lauantai 23. maaliskuuta 2013

Ei tässä näin pitänyt käydä!

Sattui menneellä viikolla työreissu kulkemaan läheltä ensimmäistä vakituista työpaikkaani, kauppapuutarhaa Imatran kupeessa. Kun näin tienviitan, päätin tehdä sen kolmen kilometrin ylimääräisen lenkin ja käydä vilkaisemassa kirkonkylän taajamaa. Matkalla tulivat kaikki nuoruuden ihmiset ja asiat mieleen. Tuossa punaisessa mökissä asui Peko, joka vain täpärästi vältti syksyllä -49 sylivauvana Venäjälle loikkauksen. Tuossa on puutarhan tontti. Hehtaari kasvihuoneita ja huolto- ja toimistorakennukset ovat kadonneet. Yllättäen vanha kollegani Yrjö kävelee sukset olalla vastaan. Pysäytän. Tervehdykset vaihdetaan. Pyytää kahville ja kertoo pankin purattaneen konkkaan menneen puutarhan rakennukset. Tilalle tulee omakotitaloja. Kieltäydyn kahvista ja kyselen vanhoista tutuista. Naapurini on eronnut jo vuosia sitten. Samoin konttoristimme, asuu yksin omakotitalossaan eikä vastaa puheluihin. Se terhakka itseäni joitakin vuosia vanhempi tyttö, joka on paras työkaveri, mikä minulla on koskaan ollut, on myös eronnut. Oli kollega kymmenen vuotta sitten kuullut, että viina vei vahvasti. Oli loppujen lopuksi joutunut jättämään työnsäkin. Toivottavasti nykyään menee paremmin, yhteen ääneen toivoimme. Yrjöltäkin oli vaimo kuollut vähän yli kuusikymppisenä syöpään. Yrjö alkoi kysellä uskon asioitani. Minä kerroin kiireen vaivaavan ja lähdin eteenpäin. Teen tuossa pienen lenkin ja lähden ajelemaan kotiin päin. Tutut puut, tutut talot ja kaikki ympärillä vallitseva tuttuus toi loputkin nuoruusmuistot mieleen. Muistelin äsken kuulemaani. Ajattelin Äiskää. Katsoin itseäni auton taustapeilistä. Pala tuli kurkkuun, alkoi ahdistaa. Ei helvetti! Ei elämän näin pitänyt mennä! Silloin 30 vuotta sitten olivat aivan toisenlaiset suunnitelmat. Meillä kaikilla. Halusin pois. Halusin kotiin.

Metlan Joensuun toimipaikan ravintolatoimintaa pyörittää Visiitti-ravintolat. Käsittääkseni Visiitti on kulmakunnan suurin yksityinen työpaikkaruokailua järjestävä yritys. Muut ovat sitten valtakunnallisia. En ihmettele yhtään, että näin on, sillä ruuat ovat viimeisen päälle. Oma ihastukseni on ravintolapäällikkö Jennin reseptin mukaan tehty

Visiitin maustevoi
(rautaiset ammattilaiset tekevät näköjään sormituntumalla, joten mitatkin ovat varsin ylimalkaisia.)

Floraa
punaviinietikkaa (varovasti) 
suolaa (varovasti)
pestoa
murskattua rosepippuria
Sweet chili saucea
(hyvä lisä on valkosipulimurska, jos tykkää)

Määrät oman maun mukaan. Sekoita ainekset. Minä olen tottunut laittamaan leivän päälle, kun sitä on leipäpöydässä ollut tarjolla. Kun maustevoin rullaa kelmun sisään ja jäähdyttää pakasteessa, se toimii todella hyvin myös pihvin päälle leikattuna nappina. Äiskä tykkää laittaa ruisleivän päälle ensin ohuelti maustevoita ja sitten kananmunasiivuja. Nam.

Tänään olimmekin kahden kotona ruoka-aikana. Yritin toteuttaa periaatetta vähemmän, mutta parempaa. Onnistuin vain puolittain. Maku oli kohdallaan, mutta määrä sattui liian iso. Ruuan kanssa söimme

Paprikasalaattia

2 napakkaa tomaattia
2 punaista paprikaa
10 pientä maustekurkkua (niitä sellaisia pikkusormen kokoisia)
1/2 tl piparjuurta
1/2 tl vaaleaa, vahvaa sinappia (Dijon)

Poista paprikoista siemenet. Leikkaa ohuiksi suikaleiksi tomaatit ja paprikat. Pätki maustekurkut. Pane kaikki kulhoon. Sekoita salaattikastikkeeseen piparjuuri ja sinappi. Kaada seos salaattikulhoon. Sekoita hyvin ja tarjoile. Tykättiin Äiskän kanssa molemmat.


Pääruokamme pohjalla oli lammaspastan resepti, mutta kun pääsiäisenä tulee joka tapauksessa syötyä lammasta, niin päätin kokeilla reseptin toimivuutta naudanlihalla.

