintoista. Vajaa neljä vuotta sitten, kun Äiskä sairastui, perheemme pankin kautta maksettavat laskut olivat yhteensä keskimäärin 1250 euroa kuukaudessa. Lapset olivat 12- ja 14-vuotiaita. Kuukausiraha 20-30 euroa kuukaudessa. Lapsilla ei isommin ollut maksullisia harrastuksia. Perheellä oli kaksi autoa ja läjä polkupyöriä. Autoista toinen myytiin heti Äiskän sairauden vakavuuden valjettua. Rahat riittivät tosi hyvin.

Nyt palkkani on pari sataa kuukaudessa pienempi, kuin silloisissa hommissa. Lasten kuukausiraha satasen per nuppi per kuukausi. Ja muutenkin 16- ja 18-vuotiaiden kulut ovat toista luokkaa kuin neljä vuotta sitten. Polkupyöriä toki on, mutta lisäksi on yksi mopo, josta pitäisi pyrkiä heinäkuussa eroon. Kaksi kevytmoottoripyörää ja yksi moottoripyörä ovat tulleet lisäksi pihaan. Lapsilla ei edelleenkään ole maksullisia harrastuksia, paitsi tietysti tuo pyörien kanssa touhuaminen. Ja perheen kuukausittain maksamat laskut ovat keskimäärin 1550 euroa! Vaikka lasten kuukausirahan ja lisääntyneiden ajoneuvojen vaikutuksen korjaisikin, niin eläminen on kallistunut. Joskus laskin, että kahdeksan prosenttia vuodessa. En tiedä tämän hetkistä tilannetta. Ei tarvitse kovin kummoista satunnaista menoa, kun kuukauden viimeinen viikko syödään puuroa ja makaronia ilman hifistelyä. Ja nyt niitä poikkeustapaus kuukausia on kolme kappaletta peräkkäin. Tässähän pitää ryhtyä huolestumaan omasta taloudenhoitokyvystä!

Joka tapauksessa, ovat ranskalaiset ruuat, joihin tarvitaan valkoviinejä ja muita herkkuja, jääneet enemmänkin pyhäpäivien iloksi. Ja toukokuussa on tavoite nuukailla virolaisia ruokia kokkaillen. Ja samalla syödä pakastinta tyhjäksi, jotta päästään kesällä ennen uutta täyttöä sulattamaan. Jospa tuo toukokuu menisi, ettei tarvitse viimeisellä viikolla puurolinjaan turvautua!

Toinen asia, joka on ihmetyttänyt minua, on tuo pirttiviljelmäni. Luulin, että aihe ei isommin kiinnosta ketään. Väärässä olin - kerrankin. Joten jatketaan asian esittelyä sitä mukaa kuin aihetta ilmaantuu. Ykkösosassa esittelin ensimmäisen vaiheen purkkikasvatuksessa olevat paprikat ja pisimmällä olevan chilin. Nyt kuvakavalkadina loput:

Purkkivaihetta seuraa maitotölkkivaihe. Kuvassa paprikan ja suippopaprikan taimia.

Pidemmälle ehtineitä terttu- ja kirsikkatomaatin taimia. Niitä pitkiä ja honteloita.

Ja seuraavaksi kolmen litran ruukkuihin tai muovisiin majoneesiämpäreihin. Vasemmalla habanero ja oikealla chili.

Se iso chili kukkii jo.

Ettei menisi ihan kasvitieteilyksi ja valittamiseksi, niin julkaistaan myös tulevan viikon ruokalista:

Lauantai       Porsaankylkeä ja porkkanoita (Ranska-teema)
Sunnuntai     Ginillä liekitettyä majavaa (sattui pakasteessa olemaan kolme kiloa läpyskähäntää)
Maanantai    makaronia ja nakkeja
Tiistai           hirven maksaa ja perunamuussia
Keskiviikko lettuja ja mansikoita
Torstai         ohrapuuro
Perjantai      keitettyä purjoa ja kinkkua (Ranska-teema)

Konepyöräilyä-sivuakin olen vähän päivitellyt. Kaveri reissulle on edelleen hakusessa.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Pirttiviljelyä 1


Tämä on sitten puhdas kasvi(tieteellinen) juttu vain ja ainoastaan rouva "Pajun" toivomuksesta.

