tiistai 22. maaliskuuta 2011

Lapset kokkaa itse 2

Äiskän uusi kuntoutussuunnitelma toi uudet haasteet. Aiemmin hän kävi joka toinen viikko 150 kilometrin päässä päiväseltään laitoskuntoutuksessa, koska puheterapiaa ei aikuinen lähempää saanut. No nyt sitten Joensuussa aloitti kaksi puheterapeuttia, jotka antavat terapiaa myös aikuisille Kelan maksamana. Mutta ilta-aikoina. Meidän aika on joka tiistai viideltä. Ei siinä ihmeitä kokkailla, jos neljältä pääsee töistä. Ratkaisuksi yritän lasten kokkailua.

Suurin vaikeus tuntuu olevan oma luottamus. Luotanko siihen, että lapset osaavat. No pakkohan se on. Ja toinen vaikeus on motivoida lapset tekemään. Eihän tässä muu auta kuin yrittää luottaa ja saada murkut liikkeelle. Ja yksinkertaiset ruuat sekä ohjeet. Tänään sitten Mari teki broilerikiusausta. Ja minä kävin täydentämässä jääkaapin sisusta sillä aikaa kun Äiskä oli terapiassa. Kuukauden ruokamenot tähän mennessä 480 euroa.

Ainekset, juuri sopiva satsi neljälle

500 g peruna-sipulisekoitusta
450 g marinoimattomia broilerisuikaleita
teelusikan kärjellinen mustapippurirouhetta
1 tl suolaa
2 dl kahvikermaa

1. Laita uuni lämpiämään 175 asteelle tasalämmölle.
2. Laita pannu liedelle kuumenemaan.
3. Laita pannulle ruokalusikallinen vettä.
4. Kun vesi kiehuu, pienennä lieden teho kasille.
5. Lisää broilerisuikaleet pannulle.
6. Kääntele broilerisuikaleita pannulla kunnes alkavat ruskistua.
7. Siirrä pannu sivuun.
8. Ota uunivuoka ja kaada siihen ruokalusikallinen öljyä.
9. Levittele öljy sudilla ympäri vuuan sisäpintaa.
10. Kumoa vuokaan peruna-sipuliseos ja broilerisuikaleet.
11. Sotke ja ripottele pinnalle suola ja mustapippurirouhe.
12. Kaada kerma tasaisesti seoksen pinnalle.
13. Tarkista, että uuni on kuumennut 175 asteiseksi ja laita vuoka uuniin.
14. Katso paljonka kello on ja ota vuoka tunnin ja kymmenen minuutin kuluttua pois uunista.

Kyllä se tällä tarkkuudella onnistui ihan hyvin. Kolmas ongelma oli, että pystyin luottamaan siihen, ettei ruoka unohdu uuniin liian pitkäksi aikaa. Pieni maininta, ettei paljon muuhun saa uppoutua, näytti riittävän tällä kertaa. Ihan hyvää tuli - 4 - 0 hyvää ruokaa.


Huomenna sitten menemme appiukolle syömään nakkeja ja lohkoperunoita, mutta ei hätää. Olen viimeiset neljä päivää rakentanut venäläistä leipäkaljaa, joka alkaa huomenna olla valmista. Siitä siis tekstipäivitys huomenna.

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. tendea.fi on alkanut mainostaa toimintaansa kyseenalaisin keinoin. Eri nimin käydään kommentoimassa lapsia käsitteleviä tekstejä, ja kun lukija klikkaa kommentoijan nimeä nähdäkseen tämän profiilin, linkki johtaakin firman mainokseen. Ei muuten vetoa minuun tällainen roskapostimainonta.

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.