Pääsääntöisesti ihmiset puhuvat syysmasennuksesta. Minä en varsinaisesti tunne itseäni masentuneeksi koskaan. Kuitenkin syksystä minä olen aina pitänyt. Kevät sen sijaan on viimeisen viidentoista vuoden aikana alkanut antaa viitteitä kevätmasennuksesta. Ai, että mikäkö keväässä voi masentaa? No se kevät tietysti! Kevät on uudesti syntymisen aikaa. Luonto herää eloon. Joka paikassa alkaa pikkuhiljaa vihertää ja kukkia. Ennen sitä rusakot kirmaavat ympäri puutarhaa kiiman vallassa ja syövät viimeisetkin omenapuun oksat. Ja meillä ihmisilläkin alkaa kovasti hyrräämään. Ja nämä kaikki ovat asioita, jotka koki nuorena varsin voimakkaasti. Ne kuuluvat kevääseen ja nuoruuteen. Minä olen jo vuosia tuntenut olevani enemmänkin sivusta seuraajan osassa. Enempi niin kuin jäähdyttelypuolella. Ei se nyt varsinaisesti masenna, mutta vähän sellainen alakuloinen mieliala on ollut jo toistakymmentä vuotta aina näin keväisin.
Mutta mitäpä siitä, se on vain elämää. Tänään nautimme
piparjuurilammasta
2 lampaan ulkofileetä
suolaa
mustapippuria
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl piparjuuritahnaa
1 rkl kuivattua timjamia
100 g parmankinkkua
Ripottele lihojen pinnalle suolaa ja pippuria. Sekoita juusto, piparjuuritahna ja timjami keskenään. Taputtele seos lusikalla lihojen pintaan. Pyörittele kinkkusiivut lihojen ympärille. Laita lihat pieneen uunivuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa kunnes lihan sisälämpö on 78 - 79 astetta. Anna vetäytyä hetkinen ja tarjoile risoton kera.
parsarisotto iskän varioimana
1 l kasvislientä (1 l vettä + 2 kasvisliemikuutiota)
100 g voita
oliiviöljyä
1 sipuli
350 g risottoriisiä
loraus valkoviinietikkaa
100 g emmentalraastetta
nippu pakastettua vihreää parsaa
tupsautus kuivattua basilikaa
Keitä kasvisliemi. Sulata kattilan pohjalla puolet voista ja lorauta kaveriksi vähän oliiviöljyä. Kuullottele siinä vähän aikaa silputtua sipulia. Pätki parsasta nuput erilleen ja pätki varsi sentin pätkiksi. Lisää varsipätkät kattilaan. Samoin riisi. Sekoita. Lorauta joukkoon valkoviinietikkaa ja anna sen kiehahtaa pois. Lisäile pienissä erissä kasvislientä joukkoon. Sekoittele koko ajan. Aina kun neste loppuu, lisää kasvislientä. Kun kasvislientä on jäljellä pari desiä, lisää joukkoon loppu voi, parsan nuput ja loput nesteet. Lisää myös juustoraaste, jonka annat sulaa joukkoon. Lopuksi tupsauta vajaa ruokalusikallinen basilikaa ja sekoita. Tarjoile.
Kokonaisuus jakoi joukkomme tosi vahvasti. Minä tapani mukaan tykkäsin kaikesta. Äiskä tykkäsi erityisesti lihasta. Rankeerasi kokonaisuuden asteikollaan kakkoseen. Mari piti risotosta, mutta liha olisi pitänyt Marille kypsentää 82 asteeseen. Ja Juniori ei edes koskenut lihaan. Risotosta tonki parsat pois. Motkotin, että olet sinä kumma olento. Kun teen kasvisruokaa, niin valitat, että ei ole lihaa. Kun teen liharuokaa, et sitä syö! Innolla odotan aikaa, jolloin menen käymään kylässä Juniorin huushollissa...
Makuhermoni pillastuivat, suorastaan kuolaan menuusi perään! Lapsesi saavat motata minua, jos ikinä kohdakkain osutaan, mutta nyt tuntuu siltä, että "helmiä sioille" osuu nappiin. Anteeksi kamalasti.
VastaaPoistaIhanilla vuodenajoillamme on kummallisia vaikutuksia. Minäkin olen aina ollut syksyihminen ja kaikenmoiset hyrräämiset ajoittuivat nuorena syksyyn, ihan villiksi heittäydyin. Olen sitä edelleen hillitymmässä mittakaavassa. Miten niin se kuuluu nuoruuteen??!!! Pöh, sanon minä.
Kevätkin on kivaa aikaa: odotusta hiirenkorvista ym. ja kun asteita on yli +15 niin varpaankynsiin voi vetäistä kirkasta punaista! Ja sinä pääset pyörän päälle kun et voi kynsiäsi lakata :) Alakulolle emme anna valtaa, emmehän?!
Piparjuurta, ahh! Vaikka "hren red'ki ne slaštše", niin on se älyn hyvää.
