maanantai 30. syyskuuta 2013

Kiinni ottoa

Ei tahdo Iskä kestää millään tässä terveen tahdissa mukana. Yllättävän nopeasti muuten laitostuu. Viikko sitten kun olin edellisenä päivänä kotiutunut, istuin aamulla sohvalla ja odotin aamupalaa! Ei tuonut kukaan. Itse piti käydä tekemässä. No nyt on tullut tehtyä jo kaikenlaista. Kuten eilen taisin jo kertoakin, meni viime viikko enemmänkin Äiskän avustajan tekemien ruokien turvin läpi. Viikonloppuna sen sijaan tuli harrastettua ihan oikeaa kokkailua. Joskus alkuvuodesta laitoin spätzlelaatikkoa työkaverin antaman ohjeen mukaan. Nyt kehitin sitä hieman omaan makuuni sopivammaksi.

Jauheliha-spätzlelaatikko

500 g tuorespätzleä (Lidlistä ainakin saa)
1 sipuli 
5 cm purjoa
400 g jauhelihaa
suolaa, mustapippurirouhetta
250 g hapankaalia
200 g mozarellaraastetta
margariinia

Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Voitele uuninkestävä vuoka. Pane spätzlet vuokaan. Ruskista jauheliha paistinpannulla ja mausta se suolalla ja mustapippurilla. Sekoita spätzlen joukkoon. Silppua sipuli ja purjo ja kuullota ne pannulla. Lisää vuokaan. Kuumenna myös hapankaali pannulla ja sekoita se muiden joukkoon. Viimeksi sekoita vuokaan puolet mozarellaraasteesta. Loput mozarella ripottele vuoan pinnalle. Kypsennä uunissa kunnes pinnalla oleva juusto alkaa olla kauniin ruskeaa. Tarjoile.



Tosi hyvää äänin 2 - 1. Minä ja Juniori tykättiin. Äiskällä on ollut sairaalasta tuloni jälkeen jännä vaihde päällä. Kaikki vähänkään oudompi ruoka on lähtökohtaisesti pahaa, vaikkei olisi vielä edes maistellut. Nyt huvitti seurata, kun ruoka ilmiselvästi oli ihan kelvollista perusruokaa (jonka Äiskä myöhemmin myönsikin), mutta luonto ei antanut periksi myöntää asiaa ihan heti.

PS. Kesän hauskin viljelytuttavuus oli suippotomaatti. Näitä kasvatetaan ensi kesänä enemmän ja jotain muuta jätetään pois. Nyt jäi sato pienehköksi, kun erinäisistä syistä en ehtinyt alkukesästä paneutumaan asiaan riittävästi. Eli olin motskarireissulla Venäjällä ja meinasivat tukehtua liian veden takia.


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Ravintolapäivä 18.8.

Olen edelleen tyytyväinen siihen, että aikoinaan ryhdyin harrastamaan ruuanlaittoa. Nytkin on saanut heti sairaalasta palattua aloittaa harrastamisen. On ollut suorastaan pakottava tarve harrastaa. Joku muu harrastus olisi vaatinut huomattavasti pidemmän toipumisajan. Kieltämättä menneellä viikolla on pitänyt mennä siitä ali, missä aita on ollut korkeimmalla. Eli Äiskän avustaja on tehnyt hyvää ruokaa päivällä sen verran paljon, että minulle on jäänyt vain illalla lämmittäminen. Paitsi nyt viikonloppuna piti jo jotain tehdä itsekin. Lupasin ensimmäisen postauksen käsittelevän sairaalaruokaa, mutta en ole vielä saanut audienssia sairaalan keittiöön, joten käsitellään ennen sairastumistani vietetty ravintolapäivä pois roikkumasta.

Ravintolapäiväähän vietettiin 18.8. sunnuntaina. Minä kokkailin kanashavermoja. Shaverma on kotoisin Lähi-Idän alueelta. Venäjälle lienee tullut Armeniasta. Pietarissa ja sen vaikutuspiirissä puhutaan shavermasta, muualla Venäjällä shaurmasta. Ruokana shaverma on yksinkertaista pikaruokaa: lavash-leivän sisään pyöräytetään salaattia ja lihaa - lammasta, sikaa, kanaa, ja kastiketta päälle. Minä päädyin valmistamaan kanashavermoja. Ja kun en saanut mistään lavashia, niin korvasin sen paksummilla taco wrapeilla. Lavashia ei tarvitse lämmittää, mutta wrapit maistuivat paremmilta, kun ne lämmitti kevyesti.

