Verbaalirosollia

Anteeksi vain rakkaat blogini lukijat. Tämä lomalaisen elämä on vähän poukkoilevaa, joten aina ei ole ehtinyt kirjoittelemaan näitä päivityksiä. Aiheita kylläkin kertyy koko ajan lisää, vaikkeivät aina niin suoraan ruuan laittoon liitykään. Niinkuin nyt tälläkin viikolla: olen touhunnut mahottoman paljon tekemättömiä kotitöitä ja laittanut paikkoja talvikuntoon. Olen tehnyt löytöretkeä itseeni, maalannut olohuoneen lattiaa... Ja välillä vähän juopotellut! Tai riidellyt Marin kaverin äidin kanssa. Tänään sitten pohdin, että mistä kirjoittaa, ja totesin tekstistä tulevan vähän pitkähkö sekä aiheiltaan aikamoista sillisalaattia eli rosollia.

Tämän loman aikana olen oikeastaan ensimmäistä kertaa joutunut tekemään tiliä itseni kanssa tästä elämäntilanteesta. Vähän pyrkii kapinahenki valtaamaan. Ajoittain tunnen olevani vankina omassa elämässäni. Itse pystyisi ja haluaisi vielä vaikka mitä, mutta sairaan puolison kanssa kaikki on niin helvetin hankalaa, että tulee nostettua kädet pystyyn. Tuolla viimeviikon reissullakin monasti tuumailin, että voi kun voisin Äiskän kanssa jakaa näitä fiiliksiä. Ja ensimmäistä kertaa meillä jopa olisi matkusteluun aina silloin tällöin varaakin. Mutta lähteä kahdestaan Äiskän kanssa pidemmälle reissulle, tuntuu vielä kahdestakin syystä turhan hankalalta. Toisaalta se on se työläys. Jos joskus tulee lähdettyä, niin enemmänkin se on sitä, että haluaa tarjota Äiskälle elämyksiä. Itse ei kovin voi lomasta puhua. Ja toinen syy on se, että lasten kanssa on vasta kehittymässä sellainen luottamus, että uskaltaisin jättää vaikkapa viikoksi keskenään.

Sitten on tämä parisuhde. Nuorena riitti kun sai leikkiä Singerin ompelukonetta. Koen, että nykyään sillä ei niin ole väliä. Nuorena ihmetteli, kun tytöt sanoi, että pitäisi olla vähän tunnettakin pelissä. Nyt tuntuu, että se tunne onkin suurin osa yhteiseloa. Mutta kun sekään ei voi olla yksinkertaista. Rakastamme Äiskän kanssa toisiamme tosi paljon ja rakkaudessamme on sitä tunnettakin. Mutta kun minä ja vain minä olen koko ajan se vahva astia. Viime aikoina olen hyvin selkeästi tuntenut, kuinka kaipaan tasavertaista läheisyyttä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Niitä vain ei voi marketista ostaa. Tasavertaisen keskustelukumppanin osaa lapset alkavat jo jossain määrin paikkaamaan. Koen, että tällaisessa tilanteessa on hyväksi, jos tuntee itsensä ja on sinut itsensä kanssa. Mutta eiköhän se tästä. 

Niin tuosta mainitsemastani juopottelusta. En ole edes harkinnut siitä ratkaisua. Tässä vain on sattunut muutama sellainen tilaisuus, jossa on ollut mahdollisuus joutua juovuksiin. Oitis olen tilaisuudet hyödyntänyt, sillä 48 viikkoa vuodessa joudun moisista tapahtumista kieltäytymään. Ihan kaikista juopotteluista ei onneksi ole tullut paha mieli. Sekin on jännä, että miksi. Minä menen vaikka naapuriin istumaan ja siinä sitten otetaan muutamat kopsut sillä seurauksella, että tulen tien leveyttä mitaten kotiin. Kyllä minä saan niin tehdä ja joku voisi sanoa, että olen sen ansainnutkin! Mutta aamulla minulla on paha mieli. Paha mieli siitä, että minulla oli ihan mukavaa?! Kyllä tämä miehenkin logiikka on joskus vähän mutkikasta, jos on usein naisenkin.

