keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Miksi ei

Miksi hernekeittoa ei tehdä tuoreista herneistä? Aina vaan niistä kuivatuista. Tämä kysymys alkoi vaivata minua viime kesänä. Oli tosi vaikeaa ylipäätään löytää reseptiä, jossa neuvottaisiin keiton teko tuoreista herneistä. No sitten kun niitä vihdoin löytyi, selvisi syykin. Tuoreet herneet eivät soseudu niin hyvin  kuin kuivatut ja sen jälkeen liotetut. Tänään sitten päästiin testailemaan Outoa ruokaa -blogista löytynyttä reseptiä. Vähän virittelin, mutta perusidea on tuolta lainattu. Satsi riittää viidelle pieneen nälkään tai neljälle isoon.

800 g pakasteherneitä
5 dl vettä
2 tl suolaa
2 tl salviaa
2,5 dl ruokakermaa (7%)
140 g pekonikuutioita

Laita kattilaan herneet, vesi, suola ja salvia. Keitä 20 minuuttia tai kunnes herneet ovat pehmeitä. Survaise sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Lisää kerma ja jatka sekoittamista kunnes keitto on samettisen tasaista. Paista pekonikuutiot nopeasti kuumalla pannulla. Lisää keiton sekaan. Sekoita ja kuumenna keitto kiehuvaksi, mutta älä keitä. Tarjoile.


Äänin 5 - 0 ällöttävän myrkynvihreän ja luotaan työntävän näköistä. Äänin 4 - 1 ihan älyttömän hyvän makuista. Juniorin mielestä poikkesi liikaa odotusarvosta - purkkihernekeitosta. Äiskältä kakkosen ja kolmosen väliin. Erityisesti Dijon-sinappi tuntui sopivan makuun. Kannattaa kysyä aina joskus, että miksi ei!

7 kommenttia:

  1. Jossain reseptissä tuorehernekeittoon laitettiin piparjuurituorejuustoa! Kanssa-asuja inhoaa tuoreita herneitä, eli meillä tuota ei ihan heti tehdä. Houkuttelisi kyllä.

    VastaaPoista
  2. Loistava ruokavinkki. Kiitos iskä!

    VastaaPoista
  3. Kokeilin joskus jonain kesänä kun tämä oli "kesähitti"... ihan syötävää mutta minusta eri ruokalaji kuin hernekeitto :)

    VastaaPoista
  4. Totta. Tulisikin varmasti aina muistaa käyttää nimeä tuorehernekeitto. Makuja on monenlaisia ja kaikille pitää olla tilaa, mutta meidän joukot tämä Junioria lukuun ottamatta lumosi.

    VastaaPoista
  5. Sumarin Sikke laittoi ruokaa rakkaudella ohjelmassa tuorehernekeittoa. Hän laittoi hernemössön siivilän läpi, jotta suurimmat kuoriröhnät jäivät pois.
    Kaipa nuo kuivaherneet kuuluvat vanhaan suomalaiseen ruuansäilömistapaan ennen pakastinta? Pakastamisestakin voidaan olla montaa mieltä. Onko siinäkään enää paljon järkeä, kun lähes kaikkea saa nykyään tuoreena.Raaka-aineilla kun tuppaa olemaan sellanen taipumus, että niiden koostumus/ rakenne/maku muuttuu kuten esim. sienet, kala ja liha.

    VastaaPoista
  6. Ei noista kuorista kiusaa ollut, ei edes esteettistä, kun sauvasekoittimella vähän aikaa pyöritteli.

    Kuivaherneiden suhteen asia on varmaan juurin noin niin kuin sanoit. Kuivattu, pakastettu vai tuore? Jos näiden ruuanlaitollisten asioden lisäksi otetaan tarkasteluun mukaan vielä ympäristövaikutukset, niin aika helpostihan nuo pakasteherneet tippuvat pois. Kesällä pitäisi käyttää kotimaisia tuoreita herneitä tai ylivuotisia kuivattuja. Ja talvella kuivattuja. Ja kuivattujakin vain siinä tapauksessa, että eivät ole koneellisesti kuivattuja.

    VastaaPoista
  7. Tuolla reseptillä olen itse vääntänyt: http://lunnileipoo.blogspot.com/2009/09/pesto-hernekeitto.html

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.