perjantai 27. tammikuuta 2012

Ihana pakkanen - grilliherkkuja

On se tämä omakotitalossa asuvan murrosikäisen pojan isän elämä ristiriitaista. Omakotitalossa asuja toivoo, että talvi jatkuisi lauhana. Tämä talvi on ollut niin lauha, että energiansäästö on ollut todennäköisesti merkittävä. Talonomistaja iloitsee, mutta samaan aikaan isä toivoo, että tulisi kovat pakkaset. Tällä viikolla on toisenkin kerran ollut pinnalla kysymys, että iskä lähdetkö viemään keskustaan. Ja Iskä perustelee, että mopo on perustellusta syystä puoli vuotta parkissa ja fillari varastettu, kun ei ole viitsitty lukita. Molemmat uskomatonta piittaamattomuutta. Ei huvita. Mene kävelemällä. Vielä tammikuun alkupuolella keskustelu aiheutti kiukunpuuskan Juniorissa. Nyt ei aiheuta. Pelailee useimmiten kiltisti kotona. Luistelemaan olen vienyt ja todennut, että pojat tosiaan tykkäävät luistella. Mutta pakkaseen takaisin; minkä kylmempi, sen varmemmin Juniori istuu kotona. Pakkaskävely ei kiinnosta. Sopii minulle.

Tänään grillattiin. Tosin ainoastaan uunin grillissä, mutta kuitenkin. Listalla oli

souvlaki

700 g karjalanpaistilihoja (ohje sanoi, että lammasta tai porsasta)
5 punasipulia
1 punainen paprika
oliiviöljyä
sitruunamehua
4 valkosipulin kynttä
2 rkl kuivattua oreganoa
2 tl kuivattua timjamia
suolaa n. 1 tl
rouhittua mustapippuria

Sekoita öljy, noin kahden sitruunan mehua vastaava määrä sitruunamehua, valkosipuli, yrtit ja mausteet. Lisää liha marinaadiin ja pane jääkaappiin kannelliseen astiaan valmistusta edeltävänä iltana. Sekoita aina muistaessasi. 

Lohko punasipulit ja leikkele paprika sopivankokoisiksi palasiksi. 

Nosta lihat pois marinadista, pistele ne vartaisiin vuorotellen paprikan ja sipulin kanssa. 

Kypsennä vartaat kuumassa uunissa tai grillissä kypsiksi. Kääntele välillä ja sivele aina kääntämisen yhteydessä marinadilla. Meidän uunin grillivastuksella kypsentämiseen meni puolisen tuntia.

Tarjoile vihreän salaatin ja vaikkapa makaronin kera. 

Hyvää paitsi sipulit äänin 4 - 0. Äiskäkin antoi asteikollaan nuukan kakkosen. Alkaa koulutus tehdä tehtävänsä. Juniori nimittäin totesi, että tähän pitäisi olla nyt sitä minttuhyytelöä. Ja toden totta: meillä syödään lampaan kera usein minttuhyytelöä, ja koska mausteet olivat lampaan mausteita, olisi minttu sattunut kuin nyrkki silmään.

4 kommenttia:

  1. Miten mautonta ruoka onkaan ilman sipulia. Toki ymmärrän sen että kaikki ei tykkää. En minäkään ennen mutta jossakin vaiheessa sitä vaan tajus että tästä ruuasta puuttuu se tietty jokin jos siinä ei sitä sipulia ole.
    Joskus ihan kiukuttaa kun velipoika ei syö sipulia (ei kuulemma sovi hänen vatsalleen :D ) ja kun vanhan äitini tykönä kylässä ja syömässä porukalla ollaan niin äiti keittelee AINA ruuan sen nuorimmaisen mieltymysten mukaan eli mun velipoikani ja sipulitta se ruoka menee.
    Minä taas olen sitä mieltä että jos ei kelpaa niin olkoon hemmetti syömättä :DDDD
    -Irmeliina-

    VastaaPoista
  2. Yleisesti ottaen ollaan sipulista aivan samaa mieltä. Minä käytän tosi paljon sipulia, mutta tässä kohtaa ei kolahtanut.

    Lapset ovat tottuneet syömään hyvin monenlaista ruokaa, kun olen tehnyt periaatteella "jos ei kelpaa, niin olkoon syömättä".

    VastaaPoista
  3. Saitko ihan oikeasti noin lyhyessä ajassa karjalanpaistilihat grillivastuksella kypsäksi?? Kokeilin vuosia sitten (kesällä) muurikalla samaisia vartaita eikä siitä tullut tunnissakaan kypsää, vaikka alla oli tosi kova tuli koko ajan ja kääntelin ahkerasti.
    Grillivastusten käytöstä tyhmä kysymys, että miten ne saa pysymään päällä koko ajan? Mun uunissa ne sammuu heti, kun lämpötila-asetus on saavutettu eli uuni on lämmin. Grillaa siinä sitten jotain, pöh.

    VastaaPoista
  4. Sipuli tosiaan aiheuttaa ilmavaivoja ja se on kiusallista. Kuitenkin tykkään sipulista aivan älyttömästi. Sit vaan täytyy sietää vaivat. Jäätelökin on hyvää, välttelen sen syömistä kyllä ihmisten ilmoilla, eli kotona vaan sitäkin enemmän. ;) Ja löytyyhän sitä laktoositontakin. Se on kurjaa, kun on ns. herkkä vatsa, täytyy vältellä kaikkea hyvää. Ruisleipää, omenoita jne.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.