sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Johan oli päivä - vaihteeksi.

Eilen valitin pitkän viikonlopun tylsyyttä. Joku vielä eksyi nähtävästi tuolta Suomi24-keskusteluryhmistä (oli nimittäin siinä määrin viisasta tekstiä, että muualla en ole moista nähnyt) kommentoimaan. Vittuilin vähän aikaa takaisin ja sitten tänään poistin koko keskustelun. No tänään sitten otin ihan uuden alun. Noustiin normaaliin viikonloppuaikaan Äiskän kanssa ylös eli ysiltä. Pari tuntia siinä menee, että kaikki aamutoimet on Äiskän kanssa tehty. Aamupala, aamun lehti, aamupesulla käynti, pukeminen ja meikkaaminen sekä kaiken huippuna hiusten laitto. Osan Äiskä tekee jotakuinkin itsenäisesti, osassa taas tarvitsee paljonkin apua. Sitten kiireellä kämppä kuntoon. Kello olikin jo kaksitoista. Sammallahden lampurille olin luvannut, että tulkaa neljältä tappaiskeitolle. Oli aika aloittaa keiton teko, että neljäksi ehtii. Hetken pohdittuani tajusin keittoa tulevan niin paljon, että lisää syöjiä tarvitaan. Ei muuta kuin puhelin käteen. Appiukko lupasi tulla, emäntänsä ei kuulemma tykkää lampaasta. Myös vanhat perhetuttumme Ismo ja Merja lupasivat tulla. Eli kymmenen hengen porukka tuli nopeasti kasaan. Ei muuta kuin töihin.

Tappaiskeitto eli sisälmyssoppa (ja siasta valmistettuna sikasoppa)

Minä olen maalta kotoisin, vaikkakaan en niin sanotusti maalaistalosta. Vanhempani olivat puhtaasti teollisuustyöläisiä. Olen myös sen verran vanha, että muistan ajan, jolloin ei ollut pakastimia eikä jääkaappeja. Sähköhellat ja televisiot tekivät tuloaan. Samoin puhelin. Elettiin siis 60-lukua. Taloissa pidettiin yleisesti sikoja ja muuta karjaa. Kun sitten esimerkiksi sika syksyllä teurastettiin, laitettiin lihat suolaan odottamaan talvea, jolloin niitä vähän kerrassaan syötiin pois. Sisäelimiä ei voinut säilöä, vaan ne piti valmistaa kerralla ruuaksi. Meillä Etelä-Karjalassa verestä paistettiin verilettuja ja kielestä, maksasta, munuaisista, sydämestä ja keuhkoista valmistettiin sikasoppa tai sisälmyssoppa. Kun sitä keittoa tuli aika iso määrä kerralla, kutsuttiin naapurit ja sukulaiset rokalle eli keitolle. Siinä sitten illan hämyssä ukot maistelivat taskumateistaan ja vaihtoivat kokemuksia siitä, kuinka hyvin tällä kertaa oli siasta karva irronnut. Lamppujen valossa ulkona. Pienestä pojasta se oli jännittävää. Se oli sitä suvun ja naapuruston välistä ykseyttä. Ja sikasoppa ihan mahottoman hyvää. Savossa laittoivat kuulemma vertakin ja mykyjä keittoon, mutta ei meillä. Minulla ei ollut nyt sian sisäelimiä, mutta keiton voi ihan yhtä hyvin tehdä muunkin elukan osista. Minä tein lampaasta.

3 l vettä
1 sydän
1 kieli
1 maksa
2 munuaista
1 väliliha eli mahapaita
3 sipulia
3 porkkanaa
5 isoa perunaa
1 miehen nyrkin kokoinen lanttu
2 rkl suolaa (venäläinen puhdistamaton kalliosta louhittu suola on parasta keitoissa)
10 - 15 kokonaista maustepippuria
50 g voita
(keuhkoa en laittanut, kun ei ollut.)

