maanantai 30. toukokuuta 2011

Gruusia vai Georgia

Kaukasiassa on maa, jonka nimeksi olen oppinut Gruusia. Neuvostoliiton hajottua olen jossain yhteydessä jopa leukaillut, että Gruusia se on, Georgia on uutta läntistä hapatusta. No, tulipa tässä joku viikko sitten taas lohkottua asiasta facebookissa yliopiston aikaisen venäjän lehtorini seinällä. Sieltäpä joku lehtorin asiantunteva kamu, näpäytti oitis. Ja perustellusti. Maan nimi on nimenomaan Georgia, ja Gruusia liittyy taas neuvostoaikaiseen venäläistämispyrkimykseen. Siksi siis Suomessakin puhuttiin 70-luvulla Gruusiasta ja 2000-luvulla Georgiasta. Venäjän kielessä maan nimi toki on edelleen Gruusia.

Tänään kuitenkin söimme nykyaikaisesti georgialaista kanakeittoa, vaikka kyllä se oikeasti mielessäni on vieläkin gruusialaista.

Ainekset

450 g broilerisuikaleita (pakko tehdä näin, koska Suomesta ei saa kanan maksaa, munuaisia, sydäntä eikä vatsalaukkua, jotka kuuluisivat alkuperäiseen reseptiin)
1 lasillinen pieneksi kuutioitua porkkanaa
1 lasillinen pieneksi kuutioitua varsiselleriä
1 lasillinen hienoksi silputtua persiljaa
8 - 10 valkosipulin kynttä
2 tl suolaa
1/2 lasillista riisiä (ensi kerralla kyllä kokeilen tattarilla tai ohraryyneillä)

Laita broilerin suikaleet kylmään veteen. Minä halusin aika kiinteää keittoa, lähes pataa, ja käytin kuusi lasillista vettä. Jos haluat enemmän keiton kaltaista, laita enemmän vettä. Kiehauta sen verran, että saat enimmät vaahdot pois veden pinnalta. Lisää porkkanat, sellerit ja persilja. Keitä sen aikaa, että porkkanat ovat lähes kypsiä. Lisää valkosipulin kynnet viipaloituina, suola ja riisi. Hauduta pienellä teholla keitellen sen aikaa, että riisi kypsyy. Tarjoile smetanan kera. 

Me tosin syötiin ilman smetanaa. Äänin 4 - 0 hyvää. Erityisesti Juniori tykkäsi. Äiskän asteikolla meni kolmosen ja kakkosen väliin, vaikka ulkonäön perusteella Äiskä oli vähällä kieltäytyä syömästä.

6 kommenttia:

  1. Mums tätä keittona/tai pataa täytynee kokeilla vaan riisi jää pois ja tilalle quinoa (kun kerran yritetään olla ilman hiilareita) Ja hyvin se menee kun voi vaihtaa perunat, riisit, pastan muihin tuotteisiin.
    Ja Gruusialaisena-keittona sitä täälläkin tarjoillaan :-)
    Ja ei muuta kun laittamaan broileria marinaadiin kun on Suomen vieraita tulossa kyläilemään. Löysin uhden aivan ihanan valmiin marinaadin jota tosin itse viellä mukailaan: karibialainen sekoitus ja siihen vilä vähän yrttejä mukaan niin kyllä kelpaa grillata
    Hejdå denna gången Anne

    VastaaPoista
  2. Anne is back! Great, jätte fint, hienoa. Missä ihmeessä olet luurannut?

    VastaaPoista
  3. Tehnyt töitä sairaasti sairaalassa on ollut sellasia 5 yön putkia ja muutama yö vapaa ja taas 5 yön putki joten ei ole netissä paljon oltu...tai luettu ollaan reseptejä mutta ei ole kerennyt paljon muuta kun sitten nukkumaan päivät ja hölkkäämään vaapa-ajat. Mutta nyt on mini-kesäloma ja kerkee keskittymään ruoanlaittoon ja ulkoiluun ja ehkäpä vielä siirtämään kuvia blogiin
    Ja viikonloppu sujuu sukulaisten kanssa herkkuja syödessä....täällä on ankanrintaa, kalaa, ja uudet primöörit kuten tuore parsa odottaa...ja käyn lainaamassa täältä sulta muutamia reseptejä kanssa
    Hejssan veissan

    VastaaPoista
  4. Hyvää mini-kesää sinulle. Ja kokeile sitä savustettua madetta, jos jostakin saat. Vaahteran lastuilla tulee hyvä.

    VastaaPoista
  5. Kanan sisälmyksiä löytää pakasteena!

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.