maanantai 21. toukokuuta 2012

Sortavala (EST)

Minulla on ollut Venäjän vuosiviisumi niin kauan kuin olemme Joensuussa asuneet eli kohta kymmenen vuotta. Bensaa tulee käytyä autoon ostamassa ja paikallisten kanssa suuta pieksämässä. Ennätys on, kun jäin suustani kiinni varttitunniksi Venäjän passintarkastukseen. Ei ollut muita kulkijoita ja keskustelimme Edvard Uspeskin tuotannon suosiosta Suomessa. Sellaista voi sattua, kun on sosiaalisesti ulospäin suuntautunut ihminen kuten minä! No tänä vuonna sitten otin Äiskälle myös viisumin, ihan vuosiviisumin. Äiskä ei tosin ole ollut mikään innokas Venäjän matkaaja, mutta ajattelin, että kaikki kotoa lähtemiset ovat positiivisia juttuja. Lauantaina sitten käytiin korkkaamassa viisumi eli Äiskän ja Äiskän kaverin Merjan kanssa käytiin Sortavalan vaatekaupoissa ja torilla vaatteita hepistelemässä ja paikallisessa ravintolassa syömässä. Mukava reissu kaikkineen. Aika kului lähes yhtä nopeasti kuin rahakin. Ja Äiskä illalla ihan poikki.

Venäjällä voi nähdä kaikenlaista jännää, kuten

ihan älyttömän kuorman auton perässä (Värtsilä) tai

iänikuisen vanhan talon, joka olisi pitänyt maalata 30 vuotta sitten, mutta missä on uudet ikkunat ja tosi kauniit ikkunan pielet (Rytty).

Minä pidän Venäjästä ja sen ihmisistä sekä kielestä, mutta yhtä asiaa en lakkaa ihmettelemästä, vaikka olen kuinka monesti siellä käynyt. Kuinka ihmeessä voi olla mahdollista, että samanlainen omasta ympäristöstä piittaamattomuus jatkuu läpi laajan maan aina Sortavalasta Sahalinille. Maalaamattomia ja luhistumaisillaan olevia taloja ja kyteviä roskaläjiä talojen takapihoilla. Ehkä se johtuu siitä, että olen pohjois-eurooppalainen enkä esimerkiksi intialainen.

Tänään meillä oli kuitenkin virolainen ilta ja ruokana

lihaa ja juureksia uunissa virolaiseen tapaan

500 g possusuikaleita
1 kg perunoita lohkoina
3 porkkanaa palasteltuna
3 sipulia lohkottuna
3 valkosipulin kynttä murskattuna
2 dl vettä
2 dl kermaa (kuohukerma kävi aika hyvin)
öljyä
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl basilikaa

Kuumenna uuni 175 asteiseksi. Voitele uunivuoka öljyllä. Sekoita vuuassa perunat, porkkanat, sianliha, sipulit, valkosipulit, suola, pippuri ja basilika. Lisää vesi. Laita kansi päälle ja potti uuniin. Anna kypsyä tunti ja vartti. Lisää kerma. Laita vuoka vielä kymmenksi minuutiksi uuniin ilman kantta. Tarjoile.

Ihan hyvää perusruokaa äänin 3 - 1. Äiskä ei tykännyt, rankkeerasi neloseen. Asia kuitenkin osittain johtui siitä, että en kypsyttänyt ohjeessa mainittua tuntia ja varttia vaan noin tunnin. Lihaa lukuun ottamatta kaikki olivat al dente. Ja pippuria oli Äiskän mielestä liikaa.

Iskän varioima alkuperäinen resepti kirjassa Eesti köök. Estonian cooking. Harri Ilves, Lia Virkus, AS Ajakirjade Kirjastus, Tallinna, 2003.

4 kommenttia:

  1. Aijaijai, vahdi vain kukkaroasi kunhan Äiskä pääsee vauhtiin Sortavalan hepeneitten kanssa! Sieltä saa laatuvaatteita kohtuuhintaan, etenkin päällysvaatteita ja kenkiä. Minä sain ystävältäni tuliaisiksi ihanat karvaturritalvisaappaat eikä takuulla kävele samanlaiset vastaan! (En ole itse koskaan käynyt paikkakunnalla.)

    Piittaamattomuus ympäristöstä on tosiaan käsittämätöntä, kun yrittää suhteuttaa sitä venäläisten ihastuttavaan luonteeseen. Se taitaa olla peruja Neukkulan ajalta, jolloin mikään ei ollut oikeasti omaa ja huolenpidon arvoista - paitsi oma koti, joka sekään ei ollut oikeasti oma. Rahastakin taitaa olla pulaa tavallisella ihmisellä. En halua uskoa, etteikö tahtoa olisi.. Suuri maa, suuret toleranssit! Tuolla lauseella on kuitattu melkosen monta pieleen mennyttä asiaa :D

    VastaaPoista
  2. PS. Tuossa vanhassa talossahan on lisäksi tuliterä peltikatto! Ei tuu sade sisälle eli kyllä siitä huolta pitävät sen minkä pystyvät. Suuri talo, suuret kustannukset ;-)

    VastaaPoista
  3. Nuo ikkunan pielet ovat siniset, että pahat henget eivät tule sisään. Myös kirkkojen katot on tästä syystä sinisiä.

    VastaaPoista
  4. Juuri näin. Bysanttilaisessa kulttuurissa sinisellä värillä oli pahaa karkoittava vaikutus, ja bysantista se on periytynyt ainakin venäläiseen kulttuuriin. Näin sen minulle on perinteentutkijaystäväni selittänyt.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.