Minä olen sellainen innostuva ihminen. 80-luvun lopulla innostuin venäjän kielen opiskelusta, vaikka koulussa kielet olivatkin aina nelosia vitosia. Kolme vuotta ja olin opetellut hirmuisen innostuksen avustamana käyttökielen, jonka turvin pääsin Pietariin töihin. Sittemmin on tullut opiskeltua ihan enemmänkin, mutta se on toinen juttu. Seuraavaksi innostuin soittamisesta. Kovalla harjoittelulla käänsin työttömyysajan hauskaksi ja opettelin soittamaan nokkahuiluja ja klarinettia. Monet vuodet menivätkin sitten joko soittokunnan tai oman bändin kanssa keikkaillessa. Ja sitä rataa. Aina viiden vuoden periodeissa: opiskelu, talon remontointi, moottoripyöräily ja nyt tämä taimenkasvatus. En ymmärrä, kuinka tässä näin kävi!? Marilla on vuosia ollut aina kaksi tomaatin tainta tuossa talon etelä-seinustalla. Viime kesänä oli jokunen chili. Satoa on saatu vaihtelevasti. Yleensä ei, kun hoito on jäänyt vähän puolinaiseksi. Mutta tänä talvena tämä jotenkin karkasi lapasesta. Keittiössä on jokainen vähänkin valoisampi paikka tomaatin, paprikan tai chilin taimia. Ja kun purkin kokoa täytyy taimien kasvaessa kasvattaa, tullee vielä ennen toukokuun loppua olemaan meidän keittiö aikamoinen pirttivilmä. Sananmukaisesti.

Kylvin tomaatit ja paprikat samaan aikaan eli maaliskuun puolivälissä. Samaan aikaan sain vanhalta lukiokamulta pari chiliä ja yhden habaneron, jotka olivat jo isolla taimella. Pienimpiä ovat tällä hetkellä paprikat, ja suurin osa niistäkin suippopaprikoita. Vasta osa on siirretty puolen litran purkkeihin. Jokunen on vielä kertakäyttömukeissa:


Paprikassa kiinnostaa ajan myötä kokeilla eri lajikkeita, joita voisi sitten käyttää erilaisten ruokien laitossa. Saa nähdä, mitä pitävät Suomen kesästä ja ulkoilmasta.


tiistai 17. huhtikuuta 2012

Chili ja ähvä

Kesää kohti mennään. Keittiötaimitarhani alkaa pikkuhiljaa täyttyä taimista. Suippopaprikat ovat viisisenttisiä, paprikat tuplasti samanpituisia, terttu- ja kirsikkatomaatit alkavat lähennellä kolmeakymmentä senttiä ja chilit ja habanerotkin ovat jo samoissa mitoissa. Mutta kaikkein pitkällä on criolla sella -chili, jolla on pituutta jo noin metri ja vähän päälle ja kukatkin ovat jo herneen kokoisella nupulla. Onpahan Iskällä jotain, mitä eteläseinustalle kesän tullen laittaa kasvamaan. 


Maisteri Siiskonen soitti tänään. Kysyi, että mitä hemmettiä ne ähvät noiden tekstien perässä tarkoittavat. Anteeksi vain kaikki lukijat. On unohtunut logiikka selvittää: maaliskuun teema (DDR), huhtikuun teema Ranska (F) ja toukokuun teema muistaakseni Viro (EST). Siitä ne tulevat.

Tänään kuitenkin syötiin Pirkka-lehdestä (4/2011) kopsattua 

Tomaatti-ruisleipägratinoituja broilerinfileitä 

5 broilerin rintafileetä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 ruisleipää
vähän öljyä
1 tlk (4-500 g) tomaattimurskaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 - 2 tl yrttimausteita maun mukaan 
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Aseta broilerifileet voideltuun uunivuokaa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kuori ja hienonna sipulit. Kuutioi leivät. Kuumenna tilkka öljyä pannussa. Kuullota siinä valkosipulit ja lisää leivät. Siirrä sivuun.

Kuullota hienonnettu sipuli pannulla tilkassa öljyä. Lisää tomaattimurska ja loput mausteet. Keitä noin viisi minuuttia. Kaada tomaattikastike fileiden päälle. Ripottele pintaan leipäkuutioita. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 20 - 25 minuuttia eli kunnes broileri on kypsää. Tarjoa lisäksi riisiä.