Iskän kanashavermat

800 g maustamattomia kanasuikaleita
suolaa, mustapippurirouhetta
4 kpl taco wrapeja tai lavash-leipää
300 g kaalia
1 tomaatti
1 tuore kurkku
1 paprika
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
6 rkl ketsuppia
6 rkl majoneesia

Sekoita silpuksi leikatuista kaalista, kurkusta, paprikasta ja sipulista salaatti. Murskaa valkosipulin kynnet ja sekoita ne ketsupin ja majoneesin kanssa kastikkeeksi. Ruskista kanasuikaleet ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Lämmitä wrappi kevyesti. Laita sen päälle salaattia, hieman kastiketta ja lopuksi kanaa. Käännä itseäsi vasten oleva wrapin reuna sisään päin. Seuraavaksi käännä molemmat reunat sisään päin. Nyt annos kestään käsissä ja on valmis syötäväksi.

Suosituimmaksi kastikkeeksi osoittautui edellä kuvatusta versiosta chilillä terästetty kastike. Ravintolapäivään tein edellä olevan ohjeen mukaisia suhteita noudattaen satsin, johon meni noin kuusi kiloa kanaa. 



Oli tosi vaikeaa arvioida kävijöiden määrää etukäteen. Marin kakkuloita -blogin Marin kanssa arvelimme, että 25 kävijää on varma. Päätimme odottaa 50 kävijää ja varautua 60 kävijän mukaan. Loppujen lopuksi kävijöitä oli lähes sata, joista vajaa parikymmentä meni suoraan Marin jälkiruokaosastolle. Jälkiruuat riittivät hyvin. Niistä lienee Mari tehnyt blogiinsa oman postauksen. Shaverma-osastolla salaatti ja kastikkeet riittivät hyvin, mutta kanaa piti käydä välillä Siwasta ostamassa lisää. 

Kaikkinensa tosi mielenkiintoinen kokemus.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Iskä elpyy

Terveisiä kaikille blogin lukijoille täältä Pohjois-Karjalan keskussairaalasta. Ja kiitokset kaikille, jotka kommenteissa tai sähköpostitse lähettivät kannustavia viestejä tuon Marin postauksen jälkeen. Lämmitti mieltä myöhemmin, kun aloin tajuta toisaalta viestien määrän ja toisaalta tapahtuneen vakavuuden. Keuhkokuume olikin hieman normaalia ärhäkämpää lajia eli sairastaminen on nyt jatkunut reilun kuukauden. 

Tähän on helppo kommentoida, että sitä kun pitää vetää itsensä aivan piippuun, niin sitten tulee joku tauti, joka pysäyttää oikein kunnolla. Saattaahan tilanteessa himpun olla tuotakin, mutta en kuitenkaan täysin ole valmis ajatusta allekirjoittamaan. Alku on nimittäin huonon tuurin ja sattumien summa. Menin aivan muun syyn takia lääkäriin 20.8. tiistaina ja matkalla aloin tuntea oloni kuumeiseksi. Kuumeen lisäksi ei ollut mitään muita oireita, jotka olisi ollut mahdollista yhdistää keuhkokuumeeseen. Loppuviikko sairaslomaa, verikokeet ja antibioottikuuri. Asia sattui niin alkuvaiheeseen, että ei lääkäri enkä minä pystynyt arvioimaan asiaa keuhkokuumeeksi saatavilla olevan informaation pohjalta. Niinpä en ymmärtänyt myöskään suhtautua alle 38 asteessa pyörivään kuumeeseen riittävällä vakavuudella. 

Loppuviikosta tajusin, että lääkkeet eivät tehoa, mutta jotenkin en tajunnut vielä lähteä lääkäriin. Ajattelin vain, että viikonloppu tässä on kotona notkuttava kuitenkin. Ei tähän ketään tillalle saa. Ihan hölmösti näin jälkeen päin ajateltuna. Olisihan sitä voinut saada lääkkeen, joka olisi tehonnut paremmin. Olkoonkin, että nyt tiedän, että vaikka lääkäri olisi toisenlaisen antibiootinkin määrännyt, ei se olisi tehonnut. No siinä sitten Äiskän kanssa lepäiltiin ja katseltiin televisiota. Äiskä tuntui niin rakkaalta, kun omista vaivoistaan huolimatta ja välittämättä yritti hoitaa minua. Minä olin nähtävästi jo sen verran huonossa kunnossa, että en tajunnut hakeutua sairaalaan. Se minun olisi pitänyt kiireesti tehdä ja soittaa vaikka jollekin sukulaiselle tai tuttavalle, että tulkaa huolehtimaan Äiskästä. Mari oli omassa kodissaa 38,5 asteen kuumeessa!