Naudanlihapasta (2-3 hengelle)

150 g  ruusukaalia
200 g penne-pastaa
300 g naudanlihasuikaleita
1 dl sinihomejuustoa murusina
1 rkl pestoa
auringonkukan siemeniä
suolaa
öljyä

Kypsennä naudanlihasuikaleet nopeasti öljyssä paistinpannulla. Mausta suolalla ja siirrä sivuun. Leikkaa ruusukaalit neljään osaan. Jos käytät pakastettuja, sulata ne ensin. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. 

Sillä aikaa kun pasta kiehuu, leikkaa paistetut lihasuikaleet pieneksi silpuksi. Kaada ne kattilaan ja kippaa juustomuruset kaveriksi. Samoin pesto. Kuumenne kunnes juusto alkaa sulamaan. Lisää pastan keitinlientä desin verran. Kuumenna kiehuvaksi, mutta älä enää keitä. Kaada vesi pois pastasta ja sekoita kastike ja pasta. Tarjoile. Tarjoiluvaiheessa ripottele kuorittuja auringonkukansiemeniä pinnalle koristeeksi.

Tykättiin molemmat. Äiskä rankeerasi kakkosluokkaan asteikollaan.

9 kommenttia:

  1. Haikea tunnelma - kaunis kuvaus hetkestä.
    Semmoistahan se oikea elämä on, ei tule tilauksesta kuin Anttilan paketti. Mutta yllätyspaketit ovatkin parhaita, niitä ei malta jättää avaamatta...

    Minä sain töistä vapaaviikonlopun Pääsiäiseksi. Taimi- ja terassiprojekteja suunnitteilla. On tämä kevätaurinko vaan aina yhtä iso ihme...
    Mukavaa Pääsiäisviikkoa sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavahan tuo olisi, jos joku yllätyspaketti napsahtaisi kohdalleen.

      Poista
    2. Yllätyspaketit ovat tietysti välillä sitä "koirankakkaa postilaatikossa" mutta uteliaisuus pakottaa avaamaan :D

      Omista vanhoista valokuvista minulla ei taida olla mitään traumoja mutta sama haikea fiilis kolahtaa minullekin lasten vauva-albumeiden kanssa. Jo vuosia sitten siirsin ne näkysältä kaappiin. Nyt vasta tajusin että ehkä en ainoastaan halunnut niitä pois silmistä vaan myös pois mielestä. Ne ajat ovat nyt kertakaikkisen ohi ja eletty.
      Hemmetin raskaita vuosia nekin toisaalta mutta joko näin äkkiä aika kultaa muistot...

      Poista
  2. Hei. Olemme me jänniä,me ihmiset. Ruokajuttuihisi tulee yleensä toistakymmentä kommenttia, mutta näihin vakavampiin funtsailuihin usein vain pari, jos yhtään. Itsekin luin tämän jo julkaisupäivänä ja olisin halunnut panna jonkun sanan, mutta jäi panematta. Miten tätä elämäämme toisillemme kommentoimme? Jos edes läheisilleen oppisi olemaan läsnä,vaikkei sanoja olisikaan. Toisaalta ehkä sitä ei aina muiden kommentteja kaipaakaan.

    VastaaPoista
  3. Ei näitä juttuja kovin vakavasti pidä ottaa. Tämä on vain elämää, joka ei yllä olevien Johannan sanojen mukaan tule aina varmasti niin kuin Anttilan paketti. Se on vaan otettava se mikä tulee, sellaisena kuin se tulee.

    VastaaPoista
  4. Samat sanat kuin Inna sanoi. Veikkaan, että meille keski-ikäisille funtsailusi kolahti kunnolla eli sanattomaksi veti, kun joku eli sinä sen sanoiksi puit. En saanut sitä mitä tilasin. Harva saa, mutta jokunen harva kuitenkin - onneksi. Aina joskus on paikallaan märehtiä ja murehtia koko saamarin p**ka läpi alusta tähän päivään. Aikansa kun itkee ja manaa, niin jopa alkaa löytyä ilosiakin hetkiä sekä eletystä että nykyisestä elämästä. Tämmösiä me ollaan, ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuo yleensä vaivaa, mutta sitten tulee joskus tuollaisia tilanteita, jossa kaikki tulvahtaa kerralla päin näköä. Tulee sellainen voimakas "takana loistava tulevaisuus" -fiilis.

      Vanhat valokuvat ovat toinen asia, jota olen nykyään alkanut vierastaa.

      Poista
    2. Minä taas, tosin harvakseltaan, hoidan alakuloani vanhoilla valokuvilla. Monet naurut olen niistä saanut ja muistanut unohtuneita asioita elämästäni. Onnellisuutta, ihania työkavereita ja ystäviä on riittänyt, enkä sitten marise pitkään aikaan mistään. Toimii minulle, koska haluan muistaa mitä kaikkea iloa elämässä on ollut ja ottaa siitä voimaa tähän päivään.

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.