Arki

Elämä on taas raiteillaan. Äiskä tuli kotiin tormakkaana ja touhua täynnä. Itsenäiseen selviytymiseen pyrkimisen lisääntyminen aina kuntoutusjakson aikana on vakiojuttu. Se, mikä on mennyt eniten eteenpäin, selviää parin viikon aikana. Joka tapauksessa, tuntuu hyvältä kun Äiskä on taas kotona. Rutiinit pyörivät eikä ole tarvetta ajatella turhia. Ja kun rakas ihminen on tuossa nenän edessä, niin ei sitä voi muuta kuin rakastaa ja tehdä parhaansa. Neljän kuukauden kuluttua on taas valmis odottamaan seuraavaa kahden viikon lomajaksoa.

Nuorison kanssa vääntö senkun jatkuu. Mari tuumasi, että kun 18 on lasissa, niin jos koulu alkaa kasilta, voi kavereiden kanssa notkua aina yöyhteen saakka. Jos taas koulu alkaa myöhemmin, on kolmen neljän aikaan kotiin tulo sopiva aika. Ja muina aikoina ei tarvitse kotiin tulla ollenkaan. Ok. Hommat hoitaa ihan hyvin ja aina kun jää kamuille yöksi, ilmoittaa minulle. Mutta kun minä olen niin vanhanaikainen, että minusta koti olisi se ensisijainen öiden viettopaikka ja yöt nukkumista varten. En minä sitä sen paremmin osaa perustella. Minusta se vaan on noin. Ja siitä sitten se vääntö syntyykin.

Ja Juniori. On viikon kysellyt, että pääseekö Pilvin mökille Ylämyllylle. No kyllä pääsee. Minä vain haluan ensin puhua Pilvin vanhempien kanssa puhelimessa, että kaikki on ok. Ei ole puhelinnumeroa tullut. Tänään kuitenkin tuli puhelu: "Tässä puhuu Pilvin äiti sejase (nimi unohtui mielestäni). On ollut puhetta, että jos se Juniori tulisi mökillemme huomenna Pilvin kanssa. Meidän puolesta asia on ok." Lupasin soittaa, kun pääsen kaupasta. Kun sitten pääsin kaupasta, ajattelin kysäistä numerotiedustelusta, kenelle tuo numero kuuluu. Kuulosti nimittäin Pilvin äiti niin nuorelta. No sehän olikin Sofian sisko Riikka. Ei nyt olla ihan perhetuttuja, mutta hyvin tunnetaan perheet toisemme. Soitin Juniorille ja kerroin, että ei mennyt läpi. Juniori selitti syyksi menettelylle sen, että lupa on vain tytöille. Muitakin poikia on menossa. Miksi en minä pääse? No siksi, kun sinne ei saa poikia mennä, ja tulee sanomista, kun käry käy. Ei tahdo mennä jakeluun...

Ruoka oli tänään juuri näihin fiiliksiin sopivaa. Listalla luki ranskalainen munakas. Ohje on vanhasta keittokirjasta napattu: Ulpu Järvinen, Joka kodin keittokirja, WSOY, Porvoo, 1980. Ei hittolainen, en käy värkkäämään paistinpannulla. Uuniin vaan. Vähän muokkasin ohjetta isommaksi.

250 g pekonisuikaleita

10 munaa

10 rkl vettä

2 tl suolaa

1/4 tl valkopippuria

1 tl kirveliä

1 tl rakuunaa

Käristä pekonit. Levitä uunipellille. Loput ainekset kulhoon tai kannuun. Vatkaa vain sen verran, että munien rakenne särkyy. Kaada seos pekonien päälle. Pelti uuniin 200 asteeseen 5 - 10 minuutiksi. Ja eikun syömään.

Jääkaapista löytyi vajaa purkki aurinkokuivattuja tomaatteja, jotka heitin mukaan. Antoivat ihan mukavasti kosteutta paistokseen.

Muuten meni ihan hyvin, ja ohje pääpiirteissään on varmaan ihan toimiva, mutta liian suolasta tuli. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut noin paljoa pekonia, joka itsessään on suolaista. Yksikin teelusikallinen on varmaan ylärajoilla. Äänin 4 - 0 suolaista. Äiskän asteikolla vitonen. Minä tietysti sitä leivän päällä söin mahan täyteen. Ja illalla lipitin vettä ja limppaa enemmän kuin normaalisti kolmessa illassa. Huomenna parempi tuuri.