Hyvää äänin 5 - 0. Äiskän asteikolla meni kakkoseen, että kilahti!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Meikkilankku (F)

Nyt se on vihdoin valmis. Äiskän meikkilankku nimittäin. Kaksi ja puoli vuotta sitten se oli minulla ideana päässä. Alunperin ajattelin tehdä sen kivestä. Äiskän entiset kollegat ja oppilaat auliisti lupasivat tehdä. Yhdelle lähetin materiaalinkin. Eipä ole kenestäkään mitään kuulunut. Taitaa olla kiviseppänä touhuaminen niin kannattavaa bisnestä, että ei yksittäiskappaleita kannata ryhtyä tekemään, vaikka asiakas lupaisi maksaakin! No onneksi on olemassa Äiskän eksä, joka teki sen sitten tammesta. Toimintaterapeutti sitten viimeisteli.


Äiskällä kun ei pelaa kuin toinen käsi, niin kaikki meikkipurkit ovat tarrateipillä lankussa kiinni. Näin Äiskä saa ne itse auki. Kun kaikki muutkin tykötarpeet ovat kätevästi lankussa pystyssä, onnistuu meikkaaminen ilman apua. Ripsiväri on kiilattu yhteen reikään sen verran tiukkaan, että sekään ei ole ongelma. Oli Äiskä tosi onnellinen tänä aamuna, kun pystyi hoitamaan meikkihommat ihan itse ilman apuja.

Ruokana tänään

Provenselainen kalakeitto

300 g lohikuutioita
400 g seikuutioita
1/2 tl fenkolinsiemeniä
(1 rkl suolaa)
10 kpl maustepippuria
1 laakerinlehti
oliiviöljyä
sitruunamehua
4 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 rkl persiljaa
1 tl kurkumaa
3 tomaattia
500 g keitettyjä pakastettuja simpukoita
1 l vettä
4 rkl kalafondia

Kiehauta hienonnetut sipulit ja murskatut valkosipulit kattilassa öljyssä. Lisää kurkuma, pieniksi silputut tomaatit, kalafondi ja kuuma vesi. Keitä noin kymmenen minuuttia. Lisää kalat keittoon. Keitä kypsäksi. Lisää simpukat. Kuumenna, mutta älä enää keitä. Tarkista maku ja lisää suolaa, jos siltä tuntuu. Tarjoile.


Minä ja appiukko tykättiin, Äiskä ja Juniori eivät tykänneet. Minä sitten varmaan syön alkavan viikon töissä jämiä!

Tänä viikonloppuna tuli suunniteltua liikaa mukavaa tekemistä. Makkaratkin tuli tehtyä, kuten kaikki mahdolliset virheet, joita siinä hommassa voi tehdä. Opettelen ensin itse ja sitten kerron muille. Mutta joka tapauksessa, elämäni ensimmäiset täysin itse tekemäni makkarat ovat nähneet tänään päivänvalon ja minä olen oikein tyytyväinen. Tai onnellinen mies, niin kuin siltainsinööri Jaatinen. Vielä kun saisi samanlaisen lisäsiiven taloon kuin Jaatisella!...

Keiton alkuperäisen ohjeen lähde: Ranskalaisia talonpoikaisruokia, WSOY, Porvoo, 1980. Iskän tämän ohjeen pohjalta muokkaama.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Smetana on smetanaa myös suomeksi

1993, Pietari. Olin AOZT Avtomotorsin johtajana Pietarissa. Käytettyjen autojen myyjänä oli Sergei. Historian jatkotutkinto-opiskelija Herzenin yliopistosta. Asui äitinsä ja tyttöystävänsä kanssa Ligovossa omakotitalossa. Talosta oli yläkerta tuhoutunut tulipalossa ja Sergeillä oli hirmuinen rahantarve, joten tuli meille töihin. Minä olen aina ollut kiinnostunut historiasta, joten tutustuimme nopeasti pitkillä automatkoilla, joita jouduimme usein tekemään.

2005, Pietari. Minä olin tympääntynyt muutamaa vuotta aiemmin ajamaan trukkia konepajalla ja aloittanut opiskelun yliopistossa. Venäjän kielen opintojen takia olisi pitänyt lähteä puoleksi vuodeksi vaihtoon. Eihän siitä mitään tullut; velkainen mökki remontoitavana ja Äiskä pienten lasten kanssa kotiin jäämässä. Onneksi löytyi kiertotie eli korvaavat kurssit Suomessa ja kolme kuukautta Venäjällä töissä. Niinpä kesällä 2005 sitten käänsin Norvica-Finlandin matkatoimistossa valmismatkaehtoja venäjäksi ja rakentelin nettisivuja. Sergein ja Annan luota löytyi asunto. Eipä ollut tullut välivuosina pidettyä yhteyttä, mutta sellaista on venäläinen ystävyys, että voi joku vuosi jäädäkin väliin eikä se haittaa.