VastaaPoistaKevään paras puoli on polkupyörä, joka talven tarpomisen jälkeen antaa tosi hienon ja lähes äänettömän vapaudentunteen. Noljakan Natura-alueen reittejä olen poljeskellut ja lintutornillakin kävin, kannattaa! Kunnon endorfiinikolaus nostaa tunnelmaa kummasti, ja kun messissä on termari ja palaset niin vot!
Keväinen alakulo kuulostaa kovin tutulta. Itselleni olen tulkinnut sen liittyvän lisääntyvään valoon ja vaatimukseen piristyä sen mukana, olla virkeä, energinen ja aikaansaava. Minua valo kuitenkin väsyttää. Tykkään syksystä ja "luvasta" käpertyä kotiin, itseen ja hämärään sohvannurkkaan. En ole koskaan ollut aamuihminen, ja kevääseen herääminenkin kestää pitkään.
VastaaPoistaMutta kyllä alakulo kesäksi aina hellittää: juhannuksen tienoilla paljo valo tuntuu hyvältä, sitä pitää hengittää sisään ja tankata lähestyviä elokuun lämpimiä ja pimeitä iltoja varten.
Minä olen huomannut ihan selkeästi, että keväällä lisääntyvä valo masentaa, vaikka olen ehdottomasti kesäihminen luonnoltani. Ja vaikka minä taas olen aamuihminen, toisin kuin edellinen kommentoija. Mutta tykkään niistä pimeistä talviaamuista, kun pääsee lenkillekin vielä pimeän aikaan.
VastaaPoistaKeväällä kun täytyykin lähteä ulos ihmisten ilmoille valoisalla, niin se ensin pelottaa. Kaikki näkee minut, en ole suojassa, on paljasta ja kirkasta. Ehkä tämä pikkuhiljaa helpottaa kesää kohden mennessä.
Lampaasi kuulostaa hyvältä.
Kyllähän se kevät on aina ollut se masennuksen sesonkiaika, kyllä se on selkeä piikkiyleisesti murheellisten tapahtumien saralla :(
VastaaPoistaItselläni tämä kevät on ollut erityisen raskas ja vastoinkäymisten jatkumoa... alakulo, vähän sellainen fiilis että on hengissä muttei elossa. Mutta ei auta kuin rämpiä eteenpäin, minua ei ilahduta polkupyöräkään kun se on 300 km päässä ja selkä niin kipeä ettei ajaa kärsisi. Tahtoisin pihahommiin, muttei ole pihaa... joten ei auta kuin ootella parempia aikoja :) Äskälle terkkuja ja iskälle tsemppiä alakulon taltuttamiseen!
Tervehdys!
VastaaPoistaOlen jo sangen pitkään blogiasi lueskellut, mutta en vain ole saanut kommentoiduksi. Syynä oma saamattomuus, ei blogin viallisuus :) Nyt tulin ihan kiittämään sinua tästä elämänmakuiseseta ja kivasti kirjoitetusta blogista! Ruokaohjeistasi tykkään myös kovasti, mutta oma ruuanlaitto on mennyt kahden leikki-ikäisen keralla aika perusruoka-linjalle tyyliin "jauhelihakastike-nakkikeitto-uunilohi...". Ei uskalla kokeilla mitään erikoisempaa, ellei sitten ole tenaville varalla toista ruokaa, jos ei ensimmäinen uppoakaan. Paitsi maksatonta maksalaatikkoasi kokeilin ja siitä tuli "5 nam-namia" (kuopuksen, kohta 3v., pisteytys äidin ruuille). Oli hyvää, mutta sen kyllä ohjeesta jo arvasinkin.
Itse olen tuon alakulon tulkinnut ikään liittyväksi ja siihen, että "taas meni talvi samaa hankea tarpoen". Kait sitä ihminen alitajuisesti odottelee jotain positiivista muutosta elämäänsä ja kun se arki on tasaisen tappavaa, tulee vähän alakuloinen olo. Itsellä kyllä syksy on tässä suhteessa pahempi. Toivotan teidän perheelleen aurinkoista kevättä! :)
t. Tarja Oulusta
Itsellänikin on joskus ollut mielessä, että helmiä sioille. Kuitenkin on rehellisyyden nimissä todettava, että älyttömän monenlainen ruoka lapsilleni kelpaa. Tai ainakaan ne eivät urputa.
VastaaPoistaJa Tarja. Älä opeta lapsiasi omille ruuille. Syövät sitä, mitä valmistat, tai ovat syömättä. Terve lapsi ei kuole siihen, että päivä jää väliin. Meillä Juniori keksi viisi vuotiaana, että jouluna syödään vain herkkuja eli kakkua, karkkia ja piparia. Neljä päivää katsoi ruokapöydässä lautastaan. Viidentenä päivänä oli jotain tuikitavallista ruokaa. Juniori tuli pöytään ja totesi: nam. minun lempiruokaa.
Alakuloja tulee ja menee. Ne täytyy vain tunnistaa ja sen jälkeen työstää pois.