perjantai 2. syyskuuta 2011

Kaksi vanhaa käpyä

2003 kesäkuussa olin Joensuun yliopiston Agorarakennuksessa venäjän kielen pääsykokeissa - 43-vuotia äijä! Siellä käytävällä samoissa pääsykokeissa oli ikäiseni nainen. Aloitin keskustelun kohteliaan hyväntahtoisesti: - Onhan täällä muitakin vanhoja käpyjä kuin minä. Ja sitten esittäydyttiin. Kumpikin rämmittiin opintomme läpi. Minä tein venäjästä laajat sivuaineopinnot, ja toinen käpy kahlasi käsittääkseni tutkintoon saakka. Meistä tuli hyvä tutut. No nyt se käpy kyseli facebookissa, josko joku tarvitsisi raakoja tomaatteja. Minä ilmoittauduin, ja tänään sitten kuriiri toi Nurmeksesta Joensuuhun ämpärillisen kivikovia vihreitä, raakoja tomaatteja. Niitä säilöessä tässä sitten on ilta mennytkin, mutta nyt ne ovat purkeissa odottamassa Uutta vuotta.

Säilötyt (vihreät) tomaatit

vettä
suolaa
sokeria
etikkaa
valkosipulia
raakoja tomaatteja (ei haittaa, vaikka sekaan sotkeutuu jokunen punainenkin. Aina komiammalta näyttää.)


Kuumenna vedellä täytettyjä lasipurkkeja (minä käytin 0,75 ja 0,5 litraisia) niin kauan, että purkeissa oleva vesi kiehuu. Samalla keitä säilöntäliemi: kattilaan litra vettä + 0,5 dl suolaa + 0,5 dl sokeria. Kiehauta liemi. Kun vesi purkeissa kiehuu, ota purkki kerrallaan pois kattilasta. Kaada vesi viemäriin. Laita purkkiin 1 - 2 valkosipulin kynttä viipaloituina. Kaada säilöntälientä purkkiin siten, että tomaatit peittyvät. Purkin reunaan saa jäädä kuitenkin sellainen sentin verran tilaa. Laita purkki takaisin kattilaan kiehumaan. Kun purkissa oleva säilöntäliemi kiehuu, ota purkki pois kattilasta. Lisää ruokalusikallinen etikkaa. Sulje purkin kansi. Odota vähintään Uuteen vuoteen, mieluummin Vappuun niin maku ehtii tasaantua.


Kolme vuotta sitten syyskuun 2. päivä oli tiistai. Äiskä antoi minulle syntymäpäivälahjaksi neilikoita päivän etuajassa. Kysyi, että saako antaa etukäteen vai viekö saunaan piiloon. Olin iloinen, koska tykkään neilikoista. Kuulemma huomenna olisi jotain pientä mukavaa tiedossa, kun palattaisiin töistä. Poltin illalla tupakan. Ei Champixista johtuen maistunut enää miltään. Heitin viimeiset tupakat roskiin.

6 kommenttia:

  1. ONNEA, sullahan on sit tänään synttäripäivä! Onnea ja pitkää ikää ja paljon kokemuksia!!!

    Neilikat on niin venäläisiä kukkia kun olla voi :) naurattaa että tykkäät niistä :)
    Aikoinaan siellä ei saanut mitään muuta ja sitten kun mentiin pyhäaamuna torille, niin ostettiin niitten mummojen kaikki neilikat :) niitä sitten oli ämpäreittäin :) ja aina kaikissa kissanristiäisissä venäläiset toi meille neilioita :)

    Kiitos tuosta vihreiden tomaattien resetistä, vien sen ex-naapurille joka just tuskaili että tomaatteja on hirveesti mutta eivät kypsy.

    VastaaPoista
  2. Hassu juttu, toinenkin käpy tykkää neilikoista ja sai niitä paaaljon ukoltaan kun sai ne maisterin paprut hänkin.
    Onnea kovasti syntymäpäivänä!
    Täällä säilötään rouskuja!

    VastaaPoista
  3. Rutkasti synttärionnea!! Toivottavasti on kiva päivä.

    Äidilläni näkyi olevan kasvihuoneessa paljon kypsymättömiä tomaatteja. Taidan napsia ne sieltä säilöntään tällä ohjeella. Muutama vuosi sitten säilöin systerin kanssa ison satsin vihreitä tomaatteja, mutta syömättä jäivät: liian makeita ja liian paljon neilikoita - siis mausteneilikoita, ei kukkia :)

    "Paistetut vihreät tomaatit" on muuten loistava elokuva! Jos se tulee telkkarista uusintana, niin minä en rutise ainaisista uusinnoista pitkään aikaan :)

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia vaan onnitteluista. Päivä oli oikein mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnitelut vaikkakin päivän myöhässä.
      Tomatteja pitää säilöä,vaikka ovatkin jo punastuneet laatikoissa,Voi ainakin syödä jo ennen vappua ;)

      Poista
    2. Eikös ne perinteisesti ensimmäisen kerran kanneta pöytään uutena vuotena.

      Ja kiitos onnitteluista. Päivä on todellakin 3., mutta kuukausi syyskuu. :)

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.