keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Sekavia aikoja

Kolme vuotta sitten nämä päivät olivat varsin sekavaa aikaa. Emme tieneet, jääkö Äiskä henkiin vai ei. Ja jos jää, niin minkä kuntoisena. Siltä ajalta, kun Äiskä oli koomassa, muistan oikeastaan vain ajatuksen, että jos jää henkiin, niin kuntoutuisi sellaiseen kuntoon, että voi elää ihmisarvoista elämää kotona. Silloin vielä ajattelin, että hän voisi olla yksikseen tässä kotisilla sen aikaa kun minä olen töissä. Eihän siitä mihin pääse, Äiskän sairastuminen oli tällaiselle herkkäluontoiselle ihmiselle kuin minä, aika traumaattinen kokemus. Seuraavan vuoden maalis-huhtikuussa tuli runotusaika eli aloin purkaa tuskaani runojen kautta. Kirjoitin yhteensä seitsemän "runoa", joista osa kuvaili juuri näiden aikojen synkkiä tuntoja. Yhden julkaisin viime Äitienpäivänä ja loput kuusi julkaisen nyt yhden per päivä. 

Runo 1
- Isä,
tarkoittaako tuo,
että äiti voi kuolla.
- Kyllä lapseni.
Kuoleman mahdollisuus on suurempi,
kuin eloon jäämisen mahdollisuus.
Anna käsi.

Tänään ei elelty enää noin synkissä aatoksissa, mutta pieleen meni silti. Ruokana oli 

ankanrintafilettä (2 annosta, ohje otettu 40 vuotta kaupunkilaisten kauhanvarressa -kirjasta, Kariston kirjapaino 2006, minä tein neljälle eli tuplana)

"1 ankan pakastettu rintafilee
suolaa, pippuria
omenakastike
1 pieni omena
1 pieni sipuli
2 dl omenatäysmehua
1 rkl kanafondia
rosmariininoksa
laakerinlehti
100 g ranskankermaa
2 rkl voita
suolaa, valkopippuria

Sulata ankan rintafilee pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja silppua omena ja sipuli. Pane silput kattilaan, lisää omenamehu, fondi, rosmariininoksa ja laakerinlehti. Keitä 10 minuuttia hiljaa oreillen. Poista rosmariininoksa ja laakerinlehti ja kaada kastike tehosekoittajaan. Lisää ranskankerma ja voi. Tehosekoita kastike sileäksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna kastike nopeasti juuri ennen tarjoamista.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leikkaa anakanrinnan nahkaan ristiviillot ja pane se kylmään pannuun nahkapuoli alaspäin. Kytke levy päälle ja paista molemmilta puolin kauniin ruskeaksi. Kääri suolalla j apippurilla maustettu ankanrinta folioon ja pane paketti uuniin. Kypsennä uunissa 12 - 14 minuuttia. Ota paketti pois uunista, anna olla suljettuna 5 minuuttia. Avaa paketti ja leikkaa ankan rintafilee vinottain viipaleiksi." Juuri noin tein. Pilkulleen. 14 minuuttia paistoin uunissa. 

 Ihan raakaa. 


Eihän siinä auttanut muu kuin leikata suikaleita ja paistaa pannulla lisää. Äänestystulos 2 - 2. Lapset vastaan aikuiset. Jälkeen päin tajusin, että ohje oli yhdelle fileelle ja minä valmistin kaksi. Eli paistoaikaa olisi pitänyt pidentää reilusti. Eihän sille enää mitään voinut muuta kuin todeta, että tehdessä oppii. Learning by doing, niin kuin hienosti sanotaan.

Kastike oli tosi hyvää. Samoin perunamuussi.

3 kommenttia:

  1. Kirjottaminen on hyvä konsti jos haluaa saada jonkun mieltä vaivaavan asian edes jotenkin pois pyörimästä. Eikä sen asian tarvi aina olla yhtä iso ku sinulla.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaminen ja ennen kaikkea puhuminen.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä kirjottamisesta ja puhumisesta.

    Toisekseen nuo minuuttiohjeet kokkaamisessa ovat ihan päin peetä yleensä. Uunit ja hellat on erilaisia. Ammattilaisten ohjeet on monesti tehty kaasulla pikapikaa. Mulla kävi paahtopaistin kans viimeksi tismalleen samoin eli veristä lihaa paistoin uudelleen. Ei jäänyt syömättä.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.