Mutta nyt mennään takaisin ruokaan. Eilen en ehtinyt kirjoittaa, vaikka söimmekin. Söimme riisipuuroa ja juolukkakiisseliä. Älkää jääkö syömään niitä juolukoita, tulee pää kipeäksi. Näin meitä opetettiin lapsena. Vieläpä kerrottiin marjan olevan lievästi myrkyllinen. Mutta eihän se näin ole. Pää tuli kipeäksi, koska juolukat kasvavat lähes poikkeuksetta paikoilla, joissa kasvaa myös paljon suopursuja, joiden voimakas tuoksu voi tosiaan aiheuttaa pääkipua. Metlan sieni- ja marja-asiantuntija Kauko Salon mukaan Venäjällä juolukkaa käytetään paljon. Etsin netistä venäläisiä juolukkareseptejä ja totesin sitä käytettävän aivan samoihin paikkoihin kuin mustikkaakin. Salo toki varoitteli, että ei kuitenkaan tule hyvä, jos sotkee juolukan ja mustikan yhteen. Juolukkakiisselin (tai oikeastaan se oli juolukkakeitto tai soppa niinkuin meilläpäin sanotaan) keitin aivan samoin kuin mustikkaversionkin. Keitettynä juolukka on vain siellä kattilassa niin ruma marja, että siivilöin kuoret pois. Kolmen litran kattila tyhjeni päivässä eli hyvää oli.

Tänään sitten syötiin perunoita ja 

Pesosen parempaa jauhelihakastiketta

3 sipulia silputtuna

öljyä

1 rkl hunajaa

400 g jauhelihaa

3 rkl vehnäjauhoja

vettä

1 tl suolaa

1 tl timjamia

1 tl rakuunaa

Kuullota silputut sipulit öljyssä. Lisää jauheliha ja hunaja. Paista kunnes jauheliha alkaa olla kokonaan ruskistunut. Lisää koko ajan sekoitellen jauhot. Seuraavaksi vettä. Tavoiteltu kastikkeen sakeusaste määrittää veden määrän. Ja lopuksi mausteet. 

Äänin 3 - 0 hirmu hyvää. Kuvia ei ehtinyt ottaa, kun oli kiire vetää Osmocolorit olkkarin lattiaan. Muuten hyvä, mutta ei taida ehtiä kuivumaan ennen nukkumaanmenoaikaa niin paljoa, että pääsisin makuuhuoneeseen. Voi hitsi!

Astianpesukone ja ruuanlaitto

90-luku asuttiin Äiskän kanssa Varkaudessa Kirsikkatiellä. Tutustuin myös silloin Varkaudessa vaikuttaneeseen keittiömestariin. Kerran sitten kerroin, kuinka olin laittanut ruuaksi broileria reseptillä, jonka esittelin tekstissä Showtemppu. Naureskelin vielä, kuinka hyvä ohjelmanumero broilerin valmistus on. No keittiömestari siihen, että tuohan on itse asiassa variaatio Pekingin ankasta, mutta jos hyvän ohjelmanumeron haluat, niin tee kalaa astianpesukoneessa. Kala nimittäin kypsyy reilussa 60 asteessa, ja 65 asteen ohjelman aika riittää kypsentämään pienehkön kalan. Amerikkalainen Sheila Nickerson on kuulemma reseptin kehittänyt 70-luvulla ja se on ensimmäisen kerran julkaistu keittokirjassa nimeltä Bear soup and Salmon Mousse. Parikymmentä vuotta resepti on kulkenut muistissani kokeilua odotellen, ja nyt tuli sitten aika oikeasti kokeilla toimivuus. Terkkuja mestarille sinne yläilmaisiin ja muille tänne vähän alemmas.

Kalaa astianpesukoneessa keittiömestarin tapaan

0,5 - 1 kg kalaa (minulla oli 1,1 kg:n pala lohta, ja oli ihan siinä ja siinä, että tuli kypsäksi. Pienempi pala toimii varmasti paremmin.)

kalan mausteet oman maun mukaan (minä laitoin suolaa, tilliä ja amerikkalaista lihan grillauskastiketta tuomaan savun makua - grillikastikkeen olisi joutanut heittää pois.)

Mausta kala mieleiseksesi. Laita se ensin yhteen uunipaistopussiin ja sulje pussi hyvin. Seuraavaksi paistopussi kaloineen kinkkupussiin ja pussin suu hyvin kiinni. Tyhjennä astianpesukone. Laita kala koneen ylä- tai alakoriin, kumpaan nyt paremmin sattuu asettumaan. Ja sitten ei muuta kuin kone pyörimään - ilman pesuaineita! 65 asteen ohjelma riittänee. Minä tosin löysin koneestani 70 - 80 asteen ohjelman, jota käytin.