Koitti maanantai. Äiskän avustaja komenti minut tilaamaan lääkäriajan työterveydestä. Aika järjestyi nopeasti, ja naiset lähtivät minua siellä käyttämään. Tulehdusarvo (CRP) yli 300. Ambulanssilla sairaalaan ja suoraan teholle. Ambulanssilla sairaalaan tulon jälkeen muistikuvani ovatkin hyvin pätkittäisiä. Bakteeriperäiseen keuhkokuumeeseen tepsii antibiootti ja muista syistä alkunsa saaneeseen kortisoni. Olin niin huonossa kunnossa, että lääkintä aloitettiin varman päälle molemmilla. Keskiviikkoiltaan saakka sinnittelin happinaamarilla. Tähän mennessä olin tajunnut myös tilanteen vakavuuden. Kutsuin läheiseni paikalle ja jaoin jokapäiväisissä käytännön toimissa tarvittavat vastuut ja kerroin niihin tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Äiskän avustajalle kerroin mistä löytyvät tunnusluvut ja annoin yhden pankkikortin, millä saa ostaa ruokaa, lääkkeitä Äiskälle ja bensaa autoon. Lopuksi pyysin lankomiestä huolehtimaan, että Äiskälle eli siskolleen tulisi hyvä elämä, jos minulle käy huonosti tässä taistelussa. 

Seuraava muistikuva on, kun seuraavana yönä lääkärit laittoivat minua hengityskoneeseen. Ei mitään tarkkaa, mutta yksittäisiä lauseita ja epämiellyttävä tunne nielussa. Käskyjä. Älä pure sitä letkua! Siihen jos tulee reikä, niin sinä tukehdut, jos tulee oksennus! Sitten ei mitään. Jälkeen päin olen kuullut, että hengityskoneessa ei enää tehot riittäneet. Olivat kääntäneet minut jollekin erikoispatjalle mahalleen, ja näin saaneet keuhkot hieman toimimaan. Seuraava vaihe olisi ollut kiidättää minut Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, jossa on kone, joka hapettaa veren kehon ulkopuolella. Tässä vaiheessa oli myös ilmoitettu omaisille, että tilanne on vakaa, mutta kriittinen. Varautukaa potilaan menehtymiseen. Vaan vielä ei ollut Iskän mittarissa kilometrit täynnä. Lääkkeet alkoivat pikkuhiljaa tehota ja keuhkot toimia.

Viikon koomassa olon jälkeen on seuraava oma muistikuvani, kun anestesialääkäri taputteli minua hereille kertoi mitä oli tapahtunut. Alkoi toipuminen. Viime viikonkolopun alla oltiin jo toiveikkaita kotiutumisestakin, mutta sitten tuli takapakki. Kuume uusi toisessa keuhkossa. Samalla saatiin myös diagnoosi kuumeen syystä: sisäsyntyinen keuhkokuume, johon tepsii vain ja ainoastaan kortisoni. No nyt on sitten taas viikko tervehdytty kortisonin voimalla, ja alan pikkuhiljaa tulla toimeen ilman happiviiksillä annettua lisähappea. Odottelen jo innolla päivää, jolloin tulen toimeen puhtaasti omilla keuhkoilla. Se nimittäin tarkoittaa, että olen tervehtynyt siinä määrin, että minut voidaan julistaa toipilaaksi ja pääsen kotiin. Tämä sairaalassa olo (nyt jo neljä viikkoa) alkaa syödä miestä.

Mies sen sijaan syö tajuttoman hyviä sairaalaruokia. Suunnitelmissa on, että seuraava varsinainen ruokapostaus ei koskisi minun kokkaamiani ruokia, vaan yritän tervehdyttyäni päästä tekemään jutun sairaalan keittiöstä. Hyvän ruuan tekijät ovat juttunsa ansainneet. Tänään söimme niin maukasta lihamakaronilaatikkoa, että ei tullut mieleenkään pyytää ketsuppia kaveriksi.

Lisäys 23.3.2015: Noin vuosi meni siihen, että olin henkisesti valmis julkaisemaan kirjoitukseni tuosta koko sairastumisprosessista kaikkine harhoineen. Tarina on julkaistu toisessa blogissani ja löytyy osoitteesta http://www.etlehti.fi/artikkeli/blogit/sinuaenjata/ensimmainen_vuosi_jatkoajalla .

tiistai 3. syyskuuta 2013

Iskä ei kokkaa

Hei!

Täällä kirjoittaa nyt Mari eli Iskän tyttö.
Päätettiin yhteistuumin Äiskän avustajan kanssa tehdä uusi päivitys, koskien sitä, miksei Iskä ole päivittänyt blogia.
Iskälle iski keuhkokuume ja hän on tällä hetkellä sairaalahoidossa. Eikä tässä nyt hetkeen pääse myöskään kokkailemaan. Ajateltiin valaista teille lukijoillekin asiaa, ettette luule että Iskä on lopettanut kokkailua.
Iskä jatkaa blogia, kunhan paranee.

Hyvää jatkoa ja kiitoksia lukijoille! :)