perjantai 30. maaliskuuta 2012

DDR loppui aikanaan

DDR eli Saksan demokraattinen tasavalta eli Itä-Saksa loppui aikanaan, kun järjestelmä romahti, ja Itä- ja Länsi-Saksa yhdistyivät. Niin loppuu Iskän keittiönkin DDR-teemakuukausi. Itse asiassa olemme syöneet paljon enemmän ddr-ruokaa kuin oli alunperin tarkoitus. Voin sanoa olevani yllättynyt. Ruoka poikkesi jossain määrin läntisestä Saksasta, sillä siinä näkyi ja maistui sosialistisen blokin vaikutus. Tästä hyvänä esimerkkinä borsch-keitto, jota tosin en kuukauden aikana laittanut. Borch tunnetaan itäisessä Saksassa tänäkin päivänä hyvin, mutta entisen Saksan liittotasavallan puolella se on enemmänkin vain ravintola-alan ammattilaisten tuntema. Lisäksi laittamani ruoka on ollut yksinkertaista ja maukasta perusruokaa. Tulen varmasti palaamaan reseptiikkaan myös tulevaisuudessa. Kuukauden päätti ddr-versio venäläisestä seljankasta:

Kalaseljanka

400 g pakasteseitä
2 sipulia
öljyä
4 - 5 rkl ketsuppia
1 l kalalientä
1 1/2 suolakurkkua
2 rkl sitruunamehua
1 rkl kapriksia
smetanaa
1 tl persiljaa
1 tl tilliä
1/2 tl mustapippurirouhetta
2 valkosipulin kynttä
1 pss keittojuureksia
1 tl timjamia
2 sellerin vartta
2 laakerinlehteä

Keitä kalaliemi eli litra vettä ja kaksi kalaliemikuutiota. Lisää keittojuurekset, kuutioitu sei ja yksi lohkottu sipuli. Anna hautua pienellä teholla. Kuullota öljyssä hienoksi silputut kaksi sipulia ja lisää ne kattilaan. Samoin ketsuppi, persilja, tilli, mustapipppuri, murskattu valkosipuli, timajami, pätkitty selleri ja laakerinlehtdet. Anna kiehua pienellä tulella kymmenisen minuuttia. Kuutioi suolakurkku ja lisää se kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Nosta kattila pöytään ja huuda porukat syömään. Pöydässä jokainen sitten laitta smetanaa lautaselle oman makunsa mukaan.



Hyvää äänin 4 - 1. Marin kaveri tosin onki kaikki suolakurkut pois ja jätti ne syömättä. Äiskä oli tällä kertaa se, joka ei tykännyt. Rankeerasi asteikollaan neloseen.

Maailma hymyilee. Tänään oli tilipäivä. Laskut maksettu. Lihamylly ostettu, jotta pääsiäisen jälkeen päästään opettelemaan makkaran tekoa. Ja lisäksi Juniorin kanssakin on saatu vaihteeksi puhuttua asioita selväksi. Hymy on ollut tänään kaikilla herkässä. Huomenna juhlistetaan tilipäivää ja mennään syömään pizzaa.

Reseptin lähde: Ute Scheffler, Alles Soljanka oder wie? Das ultimative DDR-Kochbuch  1949 - 1989, Leipzig, 2000 

4 kommenttia:

  1. Oih, seljankaa! Pakastimessani on purkki edellisen seljankan lientä ja kaapista puuttuu vain kala ja smetana. Ostin taannoin jopa kilon purkin aitoja venäläisiä suolakurkkuja, nam. Huominen ruoka siis tiedossa.

    Hymy on mullakin herkässä loppukommenttisi jälkeen. Sillä on tapana tarttua :)

    VastaaPoista
  2. Lihamylly :O
    Täytyykö meidän ihan oikeesti odottaa pääsiäiseen asti että saamme tietää siitä enemmän???

    Nimimerkki: Malttamatonko? Ei, mutta en tykkää odottamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkara ja sen teon opettelu sopii paljon paremmin tulossa olevaan grillauskauteen kuin pääsiäiseen. Pääsiäisenä syödään suklaatipua eli broileria suklaakastikkeessa.

      Poista
  3. For that reason, you really should not be frightened of getting your moles taken out.
    Skin moles are oval-shaped, dim-colored places that are normally
    tiny in dimension.

    Look at my web site - www.Ynhfjl.Com

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.