Lehmon Laptoni on fiksu mies!

Vaikka Laptonilla onkin kitara, ei se taida olla hullumpi kaveri. Minä kun sille aina välillä näistä lasten kasvatuksesta puhun ja kehityksestä iloitsen, niin Laptoni aina toppuuttelee. Sanoo, että varaudu takaiskuihin. Lasten kehitys on kuin Leninin uusi talouspolitiikka NEP. Askel taakse, kaksi eteen. Olen tässä hehkutellut, kuinka Juniori on kesän aikana miehistynyt. No nyt sitten on tullut eilisen aikana sitä taka-askelta useammalta suunnalta. Seuraus: Kun Juniori tulee Moskovan matkalta, on mopo kuukauden käyttökiellossa. Kevarikortin hankinta siirtyy kesään. Tai ainakin näistä lähdetään liikkeelle, onpahan sitten jotain, mistä antaa periksi. Ja mies toistaiseksi kotiarestissa. Viikon hyvällä käytöksellä saa yhden päivän viikossa vapaaksi eli kahden kuukauden kuluttua arestin pitäisi olla taakse jäänyttä. Ja pieniä rajoituksia kuukausirahan käyttöön. Miksikö? No kuulkaa kerrankin on sellainen fiilis, että en persana vieköön viitsi ryhtyä repostelemaan. En julkisesti enkä yksityisesti! Kyllä osasi taas kerran Laptoni olla oikeassa!

Ja ruuankin Äiskä veti pitkästä aikaa vitoseen:

Tatti-pekonikastiketta

1/2 l tatteja

2 sipulia hienoksi silputtuna

paketti amerikanpekonia

2 rkl vehnäjauhoja

8 dl lihalientä

2 dl ruokakermaa

vähän ruohosipulia

Paista tatteja ja sipulisilppua kuivalla pannulla kunnes neste alkaa kadota. Lisää pekonisilppu ja jatka paistamista koko ajan hämmentäen kunnes pekoni alkaa saada väriä. Lisää jauhot. Sekoita. Lisää lihaliemi ja anna kiehua pienellä teholla kymmenisen minuuttia. Lisää kerma. Sekoita ja kuumenna kiehuvaksi, mutta älä enää keitä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Ja lopuksi ruohosipulisilppua pinnalle. Kaveriksi voi keittää vaikka perunoita.

Minusta oli oikein hyvää perusruokaa, mutta Äiskä ei tosiaan tykännyt. Muita meitä ei ollutkaan syömässä, ja kuvia ei otettu, kun kamera on Juniorin mukana Venäjällä.

Äiskällä oikeassa kädessä sormet liikkuivat jonkin verran. Muistan ikuisesti, kuinka Äiskä ylpeänä esitteli Nassulle sormien liikettä. Sitten tulikin keväällä 2009 käteen joku ihmeen tulehdus. Helvetilliset kivut. Ja kun kivut hävisivät, hävisi myös liike. Viimeinen runo kertoo fiiliksistä kivun kohdatessa. Tähän runoon loppui runosuoneni pulputus.

Runo 7, 3. huhtikuuta 2009

Itket .
Ota pois tämä lepolasta,
Kertovat tuskaiset silmäsi.
Itket.
Ota rakas pois tämä kipu.
Pyytää epätoivoinen ilmeesi.
Annan tonnisen Buranan
 ja voidan kylmävoiteella kipeää kättäsi.
Rauhoitut. Nukahdat vihdoin.
 Minäkin nukahdan – joskus aamuöystä.