Hyvin meni. Kala kypsyi juuri ja juuri. Sellainen 600 - 700 gramman pala olisi tullut vielä parempi. Äänin 3 - 1 hyvää. Marin kaveri, joka tykkää yleensäkin kalasta, piti jopa erinomaisena. Koska kala ei koko valmistuksen aikana ollut hirmuisen kuuma, se myös jäähtyi tosi nopeasti. Joten lisäkkeet kannattaa passata valmiiksi sekunnilleen samalle hetkelle, kun ohjelma loppuu. Keittiömestarin sanoja lainaten: ohjelmanumero, joka tuottaa syötävää ruokaa. Ei muuta.

Ja sama juttu videona. Alussa meni vähän säheltämiseksi kameran kanssa, joten tässä filmissä kala on jo koneessa. Periaate kuitenkin käy selville.

Kun ohjelma on pyörähtänyt läpi, kala pois koneesta ja syömään!

Kilpailu

Keittolautasen kuvan etsintä facebook-profiilistani oli minulle opettavainen. Tällaista kisaa järjestäessä on syytä pohtia, kuinka pelitilanne saadaan kestämään piilossa. Nyt tämä minun järjestely aiheutti sen, että ensimmäisen profiilin löytäjän jälkeen kaikki lukijat tiesivät tilanteen, ja hakuinto jossain määrin laimeni. Ei onneksi kuollut kokonaan.

Toisaalta kisa opetti minulle konkreettisesti, kuinka vähällä informaatiolla meistä löydetään tosi paljon tietoja. Minä nyt olen tietoisesti ollut elämässäni avoin ja täällä blogissakin täysin tietoisesti kertonut yksityiskohtia identiteetistäni, vaikka nimimerkillä kirjoitankin. Mutta kuinka paljon meistä onkaan täällä bittiavaruudessa ihmisten vapaasti saatavilla sellaista tietoa, jota emme oikeastaan olisi kovinkaan innokkaita kaikille jakamaan? Ajatellaanpa aina ensin, ja sitten vasta avaudutaan netissä!

Palkinnot pakkausta odottelemassa.

Ensimmäisenä keittolautasen löysi kompastelua -blogin Salla ja hyvänä kakkosen Pirhosen Ilkan facebook-sivujen keittolautasta ehti ihastelemaan ystävämme Salix, jonka blogi löytyy käsittääkseni täältä. Sallalle lähtee tuohinen teepurkki ja Salixille pussillinen teen kaltaista ruusun terälehtijuomaa, jahka Salix ilmoittaa mihin sen lähetän. Kiitos kaikille osallistuneille.

Takki tyhjä

Reissu on heitetty. Oli aikalailla mahtava kokemus. Kotiin tulin torstaina jo hyvissä ajoin, mutta unet jäivät kuitenkin melko vähiin. Perjantaina olin sitten luvannut Marille tehdä synttäribilevieraille safkat, syödä nuorten kanssa ja poistua paikalta ja palata vasta puoli kolmelta aamuyöstä. No tänään sitten olen ollutkin kuin keitetty makaroni. Ei yhtä kalpea, mutta kauttaaltaan yhtä vetelä.

Blogitekstit hakevat vielä alkuaan. Ehkä huomenna tai maanantaina alkaa taas tulla jotakin. Sitä ennen pidetään pieni kilpailu:

Kirjoitan Iskänä, mutta olen näiden juttujen tiimoilta pala kerrallaan paljastanut myös oikean hekilöllisyyteni. Osa lukijoista tuntee minut tämän blogin ulkopuolella, he voivat unohtaa kilpailun (sama koskee myös Laalia ja Aili Inkeliä ja muita joille olen jossain vaiheessa blogikeskusteluja paljastanut suoraan henkilöllisyyteni), mutta muiden osalta kisa menee näin:

Minulla on omalla oikealla nimelläni julkinen facebook-profiili. Julkinen tarkoittaa sitä, että kuka tahansa, kellä on facebook-tili, voi käydä katsomassa ja kommentoimassa kuviani. Tämän jutun lopussa on kuva seljanka-annoksesta, jonka söin Itä-Karjalan retkelläni. Sama kuva löytyy myös facebook-sivuiltani. Käy katsomassa kuvatekstistä, missä se on nautittu. Löytämäsi vastauksen voit kirjoittaa facebookin kommentteihin tai lähettää sähköpostilla cooking.snowman@gmail.com osoitteeseen. Ensimmäinen kommentin ja ensimmäinen sähköpostin lähettäjä saa yhteystietonsa lähettämällä jonkin Venäjä-aiheisen palkinnon. Nimimerkillä esiintyvien oikeaa henkilöllisyyttä en tietenkään paljasta.

Seljankaa, mutta missä?

Ja kommentoi nyt joka tapauksessa jotakin, jos löydät tuon kupin kuvan.

