sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Meikkilankku (F)

Nyt se on vihdoin valmis. Äiskän meikkilankku nimittäin. Kaksi ja puoli vuotta sitten se oli minulla ideana päässä. Alunperin ajattelin tehdä sen kivestä. Äiskän entiset kollegat ja oppilaat auliisti lupasivat tehdä. Yhdelle lähetin materiaalinkin. Eipä ole kenestäkään mitään kuulunut. Taitaa olla kiviseppänä touhuaminen niin kannattavaa bisnestä, että ei yksittäiskappaleita kannata ryhtyä tekemään, vaikka asiakas lupaisi maksaakin! No onneksi on olemassa Äiskän eksä, joka teki sen sitten tammesta. Toimintaterapeutti sitten viimeisteli.


Äiskällä kun ei pelaa kuin toinen käsi, niin kaikki meikkipurkit ovat tarrateipillä lankussa kiinni. Näin Äiskä saa ne itse auki. Kun kaikki muutkin tykötarpeet ovat kätevästi lankussa pystyssä, onnistuu meikkaaminen ilman apua. Ripsiväri on kiilattu yhteen reikään sen verran tiukkaan, että sekään ei ole ongelma. Oli Äiskä tosi onnellinen tänä aamuna, kun pystyi hoitamaan meikkihommat ihan itse ilman apuja.

Ruokana tänään

Provenselainen kalakeitto

300 g lohikuutioita
400 g seikuutioita
1/2 tl fenkolinsiemeniä
(1 rkl suolaa)
10 kpl maustepippuria
1 laakerinlehti
oliiviöljyä
sitruunamehua
4 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 rkl persiljaa
1 tl kurkumaa
3 tomaattia
500 g keitettyjä pakastettuja simpukoita
1 l vettä
4 rkl kalafondia

Kiehauta hienonnetut sipulit ja murskatut valkosipulit kattilassa öljyssä. Lisää kurkuma, pieniksi silputut tomaatit, kalafondi ja kuuma vesi. Keitä noin kymmenen minuuttia. Lisää kalat keittoon. Keitä kypsäksi. Lisää simpukat. Kuumenna, mutta älä enää keitä. Tarkista maku ja lisää suolaa, jos siltä tuntuu. Tarjoile.


Minä ja appiukko tykättiin, Äiskä ja Juniori eivät tykänneet. Minä sitten varmaan syön alkavan viikon töissä jämiä!

Tänä viikonloppuna tuli suunniteltua liikaa mukavaa tekemistä. Makkaratkin tuli tehtyä, kuten kaikki mahdolliset virheet, joita siinä hommassa voi tehdä. Opettelen ensin itse ja sitten kerron muille. Mutta joka tapauksessa, elämäni ensimmäiset täysin itse tekemäni makkarat ovat nähneet tänään päivänvalon ja minä olen oikein tyytyväinen. Tai onnellinen mies, niin kuin siltainsinööri Jaatinen. Vielä kun saisi samanlaisen lisäsiiven taloon kuin Jaatisella!...

Keiton alkuperäisen ohjeen lähde: Ranskalaisia talonpoikaisruokia, WSOY, Porvoo, 1980. Iskän tämän ohjeen pohjalta muokkaama.

12 kommenttia:

  1. Heino meikkilankku! Todella hyvä keksintö.

    Minulla on itseasiassa samanlainen lankku, samasta materiaalista. Mutta siihen laitetaan pippuri- ja suolamyllyt, niin ne ei roskaa työtasoa, vaan "roskat" jäävät aukkoihin.
    Ukko teki kerran, kun ei tykännyt siitä että tötasolla seikkaili suola- ja pippurijämiä.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanaa välittämistä, että lankun hoidit! Upea idea ja tuo myös varmasti Äiskälle paljon iloa ja itsenäisyyden tunnetta. Piristit päivän :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo ja itsenäisyyden tunne olivat tavoitteena ja vaikuttaisi, että onnistuin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Yhdyn tähän kommenttiin täysin, olen samaa mieltä!

      Poista
    2. Elkäähän nyt tytöt! Eiköhän useampi mies tekisi vaimolleen ihan samoja juttuja.

      Poista
  4. Huippuidea ja kauniisti toteutettu. Ois kuule monen kaksikätisenkin naisen toive eli patenttia hakemaan ja tuotantoa pystyyn vain!

    Jaa että miksei makkarantekovirheitä voi meille kertoa?? Nehän ne parhaita tarinoita on ja niistä jos mistä opimme me kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmänkin oli kysymys siitä, että alkoivat sunnuntaipäivästä tunnit käydä vähiin, niin en viitsinyt enää ryhtyä tekstiä veivaamaan.

      Poista
  5. Todella ihana juttu! Hieno keksintö ja laitappas se tuotantoon patentin kera, tuolle saat varmasti rahoituksen ja tuotannon! Loistava! Äiskälle terkkui, kyllä nyt kelpaa meikkailla ja olla mielissään tästä apuvälineestä :)

    VastaaPoista
  6. Äiskän meikkilankku on hieno keksintö. Sehän olisi vallan mainio meillekin, jotka meikkaamme kahdella kädellä: kaikki pysyisi siististi järjestyksessä. Tuo lankkuhan on kaunis. Siinä kauniit meikkipakkauksetkin tulevat hienosti esiin. Kivaa, että äiskä nauttii elämästään!

    VastaaPoista
  7. Sie olet Ilkka aivan ihana aviomies. Ota vaan kehut hyvillä mielin vastaan kun olet ne ansainnut. Vaatimattomuus ei kaunista :-)

    VastaaPoista
  8. Meikkilankku on huippu. Ja ihanaa, että Äiskä tykkäsi!

    Provençelaisen kalakeiton ohje on taidettu muuntaa suomalaiseen makuun sopivaksi. Eteläranskalainen kalasoppa (soupe de poisson) keitellään erilaisista pienikokoisista kokonaisista kaloista (tomaattien ja muiden kanssa) ja puserretaan siivilän läpi, ja paksu liemi syödään valkosipulimajoneesin, krutonkien/leivän ja juuston kera, joita lisätään suoraan lautaselle liemen päälle. Bouillabaisse-kalakeitto syödään samaan tapaan, mutta sitä ei puserreta siivilän läpi. Lämmittävää, mehevää ja herkullista :)

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.