tiistai 10. tammikuuta 2012

Laiskuuden positiiviset vaikutukset

Jouluaaton aattona erinäisten tässä erittelemättömien tapahtumien seurauksena Juniori menetti moponsa käyttöoikeuden puoleksi vuodeksi. Samoin kevarikortin hankkiminen siirtyi. Alkoi polkupyöräaika. Sitä kesti kuitenkin vain viikon verran, sillä laiskuuttaan ei laittanut pyörää lukkoon ja joku varasti sen. Alkoi jalkamiesaika. Meiltä on kolme kilometriä keskustaan. Ei olekaan poika enää joka ilta syömisen jälkeen hyökkäämässä keskustaan kavereiden luo. Viihtyy ihan kohtuullisesti kotonakin. Ja aamulla nousee melkoisen reippaana ajoissa ylös, kun tietää pääsevänsä kyydissäni kouluun. Ja muutenkin asioiden hoito on ollut yllättävän asiallista. Ei enää ihan kaikkkeen tule sukupuolielimiä vastaukseksi. Asiallisuuteen lienee vaikuttanut osaltaan sekin, että lupasin asiallisen käytöksen lyhentävän mahdollisesti takavarikkoaikaa ja aikaistavan ajokouluun pääsemistä. Viidenkympin fillarinkin saatan jossain vaiheessa kevättä ostaa, jos koukkuilu loppuu. Ja on muuten koukkuilu vähentynyt dramaattisesti! Jos tämän tiesin, niin tiedä mitä olisin keksinyt!

Ei kuitenkaan niin paljon hyvää mieltä tuonut, että syömättä olisi pärjätty. Kesällä lehdet ovat väärällään kaikenlaisia grillausohjeita. Talvellakin voi grillata, mutta jotenkin ei tänään huvittanut. Vähän muokkasin vanhaa grilliruokareseptiä ja sain aikaiseksi

Kasvismakkarapannun neljälle 

10 kirsikkatomaattia
2 sipulia
1 punasipuli
pätkä purjoa
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
pieni kesäkurpitsa
400 g krakovanmakkaroita
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl kuivattuja yrttejä (kaapistani löytyi persiljaa, ruohosipulia, basilikaa, oreganoa, minttua ja timjamia. 1 tl kutakin)
1 dl ketsuppia
1 rkl piparjuuritahnaa


Laita öljy pannulle ja yrttikokteili kaveriksi. Levy keskiteholle. Silppua joukkoon ensin sipulit, punasipuli ja purjo. Sitten paprikat ja kesäkurpitsa. Halkaise tomaatit kahtia ja lisää pannulle. Muista toki aina välillä käännelle. Lopuksi pätki makkarat ja pane pannulle lämpiämään. Kun kasvikset ovat hieman pehmenneet ja makkarat lämmenneet, on ruoka valmis tarjoiltavaksi. Sekoita ketsuppi ja piparjuuritahna kastikkeeksi.

Syötiin hartaan hiljaisuuden vallitessa. Ihan hyvää minusta. Suuntuntuma vain oli jollain tapaa "limainen" vaikka maku olikin ihan hyvä. Antaisi viitteitä, ettei ole sellainen mikrossa lämmitettävä eväs. Juniori totesi, että ihan hyvää, mikä taas tarkoittaa, että nälkäänsä syöhän tätä. Äiskä rankeerasi asteikollaan kolmoseen. Kysyttäessä ilmoitti, että ei ollut hyvää. No, aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta.

Suolaa ei sitten oikeasti tarvitse. Makkaroissa ja ketsupissa on riittävästi.

7 kommenttia:

  1. Karmea kohtalo Juniorilla, huh sentään. Oppia tulee ihan konkreettisesti kantapään kautta. Jää varmasti muistiin, ja jos ei jää niin sitten on ymmärryksessä vikaa. Niin kerta (= piste oulunseutulaisittain). Empatiseeraan silti..

    Eilisen reseptistä kysymys: mitä tarkoitat punapippurilla?
    Kasvismakkarapannusta saattoi purjo tehdä "limaisen". Sillä tuppaa olemaan liian lyhyellä tai miedolla kypsennyksellä semmoinen olemus. Ketsuppi ja piparjuuritahna kastikkeena menee muistilistalleni ehdottomasti.

    VastaaPoista
  2. Kukin kohtalonsa tienaa, kävis vanha sananparsi tässä Junnun kohdallakin :) kyllä se elämä monessa kohdin opettaa kantapäiden kautta, ihan konkreettisesti. Kyllä sulla on pääsiäisen aikaan jo kiltti poika siellä :)))

    VastaaPoista
  3. Siperia opettaa.

    Punapippuri esiintyy usein venäläisissä resepteissä (krasny perets красный перец). Tarkoittaa samaa kuin meillä chili. Käytän aina näissä yhteyksissä sellaista Chili Explosion -sekoitusta, kuivattua chiliä ja paprikaa.

    Suomen kielellä olisi oikeampaa käyttää nimitystä chili, mutta kun en käännä itselleni näitä reseptejä, niin välillä saattaa joku tavara jäädä päähän venäläisellä nimellään. Kuten nyt tällä kertaa tuo chili.

    VastaaPoista
  4. Som man bäddar får man ligga (niin kun petaa saa nuukua/maata) ja totuus on se, että joskus on vain niin että Siperia opettaa parhaiten.

    Mutta mitä tarkoittaa "koukkuilu"?

    VastaaPoista
  5. Koukkuilulla tarkoitan kaikenlaista sovittujen sääntöjen rikkomista tai kiertämistä, velvollisuuksien välttelyä, epäasiallista kielenkäyttöä jne. Eli sitä murrosikäisen peruskäyttäytymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä makkara ei ole kenenkään lihaa, nyt minullekin maistuu:) Tai siis onhan se ja vielä teurasjätettä, mutta valehtelen itselleni että saan edes joskus syödä:)

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.