Verbaalirosollia

Anteeksi vain rakkaat blogini lukijat. Tämä lomalaisen elämä on vähän poukkoilevaa, joten aina ei ole ehtinyt kirjoittelemaan näitä päivityksiä. Aiheita kylläkin kertyy koko ajan lisää, vaikkeivät aina niin suoraan ruuan laittoon liitykään. Niinkuin nyt tälläkin viikolla: olen touhunnut mahottoman paljon tekemättömiä kotitöitä ja laittanut paikkoja talvikuntoon. Olen tehnyt löytöretkeä itseeni, maalannut olohuoneen lattiaa... Ja välillä vähän juopotellut! Tai riidellyt Marin kaverin äidin kanssa. Tänään sitten pohdin, että mistä kirjoittaa, ja totesin tekstistä tulevan vähän pitkähkö sekä aiheiltaan aikamoista sillisalaattia eli rosollia.

Tämän loman aikana olen oikeastaan ensimmäistä kertaa joutunut tekemään tiliä itseni kanssa tästä elämäntilanteesta. Vähän pyrkii kapinahenki valtaamaan. Ajoittain tunnen olevani vankina omassa elämässäni. Itse pystyisi ja haluaisi vielä vaikka mitä, mutta sairaan puolison kanssa kaikki on niin helvetin hankalaa, että tulee nostettua kädet pystyyn. Tuolla viimeviikon reissullakin monasti tuumailin, että voi kun voisin Äiskän kanssa jakaa näitä fiiliksiä. Ja ensimmäistä kertaa meillä jopa olisi matkusteluun aina silloin tällöin varaakin. Mutta lähteä kahdestaan Äiskän kanssa pidemmälle reissulle, tuntuu vielä kahdestakin syystä turhan hankalalta. Toisaalta se on se työläys. Jos joskus tulee lähdettyä, niin enemmänkin se on sitä, että haluaa tarjota Äiskälle elämyksiä. Itse ei kovin voi lomasta puhua. Ja toinen syy on se, että lasten kanssa on vasta kehittymässä sellainen luottamus, että uskaltaisin jättää vaikkapa viikoksi keskenään.

Sitten on tämä parisuhde. Nuorena riitti kun sai leikkiä Singerin ompelukonetta. Koen, että nykyään sillä ei niin ole väliä. Nuorena ihmetteli, kun tytöt sanoi, että pitäisi olla vähän tunnettakin pelissä. Nyt tuntuu, että se tunne onkin suurin osa yhteiseloa. Mutta kun sekään ei voi olla yksinkertaista. Rakastamme Äiskän kanssa toisiamme tosi paljon ja rakkaudessamme on sitä tunnettakin. Mutta kun minä ja vain minä olen koko ajan se vahva astia. Viime aikoina olen hyvin selkeästi tuntenut, kuinka kaipaan tasavertaista läheisyyttä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Niitä vain ei voi marketista ostaa. Tasavertaisen keskustelukumppanin osaa lapset alkavat jo jossain määrin paikkaamaan. Koen, että tällaisessa tilanteessa on hyväksi, jos tuntee itsensä ja on sinut itsensä kanssa. Mutta eiköhän se tästä. 

Niin tuosta mainitsemastani juopottelusta. En ole edes harkinnut siitä ratkaisua. Tässä vain on sattunut muutama sellainen tilaisuus, jossa on ollut mahdollisuus joutua juovuksiin. Oitis olen tilaisuudet hyödyntänyt, sillä 48 viikkoa vuodessa joudun moisista tapahtumista kieltäytymään. Ihan kaikista juopotteluista ei onneksi ole tullut paha mieli. Sekin on jännä, että miksi. Minä menen vaikka naapuriin istumaan ja siinä sitten otetaan muutamat kopsut sillä seurauksella, että tulen tien leveyttä mitaten kotiin. Kyllä minä saan niin tehdä ja joku voisi sanoa, että olen sen ansainnutkin! Mutta aamulla minulla on paha mieli. Paha mieli siitä, että minulla oli ihan mukavaa?! Kyllä tämä miehenkin logiikka on joskus vähän mutkikasta, jos on usein naisenkin.

Mutta nyt mennään takaisin ruokaan. Eilen en ehtinyt kirjoittaa, vaikka söimmekin. Söimme riisipuuroa ja juolukkakiisseliä. Älkää jääkö syömään niitä juolukoita, tulee pää kipeäksi. Näin meitä opetettiin lapsena. Vieläpä kerrottiin marjan olevan lievästi myrkyllinen. Mutta eihän se näin ole. Pää tuli kipeäksi, koska juolukat kasvavat lähes poikkeuksetta paikoilla, joissa kasvaa myös paljon suopursuja, joiden voimakas tuoksu voi tosiaan aiheuttaa pääkipua. Metlan sieni- ja marja-asiantuntija Kauko Salon mukaan Venäjällä juolukkaa käytetään paljon. Etsin netistä venäläisiä juolukkareseptejä ja totesin sitä käytettävän aivan samoihin paikkoihin kuin mustikkaakin. Salo toki varoitteli, että ei kuitenkaan tule hyvä, jos sotkee juolukan ja mustikan yhteen. Juolukkakiisselin (tai oikeastaan se oli juolukkakeitto tai soppa niinkuin meilläpäin sanotaan) keitin aivan samoin kuin mustikkaversionkin. Keitettynä juolukka on vain siellä kattilassa niin ruma marja, että siivilöin kuoret pois. Kolmen litran kattila tyhjeni päivässä eli hyvää oli.

Tänään sitten syötiin perunoita ja 

Pesosen parempaa jauhelihakastiketta

3 sipulia silputtuna

öljyä

1 rkl hunajaa

400 g jauhelihaa

3 rkl vehnäjauhoja

vettä

1 tl suolaa

1 tl timjamia

1 tl rakuunaa

Kuullota silputut sipulit öljyssä. Lisää jauheliha ja hunaja. Paista kunnes jauheliha alkaa olla kokonaan ruskistunut. Lisää koko ajan sekoitellen jauhot. Seuraavaksi vettä. Tavoiteltu kastikkeen sakeusaste määrittää veden määrän. Ja lopuksi mausteet. 

Äänin 3 - 0 hirmu hyvää. Kuvia ei ehtinyt ottaa, kun oli kiire vetää Osmocolorit olkkarin lattiaan. Muuten hyvä, mutta ei taida ehtiä kuivumaan ennen nukkumaanmenoaikaa niin paljoa, että pääsisin makuuhuoneeseen. Voi hitsi!