tiistai 21. helmikuuta 2012

Noususuhdanne?

Yleinen taloudellinen tilanne taitaa lähennellä laskusuhdannetta. Toisin kuin perheen kulut! Äiskä sanoi joskus, että minä varmasti käyn vaa'allakin, jotta saan johonkin kirjoitella salaista tilastoa. Ja sitten tutkia sitä. En nyt sentään, mutta oikeilla jäljillä Äiskä oli. Olen viimeiset neljä vuotta tallentanut kaikki perheen maksamat laskut taulukko-ohjelmaan. Kuukausittain maksettujen laskujen kokonaissumma on tämän ajan kasvanut keskimäärin kahdeksan prosenttia vuodessa. Alkaa yksinhuoltaja-pätkätyöläisen taloudessa näkyä! Kyse ei toki ole pelkästään hintojen ja taksojen noususta. Neljä vuotta sittenhän lapset olivat 14- ja 12-vuotiaita. Ja sen ikäisten menot ovat aivan toisenlaiset kuin 18- ja 16-vuotiaiden. Ei kelpaa nykyään enää kahden kympin halpispuhelin! Vaikkakin meidän lapset tyytyvät tosi edullisiin ratkaisuihin. Ja mitä toisaalta olen näitä kuukauden ruokamenojakin seurannut, niin taidetaan nykyään  syödä hieman kalliimpaa sapuskaa kuin pari vuotta sitten. Joten näin loppukuusta ovat puuropäivät joskus ihan paikallaan. 

Olen jo aikaisemmin esitellytkin meillä silloin tällöin syödyn hirssipuuron, jonka resepti on otettu suoraan venäläisen hirssiryynipussin kyljestä. Tämänpäiväisen puuron resepti löytyi www.food.com:sta. En tiedä minkä maan reseptiikkaan kuuluu.

Hirssipuuro viidelle

4 dl hirssiryynejä eli kokojyvähirssiä
9 dl vettä
6 dl maitoa
2 tl kanelia (tasaisia lusikallisia)
1 1/2 rkl vaniljaa (tasaisia lusikallisia)
1 tl suolaa (korkeintaan ja tasaisia lusikallisia)
1 1/2 dl rusinoita
 pöytään hunajaa

Laita hunajaa lukuun ottamatta ainekset kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Pane kansi kattilan päälle ja käännä virta ihan pienelle. Hauduta/keitä pienellä tulella 25 minuuttia. Sekoita. Nosta kattila pöytään ja huuda porukat syömään. Hunajaa tai vaahterasiirappia pinnalle ja ruokajuomaksi kylmää maitoa.


Hyvää äänin 5 - 0. Äiskän asteikolla kolmonen.  Kuvan ottaminen oli unohtua!

7 kommenttia:

  1. Minä tykkään puuroista, mutten yleensä sellaisista mihin laitetaan jotain makeaa. Tämä kuitenkin kiinnostaa, eli pitäisi kokeilla!

    Laitan itselleni silloin tällöin kaurapuuroa illalliseksi, kun tykkään siitä kovasti. Laitan pienen voisilmän siihen ja ripottelen valkosipulirouhetta päälle. Lasillinen tuoremehua palan painikkeeksi, vaikka yleensä juon maitoa ruuan kanssa. On namia, mutta aika erikoista monen mielestä! :D

    Tuo vaikuttaa vahvasti amerikkalaiselta saitilta. Löysin sieltä kaksi mielenkiintoista linkkiäkin, kiitos!

    Ruoka on kyllä kallistunut viime vuosina aika reippaasti, ja täällä Oolannissa se on vielä kalliimpaa kuin mantereella vähäisemmän kilpailun vuoksi. Harmin paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis sivusto on amerikkalainen ihan varmasti. Resepti voi sitten ollakin alkuperältään ihan mistä vaan!

      Poista
    2. Käyppä tituleeraamassa tuo luuvellin ohje Plazalla kun kerran niin ruokafriikki olet:)

      Hirssistä olen paljon kuullut, en juuri maistellut, aasialainen ruoka kai alunperin ja tosi nätti koristekasvinakin, vai sekoitankohan nyt koristevehnään, kotoiset viljat ovat rakkaampia, toisaalta meillähän menee rehuksi kaikki jos tuotantoa ajatellaan.. ja tämä maissikin on vähän tutumpi jenkkiläisyydestään huolimatta.

      Poista
    3. En tunnista itsessäni ruokafriikkiä. Ennemminkin ruoka-ADHD:n - vähän aina jostakin hipaisen ja sitten on jo vouhotettava uuteen!

      Poista
  2. Äänestys on niin tasainen, että oikein jännittää kumpi voittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, mutta se, mikä on minulle yllätys, on tuo äänien keskittyminen lähinnä kahteen maahan!

      Poista
  3. Eipä ole tullut hirssipuuroa syötyä saati sitten edes maistettua joten lissäänkin sen listalleni kohtaan ruokia joita pitää tehdä ja maistaa.

    Äänestys tosiaan käy tasaisena. Mä niin niin NIIIIIIN mielelläni olisin halunnut tutustua tuohon derkku keittiöön....

    -Irmeliina-

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.