Keitä vesi. Kuori sipulit ja silppua kiehuvaan veteen. Lisää veteen suola ja pippurit. Poista sydämestä ylimääräiset rasvat ja heitä kattilaan. Harjaa kieli puhtaaksi ja pane sekin kattilaan. Anna kiehua mahdollisimman pienellä teholla kaksi tuntia. Kun keitto on kiehunut noin tunnin, poista mahapaidasta kalvot. Suikaloi jäljelle jäänyt puhdas liha ja lisää se keitokseen. Kun kaksi tuntia on kulunut, nosta kieli ja sydän pois liemestä. Siirrä ne sivuun jäähtymään. Kuori porkkanat, perunat ja lanttu. Kuutioi ne sellaisiksi sentin kanttiinsa oleviksi kuutioiksi. Lisää keittoon. Kun sydän ja kieli ovat jäähtyneet sen verran, että niitä sietää käsitellä, kuutio sydän saman kokoisiksi palasiksi. Kuori kielestä nahka pois. Se onnistuu parhaiten pienellä hedelmäveitsellä aloittamalla sieltä kielen paksusta päästä aina nahkan reunasta vetämällä. Kuutioi myös kieli. Lisää sydän- ja kielikuutiot keittoon. Ota erilliseen kattilaan sen verran vettä, että munuaiset peittyvät. Kiehauta. Halkaise munuaiset, kun ovat jäähtyneet. Jos haluat, voit tässä vaiheessa poistaa sieltä keskeltä ne valkoiset kanavat. Minä halusin. Kuutio ja lisää keittoon. Munuaisten ryöppäys ei ole välttämätön, mutta miedontaa niiden makua, ja näin kelpaavat ronkelimmallekin. Poista maksasta kalvot ja kuutioi sekin samankokoisiksi kuutioiksi kuin kaikki muukin. Lisää keittoon. Keitä noin varttitunti. Kuori pintaan kertyvää vaahtoa pois niin paljon kuin katsot tarpeelliseksi. Se ei ole vaarallista, sillä se on vain jähmettynyttä valkuaista. Esteettisesti keitto on kuitenkin nätimpää ilman vaahtoa. Jos haluat, voit tässä vaiheessa heittää keittoon vielä voiköntin. Tuo hyvän viimeistelyn, mutta ei ole tarpeellinen. Tarkista porkkanoista ja perunoista kypsyys. Tarjoile ruisleivän ja voin kanssa. Margariini tai terveyslevitteet eivät kuulu tähän ruokaan.



Juniori jäi makuarvioinnissa tappiolle äänin 9 - 1. Ei tykännyt maksasta. Äiskän asteikolla meni kakkoseen. Ja Lampuri kertoi jälkeen päin, että ennakkoluulot olivat melkoiset sisäelimiä kohtaan, mutta kokeilu todellakin kannatti. Ja täytyy sanoa, että vuosikymmenet eivät olleet vieneet tämän ruuan hohtoa. Hyvvää olj.

PS. Keitto oli muuten valmis varttia vaille neljä. Viimeiset vieraat lähtivät iltakahdeksalta. Olipahan kiva päivä - vaihteeksi.

11 kommenttia:

  1. Huh, sanon minä, eläinrakas reppana joka olen myös maalta, enkä näköjään saa edes kärpästä hengiltä, muusta nyt puhumattakaan. Mutta reippaana tyttönä luin, sovitaanko ettei tartte ottaa kantaa?

    VastaaPoista
  2. Sanattomaksi vetää...ei oo meleko pahhaa tappaiskeitto! (Tarkottaa meillä päin että on taatusti hyvää :)

    Mustalesken kauhuksi sanon, että kaipaan lapsuuteni suurta herkkua, vasikan sorkista ym. "jäännöspaloista" tehtyä lihahyytelöä eli aladobia, tuttavallisemmin sylttyä. Raa'asti sanottuna kaikki syötiin, mikä liikkui. No, kissoja ja koiria ei tietenkään, eikä hiiriä eikä....:)

    VastaaPoista
  3. Oletkos mykyrokkaa kokeillut? Tai klimppisoppaa. Meidän mummo oli kotoisin Toivakasta Keski-Suomesta. Mummo teki klimppisoppaa Hollolassa, Hämeessä 1980-luvulla. Pappa lausahti siitä, että "minä kun luulin, ettei tuota olisi tarvinnut enää jatkosodan jälkeen syödä". Mummo oli luullut tehneensä arvostettua perinneruokaa, mutta Hollolassahan sitä ei vesi kielellä lusikoida.

    VastaaPoista
  4. Mykyrokkaa yritettiin tarjota minulle muutama vuosi sitten, kun pistäydyin asioilla erään kuopiolaisen ystävättäreni luona. Kieltäydyin kohteliaasti vedoten siihen, että en osaisi asianmukaisesti arvostaa ruokalajia. Selitykseni otettiin huumorilla vastaan.