Lähtökuopissa

Äiskä Kuopiossa. Mukava oli viedä, sillä ensimmäistä kertaa Äiskä selkeästi ilmaisi vetävänsä roolia "miks pittää lähtee, siel on rankkaa". Aikamoinen humoristi. Vedätti minua kaksi vuotta. Lapsille on laki luettu. Uskallan jättää keskenään kotiin ja luotan, että kaikki menee putkeen. Mennessä nähdään. Sauna lämpiämässä. Tavaroiden pakkaus eli pyörän lastaus menossa. Ja mielessä ikävä Äiskää sekä syyllisyys siitä, että minulla on tavoitteena viettää hauska ja ikimuistoinen pyhätön viikko Itä-Karjalan kylissä. Eli huomenaamulla starttaan ja palaan matkalta viimeistään torstaina. Jos hotelleissa on nettiyhteyksiä käytettävissä, kertoilen matkan etenemisestä, muuten olen hiljaa.

Kaiken touhuamisen välissä piti yhdessä Juniorin kanssa (Juniori muuten totesi syödessä, että oikeastaan ihan mukava välillä olla kotonakin päiviä ja iltoja) pyöräyttää yllättävän hyvän makuinen

tonnikalarisotto (kolmelle) 

5 dl keitettyä basmatiriisiä (noin 1,5 dl keittämätöntä)

purjo

2 valkosipulin kynttä

2 rkl öljyä

0,5 dl kapriksia

nippu tilliä

10 aurinkokuivattua tomaattia

2 prk tonnikalaa

1 tl suolaa

Suikaloi purjo ja silppua valkosipuli. Kuullota öljyssä. Lisää kaprikset ja silppua tilli sekaan. Seuraavaksi kaada joukkoon keitetty riisi. Suikaloi tomaatit ja valuta tonnikala. Lisää molemmat pannulle ja mausta suolalla. Kuumenna. Tarjoile.

Äänin 2 - 0 helvatun hyvää. Katotaan mitä Mari tuumaa, kun lämmittää oman annoksensa mikrossa.

18 v.

Olipahan oikein mukava päivä. Juniori tuli eilen illalla kotiin Moskovasta. Omien toilailuiden muistelu sai aikaan Iskän pehmenemisen: mopo viikon pois käytöstä ja viikko arestia, josta viisi päivää ilman valvontaa. Mutta päivä oli mukava enemmänkin sen takia, että perheeseen melkein tuli yksi aikuinen lisää. Tänään nimittäin juhlittiin Marin 18-vuotissynttäreitä. Oikeasti ne ovat vasta ensi viikolla, mutta haluttiin pitää kahvikestit jo tänään, että Äiskäkin pääsee mukaan juhlaan. Kakkua en ryhtynyt itse leipomaan, sillä olemme sen aikaa, minkä olemme Joensuussa asuneet, ostaneet täytekakut Visiitistä. Tuula tekee Visiitissä kaupungin parhaat kakut, ainakin jos Iskän arviointikykyyn luotetaan. Eikä pettänyt tälläkään kertaa.

Kun vieraat olivat lähteneet, piti hirmuisella kiireellä veivata

uunigratiini 

5 isoa perunaa kuorittuna ja silputtuna

1 iso sipuli kuorittuna ja silputtuna

5 dl lihalientä

1 rkl oreganoa

400 g jauhelihaa ruskistettuna

300 g kukkakaalia

300 g parsakaalia

Juustoraastetta (minulla oli edelleen sitä mozzarellaa jääkaapissa, mutta uskon sulatejuustoa lukuunottamatta muidenkin juustojen kelpaavan.)

Kaada lihaliemi uunivuokaan. Lisää peruna- ja sipulisuikaleet sekä oregano. Sekoita. Seuraavaksi ruskistettu jauheliha. Älä sekoita. Ja lopuksi pinnalle kukkakaalia ja parsakaalia pilkottuna sopivan kokoisiksi palasiksi. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin tunti. Ota vuoka pois uunista ja ripottele juustoraastetta pinnalle. Ja vuoka vielä kymmeneksi minuutiksi takaisin uuniin. Tarjoile.

Äänin 4 - 0 ihan hyvää. Äiskältä kolmonen. Oli se ihan hyvää, mutta ei mikään tajunnan räjäyttävä makuelämys. Eli Äiskän kanssa samaa mieltä.

Vähän alkaa lomafiilikset painamaan pintaan. Niin paljon kaikkea muistettavaa ja touhuttavaa Äiskän kuntolomalle lähdön alla, että kuva unohtui ottamatta.