tiistai 6. joulukuuta 2011

Nälkäinen Äiskä on vihainen!

Tämä on itsenäisyyspäivä, johon on mahtunut monenlaista. Mutta ennen kuin menen tähän päivään, kerron pienen "ylpeä suomalaisuudesta" -tarinan. 80- ja 90-lukujen vaihteessa Neuvostoliiton ollessa viimeisillään veivät venäläiset Suomesta kaikki vähänkään kunnossa olevat käytetyt Ladat. Minä työskentelin siihen aikaan Varkaudessa Finnoilin huoltamon päällikkönä, siis hyvin keskeisellä paikalla kaupungissa. No meillä oli sitten kimppa. Räisäsen Pena ja Räsäsen Kimmo haalivat ympäri helma-Suomea Ladoja, jotka korjasivat sitten myyntikuntoon. Minä taasen odottelin työn teon lomassa venäläisiä merimiehiä (Varkaus on Suomen vilkkain sisävesisatamakaupunki), joille kauppasin poikien kunnostamia Ladoja. Tulkkasin kaupat ja laadin venäjänkieliset vientipaperit. Kakunjaossa pojat sitten muistivat aina minuakin joillain satamarkkasilla. No kerran sitten oltiin hakemassa Heinävedeltä merimiehille Ladaa, joka oli purettu osiin. Kaikki osat erillään! Pyörät sentään olivat paikoillaan. Minä istuin traktorin peräkärryn aisalla ja katsoin, kun merimiehet hikoilivat kesäisessä auringonpaisteessa ja yrittivät työntää Ladan raatoa trailerin kyytiin. Aloitin keskustelun:

- Pojat hei!
- No?, ja liike pysähtyi.
- Olen minä vaan tosi iloinen ja ylpeä siitä, ettei Isä Aurinkoinen 40-luvulla vapauttanut  Suomea  kapitalismin     ikeestä!
- Sietää ollakin, sillä jos vapautti, olisit täällä samassa remmissä työntelemässä näitä perkeleen auton raatoja, etkä leukailemassa siellä peräkärryn laidalla!

Olen edelleenkin iloinen siitä, että isoisiemme sukupolvi säilytti Suomen itsenäisyyden. Tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä ruokalistallamme oli

pariloitua kinkkua ja kermassa haudutettua sipulia (annos kolmelle)
(Paras keittokirja nro 1, Page one publishing ab, Tanska 2004)

16 - 20 palvikinkkuviipaletta
3 keskikokoista sipulia
voita
suolaa
mustapippuria
3 dl kuohukermaa
hienonnettua persiljaa

Leikkaa sipuli hyvin ohuiksi viipaleiksi. Kuullota panulla voissa pehmeäksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kerma. Hauduta niin kauan, että kerma ikään kuin katoaa ja muodostuu yhtenäinen sakea muhennos. Paista kinkku kuumalla pannulla rapeaksi. Annostele muhennos kuumille lautasille ja pane kinkkusiivut muhennoksen päälle. Koristele persiljasilpulla.


Syötiin kolmestaan, Mari oli omilla menoillaan. 2 - 1 hyvää. Juniori, joka ei yleensä tykkää sipulista, kehui hyvän makuiseksi. Motkotti vielä syödessään Äiskälle, että eihän sinulle nykyään kelpaa mikään. Valitettavasti on muuten aika oikeassa. Äiskä oli sitten koko illan nälkäinen ja minulle vihainen. Ruoka oli kuitenkin ehdottomasti kokeilun arvoinen tuttavuus.

8 kommenttia:

  1. Sori etten lupauksesta huolimatta eilen tänne muka ehtinyt. Ruoka vaikutti oikein hyvältä kuten politiikkakin:) Käväisin muuten syntymässä tuolla vilkkaassa sisävesikaapunnissa.

    VastaaPoista
  2. Eihän tämä täältä minnekään kadonnut.

    En saanut tuota tekstiä aivan mieleisekseni, mutta silloin paikan päällä ollessa tuntui todella hyvältä olla suomalainen.

    Vai, että Varkauden tyttöjä...

    VastaaPoista
  3. Sinn jäi grammar pöyäll soimaa ku myö lähettii!
    Kyllä tää itsenäisyyspäivä saa tunteet pintaan. Minä olen täysverinen karjalalainen. Isä puolelt Vitikalast ja äiti puolelt Toivolakyläst.Hilkka Mamman mukaan: mustikatkii ol sormepää kokosii.
    Ymmärtääkseni sinä puhut tätä "samaa kieltä" ?
    Olisi kiva jos tekisit joskus postauksen omalla murteellasi :)
    terveisin, Jaana L

    VastaaPoista
  4. Sinne jäi rammar pöyväll soimaa, ko myö lähettii!

    Miust miun kaver Ismo ain sannoo, et jos sinnuu o uskomine, ni Karjalas pit mustikatkii puukol halkasta kahtijaa, et mahtuvat ämpärii.

    Kiitos hyväst ajatuksest! Mie vähä miiti, mite mie sen kirjuttelisi. Hyvä ois aiheekii olla semmone, et sattus murteel kirjotettavaks.

    VastaaPoista
  5. Mitäs suosittelet ruuan kaveriksi? Kuulostaa just sellaiselta, mitä haluaisin kokeilla. Kyseleepi Hanna

    VastaaPoista
  6. Hyvä seura. Ja voimakasmakuinen valkoviini. Ruoka ei muuta kaipaa.

    VastaaPoista
  7. Aivan pöyväll sei jäi, ko myö...
    sinnuu jne... mie rakastan tätä murret. Olen sitä joutunut kuuntelemaan koko pienen ikäni.
    Viime kesänä tapasin yhden kaverin Imatralta ja meinasin seota ihan kokonaan.. Kyllä se lämmittää, kun saa isiensä kieltä kuulla. - J

    VastaaPoista
  8. Murteet ovat hieno asia. Nyt niiden puhujia jopa arvostetaan. Toisin oli 70-luvulla. Minullekin Riihimäen kauppaoppilaitoksessa sanottiin, että kannattaa vaihtaa murre yleiskieleen tai muuten pitävät työelämässä vähän yksinkertaisena. Aika hyvin tuota on yksinkertaisenakin pärjännyt.

    Puhua "samaa kieltä" on mielenkiintoinen yhtälö. Sen todenperäisyys riippuu tosi paljon siitä, mistä päin asiaa katsoo. Kun asuin Etelä-Karjalassa puhuivat simpeleläiset, imatralaiset ja lappeenrantalaiset eri tavalla. Niin ne tekevät nytkin, mutta täältä Pohjois-Karjalasta kuunneltuna kaikki puhuvat yhtä kotoisesti.

    Anonyymi olet joutunut kuuntelemaan karjalan murretta pienen ikäsi. Minä pienenä poikana kuulin joka kesä samat tarinat rajan taakse jääneestä Simpeleestä, kun isän serkut tulivat kylään Marttilasta, Raisiosta, Somerolta ja muualta Turun ympäristöstä.

    Sellaista se karjalaisuus on.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.