    VastaaPoista
  5. Mustis: En minäkään sitä lammasta itse tappanut. Elä ota kantaa. Vanhan asuinkaupunkini Varkauden tietämillä sotkivat tappaiskeittoon tosiaan vielä niitä mykyjä ja vertakin. Siitäköhän johtuisi tuo antipatiasi?

    Aili Inkeli: monta kertaa vaan käy niin, että suu muuttuu, ja lapsuuden herkut eivät enää niin herkulta maistukaan, kun niitä pääse maistamaan.

    tuijas: ei ole tullut vastaan. "...asianmukaisesti arvostaa..." paras kuulemani kieltäytymisperuste.

    VastaaPoista
  6. Keski-suomen tyttönä minäkin muistan lapsuudesta-nuoruudesta tappaiskeiton, sitä en tosin muista että se olis lampaasta tehty. Muistan sen hajun :(
    Äitini 77v. tekee sitä edelleen nimipäivänänsä ja puoli kylää käy syömässä. Nyt tekee kyllä kaupan lihoista ja tarpeista.
    Jotain mykysoppaa teki aikoinaan pohojalaanen vuokraisäntä, haju siinäkin karmea... eikö siinä ole jotenkin ne mykyt veren ja jauhojen sekoitusta? tai tuollainen on jotenkin siitä mieleeni jäänyt. Pahalle haisi, enkä voinut syödä kuin vähän lientä.
    Verilettuja meillä on aina tehty lapsuudessa ja nuoruudessa, äiti teki vielä silloin kun oli 20 vuotta sitten raskaana, että olisivat olleet terveellisiä syödä erityisesti silloin. EMpä tiiä pystyisinkö itse tekemään verestä ja kaljasta yms verilettuja, kun en tykkää kaljan hajusta ja tuon veren liitän näihin spr:juttuihin...
    Mutta mukava lukea että teillä on ollut erilainen ja mukava ruokavieraspäivä!

    VastaaPoista
  7. Sian teurastuksen yhteydessä sitä meilläkin tehtiin. Nyt vain sattui olemaan noita lampaan elimiä tarjolla.

    VastaaPoista
  8. Johan sie sopan keitit, oikein voi tuoksun tuntea sieraimissa. Meillä pentuna Koitsassa oli naapurissa siantappopäivä aina silloin tällöin. Mielenkiintoista ja pelottavaahan se oli kun kuumalla veellä karvoja lanasvat vai harjasvat ja nahka höyrysi. Tuoreeltaan sikasoppaa söi sitten naapuritkin ja kaikki oli tyytyväisiä.

    VastaaPoista
  9. Nykyään kaikki on niin tehokasta ja teollista. Ei taida enää olla tuollaisia siantappajaisia, jotka jäisivät pienten poikien mieleen. Harmi.

    VastaaPoista
  10. Ei minua juurikaan kauhistuta aili inkeli, jos elukka on jo tapettu niin samapa se on käyttää sitten kaikki hyödyksi jo ihan säästösyistä ja kunnioituksesta eläintä kohtaan. Metsästäjäukkokin sai itse perkata saaliinsa ja tuoda siistinä minulle jos mieli ruokaa siitä:)

    En ole kyllä aiemminkaan klimppisopasta perustanut, en tiedä mikä siinä on? Se on jo aiempaa perua tämä juttu.Hitto että ihmiset ovat pervoja. Potut pottuina ja liha lihana jos on aivan PAKKO.

    Ja Jarille tiedoksi ettei se kalttaaminen enää sinänsä enää ollut niin paha juttu.. Eihän tämmösiä hentomielipaskoja kuin minä olekaan kuin yksi tuhannessa vuodessa.

    VastaaPoista
  11. Eiköhän se ole Mustis sillä tavalla, että me olemme tuon Jarin kanssa enemmänkin jäänne menneestä. Ajalta, jolloin ihmisillä oli ihan toisenlainen suhde luontoon ja eläimiin - ravinnoksi kasvatettavat eläimet omana ryhmänään. Nykyään tuotantoeläimet on eristetty ihmisistä. Eläimet yleisesti ottaen inhimillistetty aivan uudelle tasolle. Ja kaiken tämän seurauksena kaltaistesi ihmisten määrä koko ajan kasvaa.

    Ps. Muistan kuinka itkin surkeasti, kun mummolassa vietiin vasikkaa Karjaportin autoon. En ollut tottunut. Serkuilleni, jotka asuivat maalaistalossa, se oli täysin normaali tapahtuma.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.