2012, Joensuu. Sergein ja Annan poika tuli Joensuuhun pariksi kuukaudeksi jonkun post-graduated -ohjelman tiimoilta. Vanhempansa tulivat sitten meille viikoksi kylään. Tarjosin mämmiä! Anna katsoi ja totesi, että äiti Ukrainassa teki samannäköistä zopanegra-kakkua, siihen tuli suklaata. Kerroin mämmistä, ja yhdessä todettiin, ettei ole edes kaukausta sukua Ukrainan kakulle. Anna lupasi soittaa Kiovaan Pietarista ja kysyä reseptin. Mämmin syönti sinänsä oli varsin mielenkiintoista seurattavaa katseluineen ja haisteluineen. Ja lopussa oli hauskaa huomata, kuinka epäilys muuttui ihastukseksi: tämähän on paljon paremman makuista, kuin miltä näyttää!

Kääntäminen on jännää. Toisille sanoille ei ole vastinetta, toiset siirtyvät lainasanana kielestä toiseen ja toiset ovat vain muuten parempi jättää kääntämättä. Keittiön oven yläpuolella olevalle pienelle komerolle eli andresolille ei ole varsinaista vastinetta suomenkielessä, smetana on smetanaa niin suomeksi kuin venäjäksi. Ja tämänpäiväinen torttu kääntyy parhaiten suomeksi, kun sen jättää alkuperäiseen asuunsa.

Zopanegra eli ukrainalainen suklaakakku


1. 2,5 dl smetanaa, 1 tl soodaa, 1,5 dl sokeria, 1/2 tl suolaa, 1 tl vaniljasokeria, 4-5 dl vehnäjauhoja. Sotke ainekset taikinaksi ja jaa kahtia.

2. Muutoin sama kuin kohta yksi, mutta lisää vielä 3 rkl kaakaojauhetta. Ja taas sotke taikinaksi ja jaa kahtia.

3. Taputtele taikinaköntit uunipellille pyöreiksi kakkaroiksi.

4. Paista 200 asteisessa uunissa kypsiksi. Noin 20 minuuttia.

5. Tee kuorrute: pane kattilaan 9 tl sokeria, 3 rkl kaakaota, noin 6-8 tl smetanaa (tai maitoa) ja 200 g voita. Kuumenna sekoitellen, mutta älä kuitenkaan keitä. Riittää kun voi sulaa.

6. Aseta paistetut kakkarat päällekkäin siten, että tumma ja vaalea vuorottelevat. Ja joka väliin kunnolla smetanaa. Minun kakkaroista tuli niin paksuja, että leikkasin ne horisontaalisesti kahtia ja käytin vain osan. Päällimäiseksi kuitenkin pyöräkkä kakkara, jonka pintaa leikataan terävällä veitsellä lovi. Tämän päälle ei enää laiteta smetanaa.

7. Kaada kuorrute kakun päälle ja sivuille.

 Ulkonäkö ei ole minun vahvuuteni - siis leivonnaisissa.

6 - 0 helkkarin hyvää, mutta myös täyttävää. Ei liian makeaa. Äiskän asteikolla ensiluokkaista syötävää.

Спасибо Анна.

Торт "жопа негра" (можешь выбрать более политкорректное название)

1. 250г. сметаны, 1 ложка соды, чашка сахарного песка, немного соли, ваниль, примерно 2 стакана муки  - замесить тесто, разделить на 2 комка.
2. То же самое + примерно 3 столовые ложки какао, замесить разделить на 2 комка.
3. Раскатать комки на 4 коржа.
4. Выложить коржи разного цвета послойно.
5. Последний  корж (без сметаны) полить шоколадной помадой, так, чтобы залило бока.

Каждый слой, кроме последнего - промазать сметаной.

Помада: 9 чайных ложек сахара, 3 столовые ложки какао, примерно 8 чайных ложек молока или сметаны, добавить 150-200гр. сливочного масла, мешать 2-3 минуты (до кипения не доводить, но сливочное масло должно растаять).
Залить этим торт.

Приятного аппетита, целую, Аня